lauantai 22. tammikuuta 2011

Muutosten tuulia

Operaatio terveellisempi ruokavalio on sitten virallisesti startannut tällä viikolla - raskausajan rutiineihin kuuluvassa sokerirasituskokeessa nimittäin nipin napin ylittyi kaksi kolmesta raja-arvosta -harmittavasti toinenkin niistä vain 0,1 yksiköllä. Osansa toki voi olla sillä, että vaadittua 12 tunnin paastoa ennen söin mahan ehkä vähän liiankin täyteen ja se vielä aamun kokeessa näkyi, tai sitten muuten vain on päässyt raskausaikana sokeriarvot hieman nousemaan, tiedäpä tuosta, mutta se on ainakin selvä että ei ainakaan haittane jos kokeilee nyt ihan tolkusti ottaa itseä niskasta kiinni ja rukata ruokavaliota vielä hieman uusiksi. Täysin retuperällä se ei koskaan ole ollut, eikä ylipainoakaan ole ilmennyt, verenpaineetkin ovat aina olleet ihanteelliset - ainoana syynä että koko rasituskokeeseen ylipäätään jouduin oli ikä, joka juuri viime vuonna ylitti sokerirasituskokeeseen vaaditun 25 vuotta. Oikeastaan tämä on nyt ihan hyvä sysäys ja syy ryhtyä syömään entistäkin terveellisemmin, ja tiedä häntä kuvittelenko, mutta olo on tuntunut hieman virkeämmältä ja paremmalta kuin aiemmin. Varsinkin kaiken turhan sokerin olen jättänyt ruokavaliosta pois, ja esimerkiksi eilisen päivän ruokailu käsitti muutaman banaanin, päärynän, vähärasvaisen viilin ja mustikoita, kaurapuuroa, täysjyväpaahtoleipää, karjalanpiirakoita, kana-kasviskeittoa ja juomaksi vettä + aamulla ja vitamiinien (multivitamiinitabletti, kalkkitabletit ja 2x rautalisä) oton yhteydessä c-vitamiinipitoista appelsiinitäysmehua. Toivottavasti sama "putki" jää päälle raskauden jälkeenkin! Koskaan ei ole ollut tapana syödä ihan mitä sattuu, mutta tottakai sitä on helposti antanut aina välistä mielihaluille vallan ja syönyt sokeria ja rasvaa yli suositusten.

Ainoana seikkana, mistä nyt raskausaikana olen selvästi lipsunut, täytyy myöntää liikunnan määrän huomattava väheneminen, ja se johtuu vain siitä, että alkuvaiheessa pelkäsin paljon että sattuu jotain enkä uskaltanut entiseen tapaan lenkkeillä enkä käydä kuntosalilla ja pahoinvointikin oli melkoisen voimakasta, keskiraskauden aikaan sattui pimein vuodenaika ja kovat pakkaset joten ulkoliikunta ei aina innostanut ja nyt kun loppuraskaus on startannut, alkaa olo olla sen verran kömpelö ja mahaan juilia aina kun jotain raskaampaa menee tekemään, että rankimmat urheilut täytyy säästää myöhemmäksi. Olen kuitenkin nyt koettanut taas tsempata ja kulkea aina voinnin mukaan lenkillä, ja kuntosaliliikunnan aloitan taas kunhan lääkäri vain antaa luvan ja oma olo antaa myöten. Mies on niin lapsirakas ja innoissaan vauvasta, että hyvinkin taitaa olla itsellä mahdollisuus aina välistä livahtaa kuntosalille treenailemaan miehen jäädessä jälkikasvun kanssa puuhastelemaan. Miehestä välistä kuulostaa ja vaikuttaa siltä, että saadaan enempikin väitellä siitä kumpi saa hoitaa lasta - tietenkin jos kyseessä onkin kovin vaativa ja huutava pienokainen niin voi olla, että miehenkin mieli hieman muuttuu :-D

Tähän asti olen kulkenut LadyLinellä, ja huolimatta sen verrattain korkeasta hinnasta on se osoittautunut erittäin mukavaksi kuntosaliksi solariumeineen ja saunoineen, tekee arjen keskelle todella hyvää välillä irrottautua kaikesta muusta ja uppoutua kuntoilun ja rentoutumisen maailmaan. Nyt on jäsenyys raskauden takia jäähyllä, mutta taas kesän ja syksyn mittaan täytyy alkaa jälleen panostamaan liikuntaan - jos nyt ensin malttaisi tämän raskauden odotella loppuun ja toivoa että sen tiimoilta kaikki sujuu hyvin, ja opetella alkuun uudessa elämänvaiheessa, jossa meitä onkin kahden sijaan kolme.

Parista perheeksi oli osuvasti toisen perhevalmennuskäynnin nimi. Ensi viikolla aiheena on vastasyntynyt perheessä ja nimensä mukaisesti siellä käytäneen läpi sitä, millaista elämä on kun perheessä onkin uusi jäsen. Tämänviikkoinen käynti taas avarsi molempien, sekä miehen että minun, näkemyksiä siitä miten pitää parisuhdetta kunnossa myös jatkossa ja miten näemme toisemme miehen ja vaimon lisäksi myös isänä ja äitinä. Jatkossa on odotettavissa myös tutustumista synnytysosastolle ja muuta kivaa, joka toivottavasti valmentaa omalta osaltaan meitä tälle vanhemmuuden ihmeelliselle ja tuntemattomalle polulle. Neuvoja varmasti tarvitaankin, sillä onhan vanhemmuus molemmille uusi kokemus. Joitakin hankintoja on jo tehty, mm. vaunut ja sänky käytiin ostamassa lastentarvikeliikkeestä (jossa kieltämättä tunsin alkuun oloni hieman eksyneeksi, olenhan aikaisemmin shoppaillut lähinnä laukkuja, kenkiä, meikkejä ja vaatteita - ilmankos ensimmäinenkin ostos lastentarvikeliikkeestä oli hoitolaukku, jonka ainoa ostokriteeri oli se, että kyseinen veska oli mielestäni hyvännäköinen :-D), vaatteita on kertynyt vino pino vaikka ei olla itse ostettu kuin pari hassua, silloin kun ei edes vielä tiedetty onko tyttö vai poika tulossa. Ostettiin sitten varalta molemmille sukupuolille muutama vaihtoehto - vaikka kieltämättä minulla on koko raskauden ajan ollut selvä tunne kumpi sieltä on tulossa, ja 4D-ultrassa tämä tunne vahvistui täysin paikkansapitäväksi.
Auton jos vielä vaihtaisi jossain välissä tilavampaan, ja äitiyspakkauksessa tulikin yhtä sun toista tarpeellista tavaraa ja vaatetta, vielä tuttipullot sun muut tarvikkeet ja sitäpä alkaa materian puolesta olla valmis vastaanottamaan uuden tulokkaan - eri asia miten se valmistautuminen on henkisen puolen kanssa, mutta täysin valmiiksi tuskin voi koskaan etukäteen tulla. Antaa siis huomisen näyttää mitä tuleman pitää. Muutenkaan tämä raskaus ei ole ollut helppo, kaikkea muuta - on saanut kokea tunteiden myllerrykset ja pelot laidasta laitaan, ei siis todellakaan uskalla riemuita mistään ennen aikojaan. Täytyy vain toivoa parasta ja mennä sillä, mitä annetaan. Onneksi on niin hieno mies tukena, yksin näiden kaikkien asioiden puiminen olisi varmasti monin verroin raskaampaa.

