sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Päivä maalla

Paltaniemellä, Kajaanin kaupunkiin kuuluvalla idyllisellä maalaistaajamalla järjestettiin nyt viikonloppuna järjestyksessään toiset Paltaniemi -päivät sekä Eino Leinon kirjapäivät. Eri puolilla kylää oli kaikenlaisia yleisölle avoimia näyttelyitä, opastettuja kierroksia, kahvioita, kirpputoreja ja muita tilaisuuksia. Olin tapahtuman johdosta aivan täpinöissäni, sillä rakastan Paltaniemeä valtavasti! Äidin puolen suku on suurilta osin sieltä kotoisin, ja tälläkin hetkellä omat vanhempani asuvat äitini synnyintalossa, kotitilalla keskellä Paltaniemeä. Paikka on jotenkin niin täydellinen, sopivasti kaupungin tuntumassa mutta silti maalla, ja sitä reunustaa kaunis Oulujärvi. Jo pienenä lapsena luin läpi kaikki Paltaniemeä koskevat kirjat ja upouduin sen rikkaan kulttuurihistorian eri vaiheisiin. 

Mutkitteleva museotie sitä reunustavine petäjineen, kuumat kesäpäivät uimarannalla, maahisista ja muista metsän mystisistä olennoista kertovat kummitustarinat, ikivanhat legendat peltoon haudatusta kirkonkellosta, Eino Leinon runot, tervalle tuoksuva kuuluisa kuvakirkko... minulla ei koskaan ole, eikä varmasti tule olemaankaan yhtä vahvaa tunnesidettä mihinkään muuhun paikkaan. Jos jossain Kainuussa haluaisin asua, niin sitten siellä!

Kun tilauksesta, yksi Paltaniemi -päivien käyntikohde sijaitsi aivan vanhempieni naapurissa, Immolan pihapiirissä. Sielä järjestettiin Päivä maalla -tapahtuma, ja esillä oli erilaisia kotieläimiä sekä vanhoja traktoreita. Immolan rakennuksessa oli kahvio ja kirppis. Väkeä paikalle kertyi runsaasti, osa kierteli ympäriinsä, toiset kävivät traktorin kyydissä ajelulla, jotkut viettivät nurmikolla päivää piknikin merkeissä. Pystyipä paikan päällä pelaamaan lehmänpaskalottoakin! Lapsille oli ongintaa ja muuta pientä kivaa. Mukava maalaistapahtuma, joka toivottavasti jatkuu jokavuotisena perinteenä!



Immolan wanha savupirtti

Lottoa pelaamaan!


Traktorikyydityksiä



Minni-rakas mummulan pihanurmella <3


Kesäpäivä Immolan ikkunasta


Vanhempien savusauna, jossa on vaatimattomasti maailman parhaat löylyt!
Kierreltiinpä vielä ympäri muutakin Paltaniemeä, mm. uimaranta, kyläkoulu ja kirkon seutu. Voi, miten kaunista seutu onkaan, ja Oulujärvi, Kainuun meri, siinä kyljessä... täydellistä. Minulla on viha-rakkaus -suhde koko Kainuuseen, välillä rakastan sitä täysillä ja toisinaan se tuntuu käyvän vain hermoille ja alokaa tehdä mieli muuttaa muualle. Loppujen lopuksi taidan kuitenkin rakastaa sitä enemmän :-)



Sellaisiin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa! Loppuun vielä teemaan sopivasti iki-ihana Eino Leinon runo.



Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.



1 kommentti: