Kesä lähenee Kainuussakin!
Eilen oli jo varsin mainio, aurinkoinen kevätpäivä, + 10 astetta, kyllä kelpasi lenkkeillä! Emmekä olleet ainoita ulkoilijoita, välillä kävelyreiteillä oli suorastaan tungosta kun kaikki kykenevät olivat kirmanneet nauttimaan lämmittävistä auringon säteistä.
Vaikka tämä ei mikään varsinainen leivonta- tai ruoanlaittoblogi olekaan, niin nyt on tullut ja on tulossa aika paljon erilaista kokkailukokeilua ja reseptiä. Kaiken muun puuhan ohella olen aika innokas tekemään ruokaa (härät ovat tyypillisesti persoja hyvälle ruualle, niin myös minä). Auta armias jos kaiken sen syömisen lisäksi en liikkuisi yhtään, niin saisi meikäläistä varmaan pyörittämällä kuljettaa :D tosin, tässäkin pätee ei määrä, vaan laatu -motto, eli hyvää ja ei-niin-terveellistäkin ruokaa voi syödä, kunhan ei mätä sitä menemään joka päivä kaksin käsin. Ja terveellinenkin ruoka voi olla hyvää!
JUUSTOINEN HEDELMÄ-KANAKASTIKE
1 rasia maustamattomia broilerin ohuita filepihvejä (voi käyttää myös suikaleita)
broilerimaustetta ja kurkumaa
200 g sulatejuustoa (esim. Olympia tai Koskenlaskija)
2 dl ruokakermaa
kourallinen hillosipuleita (tai vaihtoehtoisesti 1 tavallinen keltasipuli)
1 prk säilykemandariinilohkoja mehussa
1 prk pieniä ananaspaloja
(vaihtoehtoisesti voi kokeilla erilaisia hedelmiä, itse laitan joskus esimerkiksi puolitettuja viinirypäleitä tai papaijanpaloja)
Paista pannulla filepihvit (tai suikaleet) kypsiksi, mausta broilerimausteella ja kurkumalla maun mukaan. Lisää joukkoon ruokakerma sekä sulatejuusto, anna hautua pienellä lämmöllä ja kääntele, kunnes sulatejuusto on sulanut kastikkeeseen. Lisää joukkoon hedelmät (tölkissä olevat valutettuna) sekä hillosipulit (jos käytät tavallista sipulia, pilko ja paista se alkuvaiheessa lihan kanssa). Anna muhia vielä tovin aikaa ja tarjoile riisin kanssa.
Tämä resepti meni jakoon ihan vain siksi, koska kaikista erilaisista kanakastikkaiden variaatioista tämä on ehdoton suosikkini ja äitini usein tekemä mutta itseni sittemmin tuunailema.
Tämä resepti meni jakoon ihan vain siksi, koska kaikista erilaisista kanakastikkaiden variaatioista tämä on ehdoton suosikkini ja äitini usein tekemä mutta itseni sittemmin tuunailema.
Seuraavassa kuvassa on tekemäni pizzakka (Kinuskikissan ohje pizzan ja piirakan välimuodosta, hyvää tuli). Ehkä enemmän olen kuitenkin tavallisen ohutpohjaisen, rapean pizzan tai sitten perinteisen kinkku-juustopiirakan, quiche lorrainen ystävä. Jälkimmäisen ohje muuten tulossa lähipäivinä, kun teen sitä viikonlopuksi vieraille tytön synttäreille.
Eilen tein pitkästä aikaa pullaa- varmaan kaikkien aikojen parasta mitä olen tehnyt - tai ainakin hyvin lähellä sitä! Kyseessä on dallaspullat, joihin olen ihan retkahtanut - eihän niistä ihan samanlaisia tule kuin alkuperäisistä, mutta tämän lähemmäs tuskin kotikokki pääsee. NAM!
Suurin osa meni heti tuoreeltaan pakkaseen, nekin tarjolle synttäreitä varten, mutta pienen satsin jätin myös heti syötäväksi. Ihan mielettömän hyviä!
Jos jotakuta kiinnostaa nähdä, miten kävi meikäläisen leipomisurakan ja millaisia tuli aiemmin jo mainitusta quiche lorrainesta, kookos-marjapiirakasta, savulohivoileipäkakusta, tuulihatuista, porkkanapiirakasta ja fetasalaatista, kooste löytynee sitten viikonlopun aikaan tai jälkeen täältä...tuo on ainakin tämänhetkinen suunniteltu menu ja saapa nähdä miten naisen käy, kun melkeinpä nuo kaikki pitäisi saada tekaistua yhden päivän aikana. Kaikkia noita olen kokkaillut useasti aiemminkin, paitsi tuulihattuja, joita kerran kokeilin gluteenittomana tehdä ja sämpylöitähän niistä lähinnä tuli, saapa nähdä mikä on lopputulos tällä kertaa. Onneksi on isovanhemmista lastenhoitoapua tulossa, että ei ehkä ihan totaalista katastrofia ole tiedossa :D
Viikonloppua odotellessa!
Tosi ihanan näköisiä kokkailuja täällä =)
VastaaPoista