A Day Late, A Dollar Short

Niin se on vain loppukesä virallisesti vaihtumassa syksyksi, kun tänään viedään elokuun viimeistä päivää. Mikäli eilistä päivää on uskominen, ainakaan elo ei ole sen sijaan hiipumaan päin vaan kaikkea muuta. Oli nimittäin varsin toiminnantäyteinen päivä, eikä yhtään huonossa mielessä, ja sama meno jatkunee tänäänkin.

Vietin melkeinpä koko päivän kaverin kanssa ja Bemarin ratissa, mikä ei ole mielestäni yhtään huonompi tapa saada sunnuntaita kulumaan. Eipähän ainakaan tarvinnut pitkästyä kertaakaan, kuten usein sunnuntaisin saattaa olla tapana, paremminkin sitä hätkähti joka kerta kelloon katsoessaan että joko se taas tuon verran näyttää.

2,8 -litrainen kone murahteli Kajaanin kaduilla automaatin vaihtaessa vaihteita, musiikin soidessa ja kattoluukun tuulettaessa. Bemari sai myös pesun uudella Prisman pesukadulla, mikä oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Verrattuna tavanomaiseen autonpesupaikkaan tuolla piti ajaa auton vasen rengas kiskon päälle sen kuljettaessa auton koko pitkän tunnelin läpi. Monen vaiheen jälkeen auto oli kulkeutunut toiseen päähän ja auto kiilteli taas tovin kilpaa auringon kanssa (vai pitäisikö sanoa auringon sijasta, sillä muuten loistavasta päivästä puuttui näkyvistä tuo loistava taivaankappale).

Keskussairaalallakin tuli käytyä kaveria käyttämässä, keskiviikkona uudelleen toisissa merkeissä - itse tykkään kyseisistä laitoksista aina niin kauan, kun ei itse tarvitse olla potilaana. Jotenkin on mukava kierrellä sairaaloissa ja katsoa miten erilaista porukkaa siellä käykään erilaisine tarinoineen. Paikka on yhtäaikaa sekä maksimaalisen ilon sekä surun keskus; siellä kuullaan niin äärimmäisen huonoja kuin hyviäkin uutisia, ihmisiä kuolee ja ihmisiä syntyy. Kerran, noin kolmisen vuotta sitten, odotellessani miestä leikkauksesta kirurgian osaston odotusaulassa, ehdin tutustua siinä lyhyesti erääseen vanhaan ja mukavaan mieshenkilöön. Tämä oli odottamassa vaimoaan leikkauksesta, mihin oli joutunut erittäin vakavan syövän takia ennusteen ollessa synkkä. Siinä jäi käsissä ollut Seiska loppuun asti lukematta, kun syvennyin kuulemaan tämän elämäänähneen miehen sydäntäsärkevää tarinaa. Vaimo oli silminnähden miehelle kaikki kaikessa, koko elämä, joka nyt oltiin viemässä häneltä pois.

Kaiken lisäksi oman surunsa keskellä tämä eläköitynyt opettaja jaksoi odottaa kanssani, milloin hisseistä tuotaisiin omaa miestäni (istuimme siis aulassa, jossa olivat myös hissit). Joka kerta, kun joku hissien ovista avautui, mies kurkotti nähdäkseen ketä sieltä tuodaan, ja kun useimmiten kyseessä oli joku vanhus, hymyillen totesi että "ei tainnut tämäkään olla sinun ikäluokkaasi".

Epäselväksi jäi mikä lopulta oli tämän pariskunnan kohtalo, mutta jälkeenpäin mietitytti monta kertaa ja harmitti, etten jäänyt miehen juttusille pidemmäksi aikaa. 

Vanhusten kanssa on usein mielenkiintoista keskustella (lukuunottamatta jotain linja-autoaseman alkoholisoituneita vakionaamoja suin muita), koska heillä on usein runsaasti arvokasta tietoa ja elämänkokemusta kerrottavanaan.

Itselläkin on tullut vietettyä sairaalassa aikoja, aina vähän enemmän surullisissa kuin mitä iloisissa merkeissä, mutta hengissä silti edelleen. Itsellä vain on pienimuotoinen kammo kaikenlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä kohtaan, varsinkin piikit ovat yksi painajainen. Meinaan tarvita lisähappea jo pelkästään katsomalla, miten toiselle laitetaan tippaa tai jos itseä uhkaillaan minkäänlaisella neulalla. Ehkä olen katsonut liikaa Housea ja antanut sen vaikuttaa herkkään mieleeni tai sitten minulla on joku pahemman luokan fobia, tiedä häntä. Enköhän minä kuitenkin tarvittaessa kestä, pahemmastakin on tässä elämässä selvitty.

