Syksy ilman stressiä

Syksy on muutosten aikaa. Joka vuosi monet ihmiset palaavat rutiinit ja rajat rikkoneelta rellestyskaudelta, joka myös lomana tunnetaan, takaisin sorvin ääreen, ja nekin jotka työelämässä eivät vaikuta, hakevat hanakasti uutta suuntaa elämäänsä samaan tahtiin kellastuvien lehtien kanssa. Talvi keskitytään selviämään ja tallustetaan tasaisesti tuttuja polkuja, kevätauringon heräillessä havahdutaan haistelemaan uusia tuulia ja kesällä otetaan elämästä ilo irti helteiden sulattaessa monilta viimeisetkin järjenrippeet, kunnes tulee taas se syksy ja ratkaisujen hetki. Silloin päätetään, mihin suuntaan elämää lähdetään taas rakentamaan, jatketaanko entisellään vai olisiko elämällä kenties jotain muutakin tarjottavanaan. Niin kivasti vihertäisi ruoho siellä aidan toisella puolen.

Oman elämän suurimmat muutokset ovat melkein aina tapahtuneet syksyllä. Erot, muutot yhteen ja omilleen, opiskelut, suurimmat hankinnat, firman perustaminen, vuosi sitten alkanut raskauskin. Kesällä kaikki ajatustyö tuntuu liian työläältä ja talvi kuluu harrastusten ja perheen parissa tai sitten kirjan kainalossa käpertyneenä sohvan ja huovan väliin. Ihmisten paluu töihin ja koulujen alkaminen symbolisoi uuden kauden alkua, ja elämän jatkuminen ilman edes pientä muutosta tuntuu kaavoihin kangistumiselta. Pitikö se pistää auto vaihtoon! Tai vaikka asunto? No, uusitaan nyt edes sisustusta!

Tällä kertaa kanavoin omat muutostarpeet ostamalla varsin kattavan musta-valko-harmaa-ruskean vaatevalikoiman kaveriksi runsaasti kirkkaita ja kirkuvan värillisiä asuja, tekemällä opintojen loppuunsuoritussuunnitelman (kaksi tutkintoa viittä vaille valmiina) ja varaamalla miehen kanssa meille yhteisen kuherrusloman kylpylähotellin sviittiin joulukuulle hieman hääpäivää juhlistamaan. Jalkahoitoja ja hierontoja porekylpyineen tässä tarvitaankin lähestyvää kaamosaikaa torjumaan sekä pitämään parisuhteen kukoistuksessaan, mutta silti tuntuu että voisin tehdä paljon enemmänkin. Syyllisyys pukkaa päälle käydessäni läpi mielessäni salaa laatimaa tekemättömien töiden listaa. Nytkin voisin olla tekemässä jotain paljon parempaa kuin kirjoittamassa tätä! Ikkunat olisi pitänyt pestä jo keväällä ja kohta on jo pakkaset! Kasa toteutusta vaille valmiita piirrostöitä odottaa tekoaan, milloin viimeksi ehdin kirjoittaa aina aiemmin niin ahkerasti tehtailemiani runoja ylös? Haen hakemalla inspiraatioita, vaikka tiedän että niiden alituinen jahtaaminen karkoittaa viimeisetkin luovuuden rippeet. Salilla olisin voinut tehdä muutaman sarjan toistoja enemmän, kasa uusia reseptejä olisi kokeilua vailla, autokin on ollut tarkoitus vahata ja varaston seinät maalata. Mielipiteitäkin olisi kaikesta aina perusturvan hoidosta kaupungin parkkipaikkaongelman ratkaisuun.

Nytkin minun piti kirjoittaa tänne kaiken kattava essee asioista, joista minun piti vain saada olla vahvasti jotain mieltä - eikö muka ketään muuta vaivaa epäsuhta kotihoidontuen ja työmarkkinatuen välillä? Eikö muita kiinnosta kinata siitä, miksi uusi hallitus kaavailee nostaa polttoaineveroa? No ei itse asiassa minuakaan. Välillä on vain pakko päästä pätemään ja väittelemään asioista, joille ei aikansa niitä pohdittuaan nyt vain mahda mitään ja jotka tarkemmin ajatellen eivät paljoa edes kiinnosta.

Missä vaiheessa minusta tuli tällainen? Minähän se aina paasaan miehelle luentoja siitä, miten elämässä pitää osata elää hetkessä ja nauttia joka päivästä täysin rinnoin. Minunhan se piti olla - ja olen ollutkin - se boheemi ja huoleton taiteilijapersoona jolla kaikki elämän palaset eivät ole aina olleet järjestyksessä, mutta jolla on aina ollut kivaa.

Syytän yhä syksyä.

No, ehkä minussakin on syytä - ehkä minussa sittenkin piilee ikuinen pieni suorittaja. Ajassa ennen aikuisuutta, perhettä ja väistämätöntä vastuuta se vain pysyi piilossa odottamassa otollista hetkeä tulla esiin. Olin kyllä kova uurastamaan silloinkin, mutta vain silloin kuin se itselle sopi ja kun siinä oli tarpeeksi haastetta. Ehkä muutos tuli tarpeeseen.