Nyt viettämään tätä kaunista lauantaitalvipäivää ensin lenkkeilyn merkeissä ja sitten jos syventyisi koulutehtävien ja piirtämisen ihmeellisen maailmaan. Kaunista keskitalven aikaa kaikille, niin se vaan kohta kevääksi kääntyy tämäkin vuodenaika!

torstai 13. tammikuuta 2011

Keskitalven kuulumisia









Alkuun muutama kuva - pari otosta virallisista hääkuvista jotka Hynnisen kuvastudiolla hääpäivänä otettiin ja hieman kuvaa uudesta asunnosta johon joulukuussa päästiin muuttamaan.


Vuoden pimein aika alkaa hiljalleen kääntyä voiton puolelle, ja päivät pitenevät kuin varkain. Vaikka siltä se ei ehkä aina näihin aikoihin tunnukaan, kun muutamaa tuntia lukuunottamatta ulkosalla on koko ajan joko pimeää tai hämärää, niin sieltä se kevät aurinkoineen ja lintuineen joka vuosi on saapunut. Vaikka Suomessa lämpöerot vuosittain vaihtelevat rajusti kesän jopa +35 asteen helteistä talven vastaaviin pakkaslukemiin, on maamme ilmastollisesti silti melko siedettävä, varsinkin maantieteellistä sijaintia ajatellen, josta johtuen täällä ei esiinny muualta maailmasta hyvinkin tunnettuja luonnonkatastrofeja kuten tsunameja, maanjäristyksiä tai viime päivinä uutiskuvista tutuksi tulleita Australian kaltaisia valtavia tulvia jotka hautaavat kokonaisia kaupunkeja alleen. Kieltämättä silti houkutus lähteä talvella tai syksyn pimeimpään loska- ja kura-aikaan jonnekin lämpimään välillä houkuttelee, vaikka erinomaisesti viileämmässä ilmastossa viihdynkin.

Tällä hetkellä suurempiin reissuihin ei ole sattuneesta syystä tehnyt mieli lähteä - raskaana kun täytyy niin paljon miettiä mitä saa tehdä tai syödä ja mitä ei, ja muutenkin se verottaa paljon voimia, siksi olemmekin ajatelleet miehen kanssa järjestää häämatkan vähän myöhempänä ajankohtana, ehkä kuluvan vuoden loppupuolella jos olosuhteet sen sallivat. Kesällä tulee matkusteltua ihan kotimaan sisällä, ja tulevaksikin kesäksi on jo tiedossa reissua eteläiseen Suomeen, mutta kunnon ulkomaanreissun voisi tehdä esimerkiksi johonkin eteläisen Euroopan lomakohteeseen - Kypros, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja? Suomalaisille tuttu ja turvallinen Kanariansaaretkin voisi olla ihan kiva vaihtoehto, vaikka sillä melkoinen turistirysän maine onkin. Yksi myös varsin varteenotettava vaihtoehto olisi joku kaupunkiloma Euroopan merkittäviin kulttuuri- ja nähtävyyskaupunkeihin, tai miksei vaikka pienempiinkin, sellaisiin mistä löytää jotain aitoa paikallista kulttuuria turisteille suunnatun massatavaran ja krääsän sijaan.
Aasia ei itseä koskaan ole suuremmin kiinnostanut, mutta joskus olisi tietysti ihan kiva käydä vaikkapa Thaimaassa paikan päällä toteamassa omin silmin se sama, minkä monet suomalaiset ovat omakseen ottaneet. Muuten ei kuumakostea ilmasto, halvat piraattitavarat, ihmispaljous ja paikalliset lieveilmiöt kuten korruptio, olemattomat ihmisoikeudet ja prostituutio kamalasti kiinnosta, asiasta sen kummemmin enempää jauhamatta ettei tyystin mene ohi aiheen.
Yksi mikä myös kiinnostaisi, olisi käydä tutustumassa Islantiin, maan ilmastoon, ihmisiin ja maisemiin ja erityisesti paikallisiin islanninhevosiin, joilla täällä koto-Suomessa pienenä tyttönä ratsastusharrastuksenkin aloitin. Amerikkaa kohtaan minulla on aina ollut jokin viha-rakkaus -suhde - toisaalta tekisi kamalasti mieli nähdä monia paikkoja rapakon takaa, mutta toisaalta siihen liittyy myös niin paljon sellaista mistä en pidä alkuunkaan.

No, jospa sitä vielä pääsisi tämän elämän aikana toteuttamaan ainakin osan näistäkin haaveista. Sitä odotellessa kuitenkin takaisin tähän hetkeen ja todellisuuteen, joka sekin on varsin mukavaa elämää. Uusi sukunimi vaatii vielä hieman totuttelua, esimerkiksi puhelimeen tulee herkästi vastattua vanhalla nimellä ja allekirjoitukset kuitteihin tuppaa vieläkin monesti menemään vanhan kaavan mukaan. Elämä avioliitossa on ollut sitä mitä odotinkin - tasaista ja mukavaa, sitä mitä tähänkin asti. Täytyy jatkossa(kin) pitää huoli siitä, ettei tule käymään niinkuin monille vihityille - että sitä pitää toista pikkuhiljaa enemmän itsestäänselvyytenä ja kaikki ne alkuaikojen rakkautta ilmaisevat sanat ja teot jäisivät muistoihin. Onneksi en ole koskaan ollut taipuvainen nalkuttamaan, joten toivon että osaan välttää kyseisen paheen jatkossakin. Tähän asti en muista vielä kuluneen yhtään sellaista yhteistä päivää miehen kanssa, jolloin molemminpuolisia rakkaudentunnustuksia ei olisi vaihdettu. Mies laittaa töistäkin paljon ikävästä kertovia viestejä, vaikka ei sen pitempään ehdittäisi erossa olemaan. Tänäänkin halusin yllättää hänet viemällä ruokaa työpaikalle, ja joka kerta erossa ollessa kun mietin yhteisiä elettyjä hetkiä, tulee elävänä mieleen se tunne, joka varmasti jokaisen suhteen alussa on, kun toista vasta tapaillaan ja vatsa on täynnä pieniä perhosia. Tärkeintä onkin saada tuo sama tunne säilymään alkuhuuman jälkeenkin - aivan kuten sananlaskukin sen sanoo: "Onnellisen avioliiton salaisuus on rakastua useasti - samaan henkilöön". Ruoho harvemmin on vihreämpää aidan takana. Kun vain jaksaa tehdä parisuhteen eteen töitä ja vaalia kerran syttynyttä rakkauden liekkiä, ei sen parempaa ihmisellä voi elämässään olla.

