Uskalla unelmoida

Mitä elämä olisi ilman unelmia?

Merkityksetöntä ja tyhjää.

Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että jokaisella olisi koko ajan olemassa jotain, mistä haaveilla ja minkä eteen tehdä työtä. Jos ihmisellä ei ole mitään tavoitteita eikä saavuttamattomia unelmia, päivistä tulee vain pakollista pakkopullaa ja selviämistaistelua seuraavaan.

Minulla on rutkasti unelmia. Luulen, että niitä on kertynyt monen muun edestä, sillä rakastan maalailla mielikuvia ja hahmotella haaveita toteutuvaksi. Aina haaveiden ei tarvitse olla edes kovin suuria, ja yleensä omat toiveet ovatkin varsin maanläheisiä. On onni omistaa hyvä mielikuvitus - se jos mikä on  kustannustehokasta, sillä sen avulla sateisesta päiväkävelystä kotikaupungin joen rannalla saa muodostettua mielessään vaikkapa retken Pariisiin - istahdus vielä johonkin idylliseen kahvilaan ja elämys on täydellinen. Kaikki turvallisesti melkeinpä omalta kotisohvalta käsin.

"Oikean" matkailun suhteen en sitten olekaan yhtä innokas. Koen kai saavani tarpeeksi tyydytystä mielikuvamatkailusta, ja myönnän muutenkin olevani varsinainen rutiineja rakastava kotisohvalla köllöttelijä. Katselen kyllä mielenkiinnolla erilaisia matkailuohjelmia ja dokumentteja kaukokohteista, mutta oman elämäni kulutan mieluiten tutuissa ja turvallisissa ympyröissä. Pienikin suunnittelematon ja äkillinen arjen rikkoutuminen saa aikaan ahdistusta. Extreme-elämykset ja suuret seikkailut ulkomailla jätän suosiolla muille. Joku voi sanoa tylsäksi, mutta itse kuvailisin lähinnä mukavuuden- ja turvallisuudenhaluiseksi.

Nyt minulla on taas uusi, suuri unelma. 

Ehkä suurempi kuin yksikään aiemmin. Nimittäin se perinteinen punainen tupa ja perunamaa.

Eikä tässä vielä kaikki!

Niin paljon kuin Turkua rakastankin ja sinne muutosta olen haaveillut, on maallemuutto ollut aina se ensisijainen vaihtoehto, mutta sen toteutuminen vielä tässä elämänvaiheessa on aiemmin tuntunut turhan kaukaiselta. Mutta nyt haave on pikkuhiljaa ehkä toteutumassa - eikä mistä tahansa, vaan äitini synnyinseudulta, siltä kaikein ihanimmalta asuinseudulta jonka tiedän - Paltaniemeltä. Juuri sieltä kulttuurin kehdosta, historian havinan keskeltä, josta monet entisajan kulttuurivaikuttajat ovat lähtöisin ja jossa on asunut paljon sivistyneistöä ja tilallisia. Maaseudulta kaupungin kainalosta. Mikäli sieltä kotini saan, en voi olla kuin onnellinen. Siellä on kaikki, mitä toivon ja tarvitsen - rauhallisuutta, kauniita maalaismaisemia, mielenkiintoinen ja vaiherikas historia, virkeä kyläyhteisö, lapsille paras mahdollinen kasvuympäristö, mahdollisuus pitää eläimiä omassa pihassa, kaunis järvi aivan vieressä ja lyhyt matka asioille kaupunkiin. Lisäksi seutu on minulle lapsuudesta tuttua ja kovin rakasta.

Kuten taannoisen julkaisuni (Päivä maalla) lukeneet sen varmasti selville saivatkin.

Sain loistoidean alkaa kaavailla taloa vanhempieni tontille, joka sijaitsee keskeisellä paikalla kylää. Mietin sitä joskus aiemminkin ajatustasolla, mutta varsinkaan silloin elämäntilanne ei ollut sellaisen toteutukseen otollinen, toisin kuin nyt.

Paltaniemen taajamaa kirkolta päin joskus ennen vanhaan

Äidin kuvakokoelmasta löytyneitä otoksia

Hanke on jo edennyt hieman, ja nyt tiedustellaan mahdollisuutta talon rakentamiseen. Toinen vaihtoehto olisi keskittyä jo olemassaolevan rakennuksen kunnostukseen ja entisöintiin. Pihapiiriin kuuluu lisäksi aiemmassa päivityksessä mainittu savusauna sekä kasvojenkohotusta odottava aitta- ja tallirakennus, jossa äitini lapsuudessa pidettiin tilan hevosia. Haaveilen pitäväni siinä joskus paria omaakin, kunhan rakennus saataisiin ensin kunnostettua arvoiseensa kuntoon.

Hieman jo notkahtanut mutta kunnostettavissa oleva aitta (vasen pääty) ja talli. Aitan uumenista saattaa hyvinkin löytyä vaikka mitä vanhoja aarteita, sillä se on saanut olla melko rauhassa vuosikymmeniä.

Kävi projektissamme sitten miten tahansa, siitä olen varma, että käytän mieluusti kaikkia resurssejani paikan saattamiseen sellaiseksi, joka vastaa mahdollisimman hyvin sitä ympäröivän kulttuurimaiseman asettamia vaatimuksia. Liian paljon vanhoja, arvokkaita rakennuksia on rappeutunut tai raivattu pois uusien tieltä, ja nyt jos koska on korkea aika säilyttää jotain vanhaakin jälkipolvien iloksi. Uutta saa aina, mutta vanhaa ei enää tilalle. Kyseisen tilan rakennukset kun ajoittuvat 1800-luvulle asti, naapuritalo osittain jopa 1600-luvulle. Paltaniemi on varsinkin kuuluisa harvinaislaatuisesta kulttuuriympäristöstään, jota on varjeltu ja suojeltu voimakkaasti ja jonka vertaisia maassamme ei liikoja ole enää jäljellä.
Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua Valtion ympäristöhallinnan sivuilla vuonna 2006 julkaistuun Paltaniemen kulttuuriympäristöohjelmaan, joka on varsin mielenkiintoinen ja kattava selvitys kylän historiasta ja eri vaiheista aina nykypäivään asti ja se sisältää runsaasti hoito-ohjeita ympäristön arvojen vaalimiseksi.

Lokkeja peltojen yllä

Tilassa minua kiinnostaa nimenomaan sen historia, joka on mielenkiintoinen. On tiedossa, että äitini äidin ensimmäinen mies osti sen kauppakirjalla joulukuussa vuonna 1900, jonka mukaan talo nimettiinkin. Siitä asti tila on ollut suvullamme. Talon paikalla sijaitsi ennen (1700-luvulla) erikoinen, pyöreän tornin sisältänyt talo, jonka nähdessään ohikulkeneet naiset intoutuivat jopa niiailemaan. Sen paikan venäläiset kuitenkin polttivat myöhemmin.

Talohanke on vasta aluillaan ja vielä on monta mutkaa matkassa, mutta toivottavasti saamme vielä joskus valmista. Mielessä olisi talon nimeä myöten jo ehdolla kaikenlaisia mielikuvia ja suunnitelmia, jotka saamme ehkä toteuttaakin, jos hyvin käy.. sitä odotellessa, jatkan haaveilua!