Teinpäs muuten eilettäin sorsapaistinkin. Löytyi itse asiassa loistava reseptikin jota itse sitten vielä fiksailin (koska eihän taitelijaluonne voi olla jättämättä näkemystään edes silloin kun on ruoka kyseessä..). Mikäli jollakulla sattuu olemaan ylimääräinen sorsa tai kaksi joutilaana, kannattaa testata seuraavaa reseptiä:

1-2 uunivalmista sorsaa

1 sipuli

150 g pekonia

1 sitruuna

suolaa

pippuria

50 g voita

2-4 rkl vaaleaa maizenaa

1 dl kuohukermaa

Valmistus:

1. Ruskista voi padassa/paistinpannussa, lisää pilkottu sipuli sekä lintu. Ruskista hyvin joka puolelta. Hankaa sorsan pintaan sitruunaa, suolaa ja pippuria. Asettele silava tai pekonit sorsan päälle siten, että saat reunat paistin alle. Yritä saada koko päällyspinta peittoon. 

2. Laita lintu, sitruunanviipale ja sipulit uunivuokaan, jonka pohjalle pannun huuhdelientä ja laita sorsa 120-asteiseen uuniin paistumaan noin tunniksi. Laita folio tai kansi paistamisvaiheessa sorsan päälle. Valele lintua välillä paistinliemellä. Lintu on kypsä, kunnes lihan pintaa painettaessa ei enää tule punertavaa lihasnestettä. 

3. Kastike: 

Siivilöi paistinliemi. Lisää siihen kuohukerma ja siihen sekoitettu maizena. Anna kypsyä muutama minuutti hiljaisella tulella välillä sekoitellen. 

4. Linnun paloittelu: Linnusta irrotetaan ensin siivet ja jalat, sitten rintalihat leikataan kauniiksi viipaleiksi. Kaikki palat voidaan halutessaan asetella takaisin paikoilleen niin, että lintu näyttää kokonaiselta. 

5. Tarjotaan esimerkiksi mustaviinimarjahillon- tai hyytelön ja perunoiden kanssa. Perunoiksi käyvät vaikkapa keitetyt tai pariisinperunat, vaihtoehtoisesti voi kokeilla myös Hasselbackan perunoita.

Siinäpä kokeiltavaa jollekin sorsasaaliin omistajalle. Löysin tuossa myös aivan loistavankuuloisen reseptin paistetun kuhan kastikkeelle, joka koostuu sitruunasta ja valkoviinistä, pitääpä kokeilla sitä lähipäivinä.

Nyt aamutreenien ja suihkun jälkeen valmistautumaan uuteen päivään (meikäläinen muuten tykkää maanantaipäivistä). Bemari odottaa starttailua pihalla, Audi saa vaihteeksi huokaista helpotuksesta ja viettää lepopäivän.

Päivän biisi: ehdottomasti Kikka - Anna rakas raju hetki, joka raikui Bemarista jatkuvalla toistolla. Paras laulaen autossa vedetty biisi oli puolestaan Amorphiksen House Of Sleep. Kiitos Kajaani!

Päivän v*tutus: skootterilla kaahaavat kakarat. Montakohan oli tipalla kohdata onnellisen lopun Bemarin alla?

Päivän naurut: niitähän riitti, osansa sai niin jotkut ihmiset kuin tilanteetkin:

"Se ratti on vähän jäykkä, kun siitä on se kierukka menny"

(nyljetystä sorsapaistista): "Missä sen karvat on?"

We're just two people watching time fly by

In a world in it's obvious decline

But we are young and strong

We can carry on 

Find a little Paradise of our own

Seppälän maalaismarkkinoilla

Parin harmillisen välivuoden jälkeen pääsin lopultakin käymään Seppälän maatalousoppilaitoksen järjestämillä jokasyksyisillä maalaismarkkinoilla. Aiemmat pari vuotta on tullut ylitsepääsemättömiä esteitä juuri tuolle ajankohdalle, mutta nyt piti ottaa vahinko takaisin ja käydä muistelemassa muutamien vuosien takaisia Seppälässä vietettyjä opiskeluvuosia.