Eilen oli ensimmäinen perhevalmennuskäynti. Siellä me miehen kanssa kahdeksan muun pariskunnan kanssa pohdimme perheenlisäyksen tuomaa muutosta ja parisuhdetta, ensin yhdessä ja sitten miehet keskenään ja naiset keskenään. Mieskin oli innoissaan päästessään jakamaan kokemuksia muiden isäsi tulevien kanssa ja ryhmän naisilta löytyi paljon pohdittavaa tulevaan äitiyteen liittyen. Innolla odotellaan seuraavaa kertaa ensi viikolla! Sen enempää tuskin mikään arkea ja parisuhdetta testaa kuin uusi perheenjäsen, varsinkin kun on ensimmäisestä lapsesta kyse. Mutta uskon, että yhdessä miehen kanssa tulevaan valmistautumalla ja rakkaudella voittaa nämäkin haasteet. On jotenkin niin suloista katseltavaa, kun muuten raavaat ja vähäsanaiset miehet muuttuvat rakastaviksi, hempeiksi isiksi ja ponnistelevat taatakseen perheelleen hyvän tulevaisuuden. Nykyisessä tasa-arvoa ajavassa uudistusmielisessä yhteiskunnassa ei toki aina ole näin, mutta varsin usein se kuitenkin sitä on - itse näkisin että ihanteellisessa tilanteessa se on niin, enkä muuten omalla kohdalla lapsen hankkimista olisi varmastikaan edes ajatustasolla harkinnut ellei kohdalla olisi ollut sellainen mies, josta paistaa jo kauas kova halu päästä isäksi ja tehdä kaikkensa sen eteen. Niitäkin luusereita miehiä kun näkee, jotka isäksi tulosta kuullessaan pakenevat vastuusta tajuamatta, mitä menettävät.

Samaa asiaa vähän toiselta kantilta tarkastellen - uutisissa oli äskettäin alustava ehdotus siitä, että äideiltä poistettaisiin oikeus estää isyyden selvittäminen (uutinen löytyy mm. täältä) - ja täytyy sanoa, että kerrankin jotain asiaa! Tämän tosin pitäisi olla itsestäänselvyys, että näin olisi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aivan liikaa on tälläkin hetkellä olemassa miehiä, jotka vastoin luuloa eivät ole biologisia isiä lapsilleen, ja on käsittämätöntä että sellaisen annetaan tapahtua. En haluaisi kenellekään, edes pahimmille vihamiehille sellaista rangaistusta, enkä kehtaa edes tässä kirjoittaa mitä mielestäni joutaisi tehdä niille naisille, jotka tietoisesti ja virheellisesti antavat miehen olettaa olevansa isinä lapsilleen. Voiko enää tuosta alemmas vajota? Isien oikeudet kaipaisivat muutenkin vähän lähempää tarkastelua, sillä ei todellakaan ole aina itsestäänselvää että äiti olisi lapselle se paras mahdollinen huoltaja. On sydäntäsärkevää nähdä ja kuulla tilanteita, joissa vanhempien oman edun tavoittelu ajaa lapsen edun edelle ja lapsesta tulee pelkkä välikappale ja keino lyödä rahoiksi. Ei ole harvinaista, että juonittelun jalon taidon omaavat naiset järjestävät asiat halutessaan niin, ettei mies saa juuri lastaan nähdä, mutta mieheltä kyllä nyhdetään kaikki irti lähtevä raha - kaiken huippuna sitten vielä se, että lapsi ei aina ole edes miehen oma. En sano, etteikö päinvastaisiakin tilanteita voisi löytyä - etteikö mieskin voisi halutessaan häikäilemättömäksi heittäytyä - mutta kyllä naiset yleisellä tasolla sen pitemmän ja tässä tapauksessa pahemman korren vetävät. Joillakin ilmeisesti pokkaa vain riittää ja moraalia ei ole nimeksikään! En käsitä, miten he nukkuvat yönsä ja miten tulevat omantuntonsa kanssa toimeen, jos heillä koskaan sellaista on ollutkaan.

No, siinä avautumista vanhemmuudesta monelta eri kantilta, onneksi ei itse kuitenkaan tarvitse omassa elämässä tällaisten asioiden kanssa painia. Maailmassa on paljon asioita jotka kipeästi kaipaisivat muutosta, Suomessakin, joka on hyvinvointivaltio olevinaan. Itse korjaisin täällä äsken mainitun seikan lisäksi heti ensimmäisenä vanhusten ja huonompiosaisten tilannetta, eläinten oikeuksia ja vakavien rikosten rangaistuksia - joihin olisi tarvetta tehdä melkoisen tuntuvia korotuksia. Kuten myös moniin lievempiinkin rötöksiin, sillä ei mene minun eikä varmasti monen muunkaan jakeluun se tosiseikka, että moni tekee Suomessa rikoksia päästäkseen vankilaan. Ei taida olla kaikkein kurjimmat olosuhteet kotimaamme kaltereiden takana? Siitäkin oli tässä jokin aika sitten uutinen, että valtio rahoittaa enemmän vankien ruokailua, kuin mitä koululaisten ja vanhusten. Toivittavasti en ole ainoa, jonka mielestä tässä ei ole ei sitten mitään järjenhiventä! Mutta kuten sanottua, maailmassa ja pienessä Suomessammekin olisi paljon korjaamista, siihen ei yhden eikä kahdenkaan ihmisen rahkeet kuitenkaan riitä. Parempi siis keskittyä omaan elämään ja huolehtimaan että sen tiimoilta kaikki olisi kunnossa, sille kuitenkin usein on tehtävissä enemmän kuin yhteiskunnan ongelmille.
No, ehkä kuitenkin jotain on tehtävissä - jatkossakin äänestän Perussuomalaisia, jotka protestipuolueen maineestaan huolimatta tuntuvat omaavan vielä harvoina päättäjinä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, jota niin monessa asiassa kipeästi tarvittaisiin.

Takaisin omiin ympyröihin - lääkäri laittoi minut lepolomalle, en saa kuulemma liikkua turhia, en nostella raskaita enkä tehdä suuria siivouksia, ettei käy niin että lapsi syntyisi ennen aikojaan - siispä rakkaan miehen on uhrattava miehiset voimavaransa toistaiseksi ja tehtävä yhtään enemmän voimaa ja vaivaa vaativat työt pois päiväjärjestyksestä. Onneksi hän ei sitä kuitenkaan pahakseen pistänyt, vaan käärii mielellään hihansa yhteisen hyvän eteen. Kyllä näin kultainen mies on jo muutaman ylimääräisen pusun, kotona leivotun pullan ja työpäivän jälkeisen hartiahieronnan ansainnut!
Itse pakerran tässä mm. uuden piirustusprojektin kimpussa, teen kuvitusta erääseen hevoskirjaan, eli varsin mielekkäästä hommasta on kyse. Sitä kuitenkin voi tehdä kotoa pitäen ja suuremmin rasittumatta, eli ei liene lääkärilläkään vastalauseita. Leipomista, ruuanlaittoa, saunomista, shoppailua, uuden kodin laittoa, vauvan odotusta, leffailtoja kotona, tavallista arkielämää - sitä on tässä osoitteessa elämä tällä hetkellä, enkä kyllä yhtään pistä vastaan.