Ehkä minun on nyt syytä pysähtyä paikalleni ja elää hetkessä, aivan kun olen aina ennenkin ohjeistanut muita.

Kun vain löydän sen kultaisen keskitien jolla yhdistää se huolettoman elämäntyylin vapaus ja perhe-elämän vastuu, että kykenen arvostamaan mieheni tapaa pitää elämä järjestyksessä pitkällä tähtäimellä, mutta samalla osaan elää jokaisen päivän kerrallaan - myös syksyllä. Talvesta kesään se sujuukin, mutta syksy tekee poikkeuksen vuodesta toiseen. Mikä on sääli, sillä nyt saapuva vuodenaika on mitä kauneinta luonnon väriloistoa, eikä siitä haluaisi haaskata hetkeäkään hukkaan.

Ei kuitenkaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tämän kaiken energianpuuskan keskellä sain kokeiltua pari uutta reseptiä, jotka ehdottomasti olivat kokeilemisen arvoisia. Molemmat ovat kasvisruokia, joista en aikaisemmin juuri ole innostunut, mutta nyt joudun syömään sanani. Ja molempiin kannattaa ehdottomasti käyttää juuri nyt parhaimmillaan olevia tuoreita juureksia ja vihanneksia - ei siis mitään metallinmakuisia purkkitomaattisoseita.

Tässäpä ne:

Tomaattikeitto

n. 1 kg tomaatteja 
1 porkkana

pari rkl öljyä 

1 iso sipuli 

2 valkosipulinkynttä 

4 dl vettä 

1 kasvisliemikuutio 

2 tl sokeria 

basilikaa 

(yrtti-)suolaa 

1 dl kuohukermaa (0,5 dl kuivaa valkoviiniä)

Kattilassa öljyssä kuullotetaan pilkotut sipulit, loput ainekset (paitsi kerma) silputaan ja lisätään joukkoon ja kiehutetaan hiljakseen puolisen tuntia. Keitto soseutetaan tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisätään lopuksi kerma. Halutessaan joukkoon voi lorauttaa valkoviiniä. Koristele annos nokareella ranskankermaa ja tuoreella basilikanlehdellä. Keiton lisäksi sopii loistavasti paahdetut leipäkuutiot tai patonki. Jos kaikkea ei tule syötyä kerralla, pakasta rasioihin syksyn ja talven varalle!

Kasvispihvit

2 dl kermaa/kermaviiliä 

1 dl korppujauhoja 

1-2 kananmunaa 

1 sipuli 

4 isoa porkkanaa 

2 perunaa 

1-2 valkosipulinkynttä 

mustapippuria 

suolaa 

paprikajauhetta

Sekoita kulhossa kerma(viili) ja korppujauho. Lisää joukkoon raastetut porkkanat ja perunat ja pieneksi pilkotut sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää kananmuna tai kaksi, itse pistin kaksi vaikka alkuperäisessä ohjeessa oli yksi, pysyi paremmin pihvit kasassa. Mausta mieleiseksi. Paista pannulla seoksesta sopivankokoisia pihvejä molemmin puolin kunnes ovat kauniin ruskeita.

Vielä yksi resepti sarjassa "maailman parhaita", ohje jolla tekee loistavan pohjan kaikille makeille piirakoille. Ja helppo kuin mikä! Ei tarvi vispilää vaivata, riittää kun osaa sekoittaa kaikki ainekset sekaisin joten ei haittaa vaikka olisi peukalo keskellä kämmentä. Ehdoton esimerkiksi mustikka- ja omenapiirakalle. Otettu jostain aikaa sitten hävinneestä keittokirjasta joskus talteen.

Maailman helpoin (ja paras) piirakkapohja

2,5 dl vehnäjauhoja 

1,5 dl sokeria 

1 tl vaniljasokeria 

0,5 tl leivinjauhetta 0,5 tl ruokasoodaa 

1 kananmuna 

1 prk kermaviiliä 

75 g sulatettua voita

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja joukkoon lisätään loput aineet, sekoitetaan varovasti tasaiseksi taikinaksi ja kaadetaan voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan. Taikinasta riittää normaaliin piirakkavuokaan, tuplamäärästä pellilliseen. Päälle vain halutut marjat/hedelmät ja uuniin 200 c kunnes reunoihin alkaa tulla kullanruskeaa väriä.

Vielä yksi ruokavinkki, jota en nyt äkkiä muista maininneeni mutta joka on kokeilemisen arvoinen. Lapsena ja nuorena inhosin kaalilaatikkoa, mutta päätin yrittää tykätä siitä näin aikuisiällä. Tuunasin reseptiä hieman, ja eipä ole enää sitä ongelmaa että syömättä jäisi! 

Kannattaa kokeilla siis paistaa kaalisilppu voissa keittämisen sijaan, lorauttaa siirappia sekaan ja iso sipuli vielä joukkoon. Lihaliemen tai kaalin keitinliemen sijaan vuokaan ruokakermaa. Aivan fantastinen lopputulos jopa tällaiselle aiemmin kaalia inhonneelle!

Värikästä syksyä itse kullekin!