Oli elokuinen, vielä kesäinen päivä vuonna 2001, kun meikäläinen astui noille tiluksille maaseutuyrittäjän tutkintoa suorittamaan, ja vappuaattona 2004 seisoin samalla pihamaalla ruusut ja paperit kourassa. Kuten eräs opettaja, jota kovasti arvostin tuolloin ja arvostan edelleen, kerran sanoi: "toiset saavat paperin, että ovat käyneet Seppälässä. Toiset taas paperit, että ovat suorittaneet Seppälän."

Onnekseni minä kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.

Jos jostain elämässäni tähän asti saavutetusta olen ylpeä, niin siitä, että peruskoulusta tulleena tyttönä minä menin koulun läpi missä miehetkin. Toki alalla opiskelee paljon naisia eikä ala ole enää niin fyysistä kuin vaikkapa vuonna 1969, kun isäni samasta koulusta valmistui. Silloin oli naiset omissa hommissaan kyökin puolella ja lypsyjakkaralla maidonkeruussa samalla kun miehet teki ne "miesten työt". Nyt ei paljon sukupuolella hommista luistettu, vaan traktorin rattiin oli miesten lailla mentävä. Opinpahan paljon sellaista, mitä en ehkä aiemmin olisi kuvitellut, kuten puiden kaatoa moottorisahalla, työkoneiden huoltoa, hitsausta, paalausta, kyntöä ja kylvöä, lannoitusta ja muuta kivaa. Eläintenhoito oli suhteellisen tuttua puuhaa jo entuudestaan, vaikka modernilla lypsyasemalla suoritettava lypsy olikin alkuun uutta ja ihmeellistä. On se vain käsittämätöntä, miten nykyaikaista tekniikkaa on tämän päivän navetatkin täynnä.

Paljon oli Seppälänkin tilukset muuttuneet viidessä vuodessa, tänään siellä käytyäni oli työkoneita hurjasti lisää metsäpuolen opiskelijoiden rantauduttua samoille maisemille, uutta rakennusta oli tekeillä ja entinen hiehojen kesälaidun oli myllätty odottamaan lemmikkien hautausmaan valmistumista. Samat tutut rakennukset siellä kuitenkin edelleen seisoivat, samat traktorihallin seinät vartioivat piha-aluetta kuin silloin kesällä 2002, kun niitä punamullalla maalasin. Samoja traktoreitakin oli edelleen - ne kun tuppaa koulutiloilla yleensä uusiutumaan melko nopeaan tahtiin.


Markkinatunnelma oli vertaansa vailla - paikalliset tuottajat esittelivät ja kauppasivat erilaisia kainuulaisia tuotteita, kuten käsitöitä, leivonnaisia, kalakukkoja, vihanneksia ja hilloja, yhdessä kojussa valmistettiin loimulohta ja toisessa Oulujärven muikkuja paistettuna. Erilaiset yhdistykset laidasta laitaan olivat esittelemässä palveluitaan, oli niin TE-keskusta kuin kissanystäviäkin ja kaikkea niiden väliltä. Myöskään perinteinen latokahvila ei puuttunut ja grillikoju makkaroineen oli myös pystyssä. Näyttävästi esillä olivat koko Kainuun Ammattiopiston opiskelualat, jotka olivat tehneet pihalle ja halliin sisälle upeat lavastukset ja esittelyt toiminnastaan. Oli kilpailuja, pelejä, kyselyitä ja vaikka mitä virikettä. Itse kävin turvallisuusalan pisteellä katselemassa vartijan oheisvälineitä kuten pamppuja, käsirautoja ja lamaannutinta - varsin mielenkiintoista. Saa nähdä, pääseekö niitä itse missä vaiheessa koulutuksen alkaessa testaamaan :D

Vastasinpa siinä ohikulkiessani myös lähiruokaa koskevaan kyselyyn. Itselle ainakin olisi huomattavasti eettisempää syödä paikallisten tuottajien tekemää ruokaa kahdestakin syystä: ensimmäkin se on parempaa ja tuoreempaa (ja ilman säilöntäaineita), toisekseen haluaisin mieluummin tukea Kainuun yrittäjiä, koska se on eduksi kaikille, että ostovoimaa löytyy oman maakuntamme rajojen sisäpuolelta. Lähiruoka meinaa vaan olla ainakin tällä hetkellä melko paljon kalliimpaa kuin muu ruoka,  ja siksi sitä ei ihan aina tule ostettuakaan, mutta jos se olisi hieman kohtuullisemman hintaista, en epäröisi sijoittaa siihen. Toivottavasti myös muu kansa heräisi pikkuhiljaa kannattamaan eettisesti tuotettua ruokaa, jolloin sen hintakin laskisi siedettäviin lukemiin.