Onnellinen on se, joka oivaltaa sen onnen mitä hänellä juuri sillä hetkellä on, kaipaamatta sellaista mitä ei ole.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Suurin on rakkaus




Nyt olisi sitten häät juhlittu ja toivottavasti rauhallinen arki alkaa kaiken hälinän ja kiireen jälkeen koittaa - ainakin hetkeksi, ennen kuin kevääksi pitäisi tulla lisää puuhaa uuden perheenjäsenen muodossa.

Häät sujuivat loistavasti, ensin vihkitilaisuudella pääkirkossa, jossa vihkijänä toimi erittäin mukava naispappi. Seremonia oli kaikin puolin onnistunut ja itse kullakin oli tulla tippa linssiin koko ajan. Saatiin onneksi tilaisuudesta videokuvaakin, kun sulhasen veli kuvasi ja valokuvia saadaan myös ammattilaisen ottamina kun paikalla oli valokuvausliikkeen kuvaaja räpsimässä otoksia. Lopussa oli vielä ryhmäkuvaus, että saatiin kaikki vieraatkin samaan kuvaan mukaan.
Marko Hakanpään Trumpettisävelmän (ihana sävellys, jonka voi kuulla täältä) soidessa käveltiin sitten kirkosta hämärtyneeseen talvi-iltapäivään, jossa vieraat muodostivat kauniin kujan pitkiä kultasädetikkuja heilutellen. Siitä sitten koristeltuun hääautoon sulhasen, kaason ja hääauton kuskin eli kaason miehen kanssa ja parin kaupunkikieroksen kautta juhlapaikalle Hotelli Kajaaniin. Siellä meitä sitten olikin yhteensä nelisenkymmentä ihmistä valtavan ruokapöydän ääressä, alkuruuat olikin kasattu näyttävästi keskelle tilaa suureen, vanhaan tervaveneeseen. Toivottavasti joku vieraista hoksasi ottaa tästä komeudesta valokuvan, itsehän ei tietenkään kaikessa hälinässä muistanut. Siihen oli laitettu esille näyttävästi vihersalaatit, savulohi-riisisalaattia, pasta-kinkkusalaattia, melonilajitelma, sipulisalaattia, perunasalaattia ja karjalanpiirakoita ja leipiä levitteineen. Pääruokana oli kasslerpaistia, kermaperunoita ja lämpimiä kasviksia, jälkiruuaksi myöhemmin tottakai hääkermakakku ja kahvit sekä kuivakakkuja, pullakranssi ja keksejä. Unohtamatta hääkarkkeja sekä sydäntikkareita jotka oltiin etukäteen jo kunkin vieraan kohdalle katettu pöytään. Karkkirasioissa oli sydänsuklaan lisäksi sydänkuvioinen tulitikkurasia sekä punainen tuoksukynttilä. Lisäksi pöytiin jaettiin häälehtiä, joita syksyn ja alkutalven mittaan itse parin kaverin avustuksella työstin. Siinä oli kauniita runoja ja aforismeja rakkaudesta, puheita, leikkimielisiä tietoiskuja ja horoskooppitietoa sekä esimerkiksi sanat ja suomennos meille tärkeään Rammsteinin Ohne Dich -kappaleeseen.
Yksi kauneimmista runoista on lehden kanteenkin laitettu Anna-Mari Kaskisen käsialaa oleva teos:

Se alkaa aivan hiljaa
kuin tuuli keväinen.
Ja äkkiä vain huomaat
on siinä ihminen.
Hän unelmasi jakaa
hän heti ymmärtää.
Hän viipyy vierelläsi
ja elämääsi jää.

Suurempia ohjelmia ei järjestetty ihan tarkoituksella, että saatiin vain rentoutua ja nauttia päivästä kaikessa rauhassa. Pienet puheet toki pidettiin, sulhanen luki juhlissa mm. kauniin Uppo-Nalle -runon:

"Päivänä jonain, kukaties,
en minäkään ole poikamies.
Ei voi olla vika, ei harha, ei erhe,
jos nallella tällä on pikkuinen perhe."

Ilta jatkui sitten kaupungin ilotulitusta seuraten, jatkopaikalla parinsadan metrin päässä juhlapaikasta Kajaaninjoen rannassa on hieno rantasauna jonka laiturilta oli aitiopaikka seurata joen toiselta puolelta ammuskeltuja raketteja. Saunalla oli vieläpä sekä itse saunomistiloissa että takkatuvassa suuret lasiseinät joelle päin, josta pystyi lämpimästä käsin seuraamaan pauketta ja räiskettä kaupungin yllä.
Ruokaa oli tilattu vielä saunallekin joten nälkä ei varmasti ehtinyt kellään tulla missään vaiheessa. Siellä oli fetasalaattia, perunasalaattia, leipää ja chililevitettä sekä vino pino makkaroita joita takkatulessa grillata. Janokaan tuskin pääsi yllättämään, sillä jääkaappi oli pullollaan sekä alkoholillisia että alkoholittomiakin juomia jotka häävieraille olivat vapaassa käytössä - ja sitä mukaa kun kaappi tyhjeni, sitä kävi hotellin henkilökunta täyttämässä. Kaikenkaikkiaan siis varsin onnistunut ja rento hääjuhla!

Talvihäät ovat muutenkin ihanan tunnelmallisia verrattuna tyypillisiin kesähäihin, jotka toki myös ovat hienoja juhlia. Kuitenkin halusin nimenomaan talvihäät monestakin syystä ja sulhasestakin se tuntui hyvältä idealta, vieläpä uusivuosi joka sopivasti symbolisoi uutta, yhteistä tulevaisuutta puhtaalta pöydältä. Oli niin kaunista pimenevässä talvi-illassa sädetikkujen loisteessa, kynttilöiden ja roihujen valossa ja ilotulitteiden paukkeessa ja räiskeessä. Pakkanenkin lauhtui sopiviin lukemiin juuri häiden ajaksi ja keli oli muutenkin mitä mahtavin - ei mitään kamalaa lumimyräkkää eikä uusintaa muutaman vuoden takaisesta loskaisesta ja lumettomasta uudestavuodesta.

Nyt on koevedokset virallisista hääkuvistakin jo valmiit ja hakemukset uudesta ajokortista, vartijakortista ja järjestyksenvalvojakortista jätetty paikalliselle poliisilaitokselle. Vielä kun kaikenmaailman plussa- ja bonuskortit ja ties mitkä lompakon täytteenä toimivat etukortit saisi uusittua uudelle sukunimelle, niin alkaa lopultakin tämä vaihe elämästä konkretisoitua kunnolla. Vielä ei ihan rutiinilla mene uuden sukunimen allekirjoitus kun tuppaa väkisinkin menemään vielä entisellä, mutta tässä on hyvin aikaa harjoitella. Nettiosoite ja blogi saavat toistaiseksi toimia tämän entisen sukunimen alla, sähköpostiosoitekin pitäisi uusia kunhan ehtii ja jaksaa. Tällä hetkellä jos vaan keskittyisi nauttimaan hyvin alkaneesta uudesta vuodesta ja aikalailla pian viimeiselle kolmannekselle edenneestä raskaudesta - jälkimmäisestä mainiten sen verran, että käytiin yksityisellä 4D-ultrassa katsomassa kolmiulotteista kuvaa keväisestä tulokkaasta ja sukupuolikin selvisi jo samalla reissulla. Enää 3-4 kuukautta odottelua ja uusi elämänvaihe alkaa!

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Masunkasvatuksen mietteitä

Ihanaa kun viimeinkin maa kunnolla valkeana eikä pelkästään vähäsen koristeena, nyt on jo aurauskalustoille ja lumilapioille tarvista kun ei syksyn piiskaama maa enää paista lumen alta. Toivottavasti kehitys sään suhteen menee samaan suuntaan eikä nouse lämpöasteiden puolelle, sillä vaikka lumeenkin toki ehtii Suomen talven aikana kyllästyä niin on se monin verroin mukavampi katsella valkean peitteen valaisemaa maailmaa näin pimeimpään aikaan vuodesta, kun syksyn väritkin ovat jo varastoituneet pois talven alta ja jäljellä on vain tuulen riipimät, paljaat puut.

Vuosi lähenee siis loppuaan ja uusi tekee tuloaan, masukin pyöristyy viikko viikolta enemmän, niin se vaan huhtikuu ja laskettu aika lähenee. Alussa sitä laski päiviä viikkojen vaihtumiseen ja tuntui ettei aika kulu millään eteenpäin, nyt taas huomaa yhtäkkiä taas uuden raskausviikon pyörähtäneen käyntiin ja ajan kuluvan kuin siivillä. Toki takaraivossa on aina pieni pelko ja huoli siitä, että jos sattuu jotain jos käykin niin tai näin...mutta ei ne asiat stressaamalla ainakaan parempaan suuntaan mene, ja vastaan otetaan mitä annetaan ja sillä mennään. Toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja kahdesta tulee keväällä kolme. Se ajatus mielessä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta! Sitä ennen olisi kuitenkin vielä (omasta mielestä) vuoden paras ajankohta eli joulu juhlittavana, joten odotetaan ja iloitaan ensin siitä.

Raskaus on näin esikoista odottavalle hämmentävää ja mullistavaa aikaa, mutta ehdottomasti kaiken sen arvoista, vaikka monen monta viikkoa verrattain kovasta, ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista kärsinkin. Nyt ne oireet näyttää jääneen taakse ja tilalla on selkäkipua ja ajoittaista pääkipua, mutta nekin kestää kun muistaa minkä takia. Mielialanvaihtelut ovat tulleet matkan varrella tutuiksi ja jonkin sortin mielihalujakin on ilmennyt. Välillä tekee mieli rynnätä grillille roskaruokaa kiskomaan ja joskus ei muuta haluaisikaan syödä kuin hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Joskus tulee syötyä valitettavan yksipuolisesti ja joskus taas kaikkien mahdollisten ravintosuositusten mukaan, ainakin melkein. Korvatakseni tästä mahdollisesti aiheutuvaa ajoittaista tärkeiden vitamiinien ja ravintoaineiden puutosta syön joka päivä sekä kalkkitabletteja että monivitamiinivalmistetta. Tupakointia en ole koskaan harrastanut enkä juuri alkoholia käytä muulloinkaan joten oikeastaan radikaali liikunnan määrän väheneminen on ainoa mikä ei mene ihan suositusten mukaan, ja sekin johtuu siitä pelosta että alkuvaiheessa kun keskenmenoriski on vielä suurempi ei ole uskaltanut heittäytyä samanlaisiin urheilusuorituksiin kuin ennen raskautta. Lisäksi alaselkäsärky on estänyt suurimmat kuntoiluvimmat, mutta pikkuhiljaa olen koittanut alkaa ottaa takaisin edes murto-osaa siitä liikunnan määrästä mihin aiemmin olen tottunut. Isukki saakin sitten kesemmällä alkaa harjoitella vaipanvaihtoja joka mielihaluun kun äiskä aloittaa taas salilla käynnin ja lenkkeilyn muiden kiireiden sallimassa aikataulussa :-)

Farkut eivät ole mahtuneet jalkaan enää ikuisuuksiin, se onkin raskauden mukanaantuomia harmillisia juttuja koska farkkuja kovasti tykkään käyttää ja kaapit niitä pursuilevat muiden ohessa. Mutta eiköhän ne ennenpitkää taas päälle mahdu, siihen asti käytetään muita vaatteita mitkä masun kohdalta myöten antaa. Napakorukin alkoi puristaa siihen malliin että piti tilata uusi, raskautta varten suunniteltu versio, saa nähdä toimisiko se nykyistä paremmin.

Tämä lähtee nyt kokkailemaan illan päälle töistä kotiin tulevalle miehelle ja testaamaan eilen ostettua uutta voileipägrilli/vohvelirauta/parila -yhdistelmää. Ja jos tekaisis blenderillä vaikkapa mansikka-appelsiinismoothien kun vaihteeksi tekee taas terveellistä evästä mieli. Puolen tunnin päästä kun voi olla taas eri juttu :-)

torstai 4. marraskuuta 2010

Hyvä sydän hakusessa

Sanotaan, ettei ihminen koskaan osaa arvostaa sitä mitä on, ennenkuin sen menettää. Eikä niin ihan syyttä suotta sanota, vaan ihan syystä. Silloin kun saa viettää rauhallista ja tasapainoista elämää koti-iltoineen ja arkisine kauppareissuineen, sitä haikailee nuoruuden uutta ja tuntematonta tulvillaan olevien päivien ja extempore-reissujen ja kaiken ennalta-arvaamattoman seikkailun perään. Mutta silloin kun sitten sattuu jotain ei-niin-hyvässä mielessä ennalta-arvaamatonta ja elämä näyttää nurjan puolensa, tai jos syystä tai toisesta ajautuu hankaluuksiin, sitä antaisi koko omaisuutensa ja vähän enemmänkin saadakseen vain käpertyä rakkaan kainaloon kotisohvan nurkkaan, eläen tilipäivästä toiseen kauppalistan suunnittelun ja viikkosiivouksen ollessa elämän suurimpia murheita.

