Seppälän maalaismarkkinoilla

Parin harmillisen välivuoden jälkeen pääsin lopultakin käymään Seppälän maatalousoppilaitoksen järjestämillä jokasyksyisillä maalaismarkkinoilla. Aiemmat pari vuotta on tullut ylitsepääsemättömiä esteitä juuri tuolle ajankohdalle, mutta nyt piti ottaa vahinko takaisin ja käydä muistelemassa muutamien vuosien takaisia Seppälässä vietettyjä opiskeluvuosia.

Oli elokuinen, vielä kesäinen päivä vuonna 2001, kun meikäläinen astui noille tiluksille maaseutuyrittäjän tutkintoa suorittamaan, ja vappuaattona 2004 seisoin samalla pihamaalla ruusut ja paperit kourassa. Kuten eräs opettaja, jota kovasti arvostin tuolloin ja arvostan edelleen, kerran sanoi: "toiset saavat paperin, että ovat käyneet Seppälässä. Toiset taas paperit, että ovat suorittaneet Seppälän."

Onnekseni minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.

Jos jostain elämässäni tähän asti saavutetusta olen ylpeä, niin siitä, että peruskoulusta tulleena tyttönä minä menin koulun läpi missä miehetkin. Toki alalla opiskelee paljon naisia eikä ala ole enää niin fyysistä kuin vaikkapa vuonna 1969, kun isäni samasta koulusta valmistui. Silloin oli naiset omissa hommissaan kyökin puolella ja lypsyjakkaralla maidonkeruussa samalla kun miehet teki ne "miesten työt". Nyt ei paljon sukupuolella hommista luistettu, vaan traktorin rattiin oli miesten lailla mentävä. Opinpahan paljon sellaista, mitä en ehkä aiemmin olisi kuvitellut, kuten puiden kaatoa moottorisahalla, työkoneiden huoltoa, hitsausta, paalausta, kyntöä ja kylvöä, lannoitusta ja muuta kivaa. Eläintenhoito oli suhteellisen tuttua puuhaa jo entuudestaan, vaikka modernilla lypsyasemalla suoritettava lypsy olikin alkuun uutta ja ihmeellistä. On se vain käsittämätöntä, miten nykyaikaista tekniikkaa on tämän päivän navetatkin täynnä.

Paljon oli Seppälänkin tilukset muuttuneet viidessä vuodessa, tänään siellä käytyäni oli työkoneita hurjasti lisää metsäpuolen opiskelijoiden rantauduttua samoille maisemille, uutta rakennusta oli tekeillä ja entinen hiehojen kesälaidun oli myllätty odottamaan lemmikkien hautausmaan valmistumista. Samat tutut rakennukset siellä kuitenkin edelleen seisoivat, samat traktorihallin seinät vartioivat piha-aluetta kuin silloin kesällä 2002, kun niitä punamullalla maalasin. Samoja traktoreitakin oli edelleen - ne kun tuppaa koulutiloilla yleensä uusiutumaan melko nopeaan tahtiin.


Markkinatunnelma oli vertaansa vailla - paikalliset tuottajat esittelivät ja kauppasivat erilaisia kainuulaisia tuotteita, kuten käsitöitä, leivonnaisia, kalakukkoja, vihanneksia ja hilloja, yhdessä kojussa valmistettiin loimulohta ja toisessa Oulujärven muikkuja paistettuna. Erilaiset yhdistykset laidasta laitaan olivat esittelemässä palveluitaan, oli niin TE-keskusta kuin kissanystäviäkin ja kaikkea niiden väliltä. Myöskään perinteinen latokahvila ei puuttunut ja grillikoju makkaroineen oli myös pystyssä. Näyttävästi esillä olivat koko Kainuun Ammattiopiston opiskelualat, jotka olivat tehneet pihalle ja halliin sisälle upeat lavastukset ja esittelyt toiminnastaan. Oli kilpailuja, pelejä, kyselyitä ja vaikka mitä virikettä. Itse kävin turvallisuusalan pisteellä katselemassa vartijan oheisvälineitä kuten pamppuja, käsirautoja ja lamaannutinta - varsin mielenkiintoista. Saa nähdä, pääseekö niitä itse missä vaiheessa koulutuksen alkaessa testaamaan :D

Vastasinpa siinä ohikulkiessani myös lähiruokaa koskevaan kyselyyn. Itselle ainakin olisi huomattavasti eettisempää syödä paikallisten tuottajien tekemää ruokaa kahdestakin syystä: ensimmäkin se on parempaa ja tuoreempaa (ja ilman säilöntäaineita), toisekseen haluaisin mieluummin tukea Kainuun yrittäjiä, koska se on eduksi kaikille, että ostovoimaa löytyy oman maakuntamme rajojen sisäpuolelta. Lähiruoka meinaa vaan olla ainakin tällä hetkellä melko paljon kalliimpaa kuin muu ruoka,  ja siksi sitä ei ihan aina tule ostettuakaan, mutta jos se olisi hieman kohtuullisemman hintaista, en epäröisi sijoittaa siihen. Toivottavasti myös muu kansa heräisi pikkuhiljaa kannattamaan eettisesti tuotettua ruokaa, jolloin sen hintakin laskisi siedettäviin lukemiin.