Koko ikäni olen boikotoinut Lidlin ja muiden ulkomaisten halpaketjujen ja -valmistajien ruokaa ja aina ostanut ensisijaisesti kotimaista, jos se on vain ollut mahdollista. Ei vain voi olla kovin terveellistä syödä kuivakakkua, jonka parasta ennen -päivämäärä on merkitty useamman kuukauden päähän.

Moni ruoka ei vedä vertoja oikealle, kainuulaiselle ruisleivälle, ternimaidosta tehdylle juustoleivälle (tai leipäjuustolle), aidolle mansikkamehulle, paikallisille vihanneksille ja tuoreelle kalalle. Mieluummin ostan laadullisesti parempaa ruokaa, vaikka sitä olisikin määrällisesti vähemmän, kuin mitä kaukaa tuotua, säilöntäaineilla kyllästettyä monen mutkan kautta tullutta  ja viimeiseen asti jalostettua ruokaa. Kuitenkin syön elääkseni, enkä elä syödäkseni.

Itse maaseudulta tulleena ja alaa opiskelleena tiedän varsin hyvin, mikä on ruuan matka sen tuottajilta kaupan tiskille kuluttajan käsiin, ja mikäli mahdollista, jättäisin siitä ketjusta muutaman välikäden mieluusti pois. Voisin jopa harkita ostavani ruokaa suoraan itse tuottajilta, ilman että kauppa iskee ahneen kätensä väliin. Menisi kiitos työstä oikeaan osoitteeseen.

Joskus olen niin tehnytkin, esimerkiksi juuri ruisleipää ja aitoa kirnuvoita olen ostanut suoraan maatilalta, eikä mikään ole vielä ollut parempaa mehua kuin eräältä mansikkatilalta ostamani tuoreista mansikoista paikan päällä valmistettu mehu.

Omat vanhemmat harrastavat paljon marjastamista, ja keräävät pakastimeen talteen niin lakat, mansikat, mustikat, puolukat, vadelmat kuin herukatkin. Paltaniemen mullassa kasvaa myös joka vuosi vihanneksia ja perunoita. Itse taas  keräilen satunnaisesti talteen esimerkiksi kantarellit. Pakastintilan puute tällä hetkellä on vain rajoittava tekijä, muuten keräisin talven varalle ison määrän erilaista luonnosta löytyvää ruokaa. Lähipiirissä on myös aina harrastettu kalastusta ja metsästystä, joten hirvenliha ja pienriista sekä kuhat ja taimenet ovat ruokapöydässä tulleet vuosien varrella tutuiksi. Sellaista lihaa suosimalla olisi ekologisesti ajattelevilla mahdollisuus omalta osaltaan vaikuttaa tehotuotannon kannattamattomuuteen.

Aiheesta takaisin markkinahumuun.

Hevosaitauksilla oli talutusratsastusta ja kotieläimiä vasikoista, kalkkunoista ja pupuista hevosiin oli ihmisten ihasteltavana. Myös puutarhalla riitti kävijöitä ja varsinkin vanhemmat miehet katselivat mielissään näytteille tuotuja, entisöityjä traktoreita ja muita työkoneita. Kaikin puolin koko tapahtuma oli loistavasti järjestetty; tekemistä ja katsomista riitti pitkäksi aikaa, ja se näkyi myös yleisömäärässä, joka oli kiitettävän suuri. Ja mikä parasta, tapahtuma jatkuu myös huomenna lauantaina, ja tarkoitus olisi vielä kertaalleen käydä meininkiä ihastelemassa.

Haikea olohan siinä tuli, kun mietti sitä kaikkea, mitä siellä ollessa tuli koettua. Sinä aikana sitä kasvoi ihmisenä aivan valtavasti. Samat rivitaloasuntolat seisoivat siinä koulurakennusten kupeella, missä itsekin vietti kolmen vuoden mittaisen opiskelijaelämäkauden. Mieskin sieltä löytyi, samalta luokalta vieläpä, sama jonka kanssa naimisissakin myöhemmin kerkesin käydä. Ehkäpä joku päivä kirjoittaessani jonkinlaisen kirjan kaikesta elämän varrella koetusta omistan kokonaisen luvun Seppälälle ja kaikelle sille, mitä se itselle kaiken kaikkiaan antoi.

Syksyn merkkejä

Yllä kuvia lenkkeilyreissun varrelta.