Kaikkea tätä puntaroineena ja elämän eri käänteitä kokeneena ja ehkä myös jotain niistä oppineena päätin kerrankin lopettaa eilisessä elämisen ja huomisen haikailun, ja pysähtyä kunnolla kerrankin olemaan tässä ja nyt. Miettimään oikein kunnolla, mitä kaikkea sellaista sitä omistaakaan, mistä niin moni tässä maailmassa vain haaveilee. Myös fyysistä mutta pääosin henkistä pääomaa. Materia on aina korvattavissa, mutta eniten merkitsee se mikä ei rahalla ole ostettavissa, kuten tärkeimpänä terveys. Kyky ja halu rakentaa elämästään menestyksekästä ei ole itsestäänselvyys, kaikilla ei ole tarvittavaa taitoa tai luonteenlujuutta mennä useammin aidan korkeammasta kuin siitä matalimmasta kohtaa. Haikailemalla aina vihreämpää nurmea ja menemällä oikopolkuja saavuttaa ehkä hetken huumaa, mutta pysyvämpää perustusta läpi elämän kestävälle onnelle sillä ei rakenneta.
Joku voi sanoa että onnella on osuutensa, ja ehkä sitä ei kaikille ole samalla kauhalla annettukaan, mutta se ei ole suinkaan este, ainoastaan hidaste. Lähtökohdat tähän elämään eivät ole kaikille tasaveroiset, ja toiset joutuvat tekemään rutkasti töitä saavuttaakseen sen mikä toisille tulee tarjottimella valmiina. Mutta se ei ole suinkaan huono seikka, päinvastoin se voi olla myös suuri etu, sillä sellaiselta ihmiseltä löytyy myös tarvittavaa yritteliäisyyttä ja nöyryyttä enemmän, ja sitä osaa arvostaa saavutuksia enemmän kuin ne on omaa verta, hikeä ja kyyneleitä käyttäen hankittu.

En itsekään ole saanut mitään valmiina. No, lähtökohdat perushyvään elämään tietysti, rakastavan perheen ja katon pään päälle, mikä verrattain on enemmän kuin siltikään monella koskaan onkaan. Mutta muuten olen raivannut omaa tietäni ihan omin avuin, ja jokaisesta saavutetusta askeleesta osaa iloita monin verroin enemmän. Kovin kunnianhimoinen en myönnä olevani. Saavutuksista puhuttaessa moni mieltää ne työelämän saavutuksiksi, ja eihän se ole yhtään hullumpaa menestyä silläkään saralla. Minulle riittää perustoimeentulo ja työ, joka antaa minulle mieluummin henkisesti suhteessa enemmän kuin taloudellisesti. Toisinsanoen en tekisi mitään työtä vain hyvän palkan vuoksi, jos siinä muuten ei ole sisältöä, hyviä työkavereita ja jotain minkä avulla toteuttaa itseäni, mutta pienemmälläkin palkalla voin olla töissä jossa edellämainitut ehdot täyttyvät.

Mutta sitten niistä muista kuin työelämän saavutuksista.

Useimmille meistä se suurin onni löytyy sieltä kotoa. Vaikka miten antaisit työlle kaikkesi, ei se rakasta sinua takaisin niin pyyteettömästi ja ehdoitta kuin ihminen, jonka rinnalla kuljet ja jonka eteen teet joka päivä kaikkesi. Ei tarvitse tietoisesti omistaa koko elämäänsä toisen palvomiselle, vaan se vilpitön rakkaus tulee esiin ihan arkisissa tilanteissa. Tänään mies arvosti enemmän kuin montaa muuta asiaa sitä, että kävin tuomassa työpaikalle patongin, josta tiesin miehen kovasti tykkäävän. Rakkaus näkyy myös siinä, että antaa toiselle sen paremman tyynyn nukkumaanmennessä, jättää jääkaappiin viimeisen pizzanpalasen odottamaan toista vaikka itsellä tekisi mieli syödä se ja pihvejä paistaessa antaa miehen syödä sen isomman vaikka itsellekin se kelpaisi. Eikä tarvitse edes tuntea uhrautuneensa, vaan hyvä mieli tulee jo siitä kun saa tehdä toiselle hyvää - ja tietää että se on myös vastavuoroista.

Ehkä tätä "kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -teemaa on jauhettu kyllästymiseen asti, mutta valitettavan harvalle se loppujen lopuksi tuntuu selviö olevan, mikä on todella sääli.
Hyvää sydäntä ei kuitenkaan saa kaupan hyllyltä, vaan se joko on tai ei ole, ehkä tämän asian jauhaminen siis on kuin onkin ajanhukkaa. Paatunut pahantekijä tai itsekeskeinen onnenonkija ei ota opikseen minkään valtakunnan ohjeista, neuvoista eikä käskyistä, ja kaikenlainen järkipuhe menee niin kovaa ja korkealta yli että hirvittää.

Ihmisiä kun on junaan jos toiseenkin, eikä kaikista empaattisuutta löydy vaikka miten etsisi. Ehkä joskus pitäisi katsoa maailmaa ruusunpunaisten lasien ohi ja katsoa vierestä miten samat ihmiset sotkee elämäänsä kerrasta toiseen ja kolmanteen samoilla virheillä mitään koskaan oppimatta. Ja ehkä ihan vähän naurahtaa itsekseen ja käpertyä kotisohvan nurkkaan tuttuun ja turvalliseen kainaloon, seuraavan päivän ostoslistaa miettimään.

Poliitikkoa minusta tuskin koskaan tulee näillä lähtökohdilla ja tällä ajattelutavalla, mutta hyvän omantunnon kanssa voin iltaisin painaa pään tyynyyn, ja vaikka kodittomien kissojen ja asunnottomien suomalaisten kohtalo kovasti koskettaakin ja tekee kipeää, niin mieluummin sellaiset murheet kuin taakka omien valintojen kautta hukkaan heitetyistä onnen hetkistä.

Vilpitön ja puhdas sydän on kevyt kantaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

No tengo mas que darte

Taas on elämä näyttänyt molemmat puolensa äärilaidasta toiseen - sen ihmeellisen ilon ja onnen tunteen kuin pohjattoman surun ja murheen tuoman tunteenkin. Jälkimmäisen tunnetilan kanssa on saanut jo reilun viikon painia, kun isä joutui äkillisesti Ouluun leikkaukseen ja teholle ja sitä kautta takaisin Kajaaniin teholle hoitoon ja yksin Luoja tietää kuinka kauan parantuminen ja toipuminen mahtaa kestää.

Sitä tunnetta on miltei mahdoton kuvailla, kun yhtäkkiä tapahtuu jotain niin musertavaa ja silmänräpäyksessä onkin totisinta totta se mahdollisuus, että joku läheinen poistuisi elämästä pysyvästi. Sitä kyllä tiedostaa jossain sisimmässään, että kenelle tahansa meistä voi sattua mitä tahansa milloin tahansa - mikään ei takaa, että olisimme missään täysin turvassa, vaan aina on mahdollisuus sattua jotain. Sairaus, onnettomuus, useissa maissa myös sotatila saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. On terrori-iskuja, koulu-, sarja- ja muita murhaajia läänit väärällään, karkutiellä olevia vankeja, arvaamattomia narkkareita...ei tarvita kuin se, että sattuu vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Vaikka eläisit kaikkien holhousyhteiskunnan suositusten mukaisesti, lopettaen tupakoinnin ja alkoholin käytön, syöden pehmeitä rasvoja ja täyttäen lautasen puolilleen kasviksia ja liikkuen vähintään puoli tuntia joka päivä, aina on riski että jotain sattuu. Toki tuota riskiä voi omilla valinnoillaan huomattavasti pienentää, mutta nollassa se ei ole koskaan.
Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että eläisimme elämää tässä ja nyt, arvostaen sitä mitä meillä on ja pitäen läheisistä ihmisistä huolta. Turhanpäiväiset riidat ja ainainen valitus milloin säästä ja milloin mistäkin olemattomasta saa kumman pienet mittasuhteet, kun sattuu jotain oikeasti pahaa.