Koko ikäni olen boikotoinut Lidlin ja muiden ulkomaisten halpaketjujen ja -valmistajien ruokaa ja aina ostanut ensisijaisesti kotimaista, jos se on vain ollut mahdollista. Ei vain voi olla kovin terveellistä syödä kuivakakkua, jonka parasta ennen -päivämäärä on merkitty useamman kuukauden päähän.

Moni ruoka ei vedä vertoja oikealle, kainuulaiselle ruisleivälle, ternimaidosta tehdylle juustoleivälle (tai leipäjuustolle), aidolle mansikkamehulle, paikallisille vihanneksille ja tuoreelle kalalle. Mieluummin ostan laadullisesti parempaa ruokaa, vaikka sitä olisikin määrällisesti vähemmän, kuin mitä kaukaa tuotua, säilöntäaineilla kyllästettyä monen mutkan kautta tullutta  ja viimeiseen asti jalostettua ruokaa. Kuitenkin syön elääkseni, enkä elä syödäkseni.

Itse maaseudulta tulleena ja alaa opiskelleena tiedän varsin hyvin, mikä on ruuan matka sen tuottajilta kaupan tiskille kuluttajan käsiin, ja mikäli mahdollista, jättäisin siitä ketjusta muutaman välikäden mieluusti pois. Voisin jopa harkita ostavani ruokaa suoraan itse tuottajilta, ilman että kauppa iskee ahneen kätensä väliin. Menisi kiitos työstä oikeaan osoitteeseen.

Joskus olen niin tehnytkin, esimerkiksi juuri ruisleipää ja aitoa kirnuvoita olen ostanut suoraan maatilalta, eikä mikään ole vielä ollut parempaa mehua kuin eräältä mansikkatilalta ostamani tuoreista mansikoista paikan päällä valmistettu mehu.

Omat vanhemmat harrastavat paljon marjastamista, ja keräävät pakastimeen talteen niin lakat, mansikat, mustikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Paltaniemen mullassa kasvaa myös joka vuosi vihanneksia ja perunoita. Itse taas  keräilen satunnaisesti talteen esimerkiksi kantarellit. Pakastintilan puute tällä hetkellä on vain rajoittava tekijä, muuten keräisin talven varalle ison määrän erilaista luonnosta löytyvää ruokaa. Lähipiirissä on myös aina harrastettu kalastusta ja metsästystä, joten hirvenliha ja pienriista sekä kuhat ja taimenet ovat ruokapöydässä tulleet vuosien varrella tutuiksi. Sellaista lihaa suosimalla olisi ekologisesti ajattelevilla mahdollisuus omalta osaltaan vaikuttaa tehotuotannon kannattamattomuuteen.

Aiheesta takaisin markkinahumuun.

Hevosaitauksilla oli talutusratsastusta ja kotieläimiä vasikoista, kalkkunoista ja pupuista hevosiin oli ihmisten ihasteltavana. Myös puutarhalla riitti kävijöitä ja varsinkin vanhemmat miehet katselivat mielissään näytteille tuotuja, entisöityjä traktoreita ja muita työkoneita. Kaikin puolin koko tapahtuma oli loistavasti järjestetty; tekemistä ja katsomista riitti pitkäksi aikaa, ja se näkyi myös yleisömäärässä, joka oli kiitettävän suuri. Ja mikä parasta, tapahtuma jatkuu myös huomenna lauantaina, ja tarkoitus olisi vielä kertaalleen käydä meininkiä ihastelemassa.

Haikea olohan siinä tuli, kun mietti sitä kaikkea, mitä siellä ollessa tuli koettua. Sinä aikana sitä kasvoi ihmisenä aivan valtavasti. Samat rivitaloasuntolat seisoivat siinä koulurakennusten kupeella, missä itsekin vietti kolmen vuoden mittaisen opiskelijaelämäkauden. Mieskin sieltä löytyi, samalta luokalta vieläpä, sama jonka kanssa naimisissakin myöhemmin kerkesin käydä. Ehkäpä joku päivä kirjoittaessani jonkinlaisen kirjan kaikesta elämän varrella koetusta omistan kokonaisen luvun Seppälälle ja kaikelle sille, mitä se itselle kaiken kaikkiaan antoi.