Siinäpä tarpeeksi filosofointia vähälle aikaa. Jotain ja itse asiassa varsin suurtakin lohtua kaiken tämän keskelle tuo tieto siitä, mitä tuolla masussa kasvaa ja toivottavasti pysyykin matkassa loppuun asti, uusi elämä on kuitenkin aina jotain niin ihmeellistä ettei sitä pieni ihminen meinaa millään edes käsittää. Sydänäänet ja myllerrys kuuluu selvästi ja pahoinvointikin alkaa olla takanapäin, johan tuo näillä viikoilla alkaa olla aikakin. Pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, toki se on selvästi voimakkaampaa edelleen kuin mitä normaalisti. Nukkuminen meinaa olla katkonaista ja yöt ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä unia laidasta laitaan. Kai luonto koittaa jotenkin omalla tavallaan valmistaa tulevaan elämänmuutokseen.
Mahakin on kasvanut hurjasti. Näin pienikokoisella ihmisellä se toki väkiselläkin alkaa ennenpitkää näkymään, mutta täytyy sanoa että kasvu on tapahtunut niin kovaa vauhtia ettei ole meinannut perässä pysyä, nyt pyöreään kumpuun alkaa olla jo tottunut ja joutuu melkein muistelemaan että taisi sitä ehkä jokunen kuukausi sitten vielä pyykkilautavatsa tuossa tilalla olla.


Häidenkin suunnittelu on pitänyt ajatukset kasassa nyt kun suru ja huoli ovat olleet ensisijaiset tunnetilat, sikäli mitä niiden järjestelemisestä nyt on viimeisen reilun viikon sisällä tullut olosuhteista johtuen. Silti suurimmankin surun keskellä täytyy koittaa pitää kiinni kahta kovemmin niistä oman elämän onnellisuutta tuovista tekijöistä. Avioliiton esteiden tutkintaa on haettu ja sen pitäisi olla voimassa nyt tästä viikosta alkaen, kuulutukset luetaan pääkirkolla isäinpäivän jumalanpalveluksessa. Puvun teetän mittatilaustyönä, suunnitelmat ovat viimeistelyä vaille valmiit ompelun aloittamista varten. Myös kaasolle teetetään samalla juhlapuku, saapahan ainakin mittojen mukaan tekemällä täsmälleen sopivan ja mieleisen puvun kooltaan, malliltaan ja väriltään. Morsiuskimppu on suunniteltu ja ajat valokuvauksiin ja kampaajalle on jo varattu, juhlapaikan kanssa sovitaan yksityiskohdista ja muusta tarkemmin ensi kuun alussa eli aikalailla hyvällä mallilla on asiat sen suhteen.

Tekemistä ja touhua riittää, mutta onpahan ainakin selvät sävelet ja suunnitelmat jatkon suhteen. Isän kohdalle sattunut juttu pisti totisesti miettimään elämän rajallisuutta siinä määrin, että jo pitkään ohjenuorana elämän varrella ollut "päivä kerrallaan" sai aivan uuden merkityksen. Nyt sitä todellakin haluaa elää vain päivän kerrallaan, juuri tässä hetkessä, ottaen ilon irti jokaikisestä hetkestä joka meille täällä annetaan. Päivät valuu hukkaan murehtiessa ja jossitellessa, kun samalla tai vähemmälläkin vaivalla voi oivaltaa niiden asioiden arvon, jotka ovat juuri siinä vieressä juuri sinä hetkenä.

Laitetaan loppuun kaunis runo, joka tulee olemaan esillä myös häissä:


Se alkaa aivan hiljaa

kuin tuuli keväinen.
Ja äkkiä vain huomaat
on siinä ihminen.
Hän unelmasi jakaa
hän heti ymmärtää.
Hän viipyy vierelläsi
ja elämääsi jää.
(Anna-Mari Kaskinen)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ensilunta ja yöllisiä ajatuksia

Kello lähenee yhtä yöllä ja uni on hieman hakusessa. Mies tuhisee tyytyväisenä sängyllä keräten voimia tulevaan työpäivään. Ei voi olla hymyilemättä itsekseen. Hyvistä miehistä tuntuu tässä maailmassa olevan puutetta. Vaikka 7 oikein jää lotossa usein saamatta (tai jäisi, jos lottoaisin useammin), kiitän onneani, kohtaloa, Luojaa ja kaikkea mahdollista siitä, että olen saanut jotain, joka on ilmeisesti epätodennäköisempää kuin lottovoitto - kunnollinen mies. Ja lottovoiton todennäköisyys on sentään yksi viidestätoista miljoonasta.

Miehen hehkutus ei itseasiassa ollut tämän kirjoituksen pointti, kun äsken koneelle istuin ja aloitin kannettavan naputtamisen. Oikeastaan minun piti vain lyhyesti tiivistää viime päivien kuulumiset ja todeta jotain yleispätevää loppuun. Mutta minkäs teet, kun kerran puheeksi tuli.

Yksi aika toisaalta surullinen mutta omalta kannalta jopa hyvä yksityiskohta on yhdistänyt niitä harvoja miehiä, joiden kanssa kuunaan olen yhteistä elämää kaavaillut. Kaikilta löytyy taustalta kokemuksia naisista, jotka ovat kohdelleet kaltoin. Ovat paljastuneet kusipäiksi, pettureiksi, valehtelijoiksi, rahanahneiksi tai muuten vain sellaisiksi, joiden soisi pysyttelevän siellä, minne ei päivä kuunaan paista. Ja niiden jälkiä saa sitten paikkailla. En tiedä onko se vain sattumaa, vai onko minussa jokin juttu joka vetää juuri nämä miehet puoleensa. Tosin nyt ei puhuta niin monesta miehestä, että tämän tulkinnan perusteella vielä mitään kiveen voitaisiin kirjoittaa.
Väkisin tästä kuitenkin herää ajatus, että jos kunnon naisilla on vaikeuksia löytää hyviä miehiä, on kunnon miehillä varmasti vähintään yhtä vaikeaa löytää hyviä naisia.

Ja miksikö tämä asia on omalta kannalta sitten hyvä? No, tietysti siksi, että moisten kokemusten jälkeen mies taatusti osaa arvostaa paremmin naista, joka kohtelee miestä hyvin. Ei petä, ei valehtele, ei käytä hyväksi taloudellisesti tai muutenkaan, arvostaa ihmisenä ja puolisona, antaa vapauden elää omaakin elämää. Itse voin sanoa olevani sen verran itsenäinen, että en ikinä haluaisi itseänikään kahlehdittavan nyrkin ja hellan väliin, miksi ihmeessä sitten tekisin rakastamalleni ihmiselle niin? Ketään ei voi omistaa. Paras yhtälö on, kun elämänsä jakaa kaksi rakastunutta ihmistä, joilla molemmilla on myös omaakin elämää. Kaiken ei tarvitse olla yhteistä. Ei omaisuuden, kavereiden, harrastusten, kiinnostuksen kohteiden.

En itsekään ole täydellinen. Kukaan ei ole. Mutta yritän kuitenkin tiedostaa puutteeni ja tehdä niille jotain. Ja pidän mielessä aina sen yksinkertaisen seikan: kohtele aina toista niinkuin haluaisit itsäsi kohdeltavan! Kuulostaa kuluneelta kliseeltä, mutta se on hyvin suuri viisaus. Ja sitä ei edes tarvitse palauttaa erikseen mieleen milloinkaan, jos oikeasti rakastaa toista. Se tulee luonnostaan. Ja kun molemmat osapuolet ajattelee niin, yhtälö on täydellinen - molemmat haluavat tehdä kaikkensa miellyttääkseen toista. Kumpikin antaa ja kumpikin saa, yksinkertaista.

Tässä maailmassa oikeasti hyviä asioita annetaan vain harvoille ja valituille. Kun sellaisesta on kerran saanut otteen, kannattaa pitää tiukasti kiinni. Ilman oikeaa rakkautta tämä maailma on kylmä ja yksinäinen paikka elää. Lohduttaudun sillä, että nämä kaltoinkohtelijat, elämässään epäonnistuneet reppanat eivät tätä onnea tule koskaan saavuttamaan, sillä sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ei kukaan voi loputtomiin vain vihellellen tehdä mitä huvittaa ilman, että jonain päivänä joutuu vastaamaan seurauksista. Ja jos käykin niin, että nämä onnettomat olisivat saamassa otteen jostain erinomaisen hyvästä, he pilaavat sen ennenpitkää kuitenkin.

Kello käy lähemmäs puolta kahta yöllä. Mies tuhisee edelleen tyytyväisenä. Ulkona sataa voimakkaasti vettä. Päivällä satoi ensilumi. Toiset sanoivat räntäsateeksi, mutta oli siinä hetken luntakin.
Luin äsken erästä raskaus- ja vauva-aiheista lehteä. Mieskin niitä selailee aina välillä. Suloista katseltavaa. Äitiys ja isyys on molemmille uusi asia, ja sitä haluaa ottaa kaiken tiedon vastaan mikä saatavilla on. Yhdessä uuteen, suureen tuntemattomaan on tuplaten hauskempi mennä. Matkaa on vielä, mutta toivon sen matkan kasvattavan. Onhan siinä kokonaista 9 kuukautta aikaa, siinä kyllä ehtii kasvaa uuteen elämäntilanteeseen ja loput opettaa elämä itsessään.

Yhdessä odotuslehdessä oli artikkeli siitä, miten raskaana olevan kannattaa hemmotella itseään odotusaikana. Oli lista erilaisia vinkkejä. Sitten oli lista puolisoillekin, eli miehille, tuleville isille. Oli 12 vinkkiä, mitä mies voi tehdä pitääkseen lastaan kantavaa puolisoaan hyvänä. Mies luki innoissaan, oli oikein ylpeänä voidessaan sanoa moneen kohtaan, että tuotakin minä usein teen. Hieroo hartioita ja jalkoja, tuo kukkakimppuja säännöllisesti, halaa päivittäin, kertoo että rakastaa ja miten ihana ja upea raskaana olevan puolison muuttuva vartalo onkaan, melko moneen kohtaan olisi mies voinut rastin laittaa. No, aamiaista ei sänkyyn ole vielä kuulunut. Enpä sellaista ole osannut vailla ollakaan. "Kirjoita puolisollesi kirje siitä, mitä ajattelet isäksi tulemisesta", siinä ohjeistettiin. Naurahdin hieman, heitin vitsinä että ei muutakuin runosuoni kukkimaan. Tiesinhän, ettei tämä mies mikään Runeberg ollut, enemmän sellaista "teot puhuu enemmän kuin sanat" -tyyppiä, mikä on ihan hyväkin juttu, sillä tykkään miehekkäistä miehistä jotka näyttää tunteensa totisilla toimillaan sen sijaan että lepertelisivät imeliä ällötykseen asti.

Siksi olikin yllätys, kun seuraavana iltana sain käsin kirjoitetun lapun. Luettuani tekstin läpi olin sanaton. "Olet minun paras ystävä, elämänkumppani, tuleva vaimoni ja lapseni äiti", oli siihen kirjoitettu. "Sinun kanssa on niin hyvä olla. Yritän olla hyvä isä lapsellemme". Loput jääköön julkisesti kirjoittamatta, mutta voin kertoa, että kosketti. Ja syvästi. Miten paljon enempää voi nainen enää toivoa?

Nyt palaan alkuperäiseen suunnitelmaan, eli kuulumisten kertomiseen, ja heitän loppukevennykseksi kuluneen viikon kohokohtia.

  • Täällä Pohjantähden Alla II
käytiin elokuvateatterissa katsomassa lauantaina, oli sitä mitä odotinkin, ellei vielä enemmän. Olen ollut suuri Täällä Pohjantähden Alla -fani jo yläasteelta, siitä asti kun saimme äidinkielen tunnilla tehtävän lukea kirja ja tehdä siitä esielmä. Luin Väinö Linnan kyseisen kirjatrilogian 1. osan ja vakuutuin. Olen katsonut Edvin Laineen tekemät versiot lukemattomia kertoja ja nyt Timo Koivusalon molemmat tulkinnat. Olen edelleen vakuuttunut ja myös liikuttunut. Suosittelen jokaiselle ihan yleisivistyksenkin vuoksi. Korvaamaton kuvaus siitä ajasta, jota emme päässeet tai joutuneet itse elämään, mutta jona aikana muodostui se Suomi, jossa elämme nyt.
  • kotidoppler
eli laite, jolla voi kotona kuunnella sikiön sydänääniä mahan päältä. Tilattiin laite pari viikkoa sitten ja sen jälkeen ollut ahkeassa käytössä. Varsinkin mies on ihastunut laitteeseen ja kuuntelee sillä sydämen jumputusta vähän väliä. Todellinen hyötyostos!
  • kiinalainen ruoka
on tullut tutuksi jo aiemmin, mutta välissä oli pitkö tauko ettei tullut käytyä. Nyt ikäänkuin löysin ruuan uudelleen. Käytiin sekä perjantaina että lauantaina hakemassa kiinalaisesta ravintolasta ruuat. Sunnuntainakin teki mieli mutta ei kehdannut kolmatta päivää putkeen enää hakea. Jos sitä kohta taas...
  • ensilumi
satoi 10.10.2010. Enimmäkseen räntää mutta myös hetken oli maa valkoinen suurista lumihiutaleista. Aina yhtä maaginen hetki.

Kello hivuttautuu varkain kohti kahta. Nyt on mentävä kullan kainaloon tuhisemaan muutamaksi tunniksi.

Ja muistakaa: kohtele lähimmäisiäsi niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Ei voi mennä pahasti vikaan.