Luontoäiti tai joku korkeampi taho joka näistä asioista päättää, on ollut ilmeisen hyvällä tuulella tämän viikon ajan kun monena aamuna on saanut herätä mitä mahtavimpaan aamuun: aurinkoiseen mutta syksyisen viileään, vielä kesäiseen mutta aavistuksen verran jo syksyyn päin kallistuneiseen sellaiseen. Lehtiin on jo varovasti kerääntynyt syksyn sävyjä ja sienet ja marjat ovat näyttäytyneet esiin maan uumenista. Lenkkeilyyn lämpötilakin on mitä sopivin, ei tule liian kylmä eikä liian kuuma. Vielä kun pistetään sen verran aikaa eteenpäin, että aikaisin aamulla herätessä ja ovesta ulos kävellessä pääsee kokemaan auringonpaisteen yhdistettynä syksyisiin lehtiin siellä täällä sekä kirpeän kuuraiseen pakkaskeliin, joka hiljalleen aamun edetessä lämpenee päivää kohden. Silloin ainakin itse on kaikkein onnellisimmillaan, ja sitä toivoo sen ohikiitävän hetken vuodesta kestävän loputtomiin.

Kävin tuossa eilisaamuna pitkän, melkein kahden tunnin mittaisen rauhallisen kävelylenkin kameran kanssa ihastelemassa näitä varovaisia syksyn merkkejä läheisen Vimpelinvaaran kupeessa. Toissapäiväinen juoksulenkki oli imenyt pahimmat mehut muutenkin ja lihasten kipeys muistutti kropan tehneen edellispäivänä ahkerasti töitä, joten jo siksikin otin tämän lenkin ihan leppoisissa merkeissä. Täytyy sanoa, että siltä osin tämä nykyinen asuinpaikka on minulle ihan omiaan, koska kivenheiton päässä kotipihasta sijaitsee tämä Kajaanin urheiluhullujen paratiisi yhdistettynä upeisiin maisemiin. On upeita lampia, vaaroja, metsää, niittyjä, entisen laskettelukeskuksen jo vesakoituneita rinteitä, marjapaikkoja, vaaraa kiertäviä maastopolkuja ja kaiken kruunaava valaistu neljän kilometrin mittainen kuntopolku.

Suhteellisen rauhassa siellä saa lenkkeillä, reittejä menee sikin sokin sinne, tänne ja tuonne niin paljon, että ruuhkia ei pääse syntymään, mitä nyt tämä eilisaamu pienenä poikkeuksena kun samoille seuduille samoilemaan sattui armeijan porukkaa sinisensävyisissä smurffiverkkareissaan. Ilmeisesti ainakin osalla oli jonkin sortin suunnistus menossa kun miehentekeleitä juoksenteli mättäiden yllä kuin vasikat laitumella, myöhemmin tuli vielä isompi, useiden kymmenien vahvuinen miesjoukko pururataa pitkin kurissa ja nuhteessa, parijonossa yhteen tahtiin kävellen. Oli hieman vaivaannuttava tilanne kävellä itse saman kapean polun laitaa kun vierestä saapasteli tämä testosteronia huokuva ryhmä täysin vaiti jokaikisen miehen tuijottaessa ohimennessään sen näköisenä, kuin ei eläissään olisi ennen naista nähnyt. No, kasarmilla niitä tuskin kyllästymiseen saakka näkeekään, mutta silti se oli verrattain ahdistava tilanne, kun ei moiseen joka päivä kuitenkaan törmää. Linnuntietä kuljettaessa prikaatilta ei ole pitkä matka Vimpelinvaaran lenkkipoluille, joka varmaan selittää sen miksi niitä nytkin siellä niin sankoin joukoin oli.

Tänään sitten kävin tuossa aamupäivästä Paltamon maisemissa, Audi kulkee ihan mallikkaasti lukuunottamatta savutusta kylmänä käynnistettäessä, joka johtunee yhden sylinterin muita pienemmistä puristuksista. Mukava oli taittaa matkaa auringon edelleen paistaessa, tällä kertaa melko lämpimästi. Paltamossa ei nyt näkynyt sen kummempaa kuin ennenkään, mutta en minä sitä ihastelemassa siellä asioikseen käynytkään, ihan pankissa piti käydä asioimassa. Kaikki oli suurinpiirtein samoilla paikoilla kuin ennenkin, porukkaa oli aika vähänlaisesti, liekö kaikki passitettu kadunvarsilta kässäilemästä työntekoon tämän työllisyyshankkeen mukaisesti vai mikä torstain tärinätauti lie kaikilla keskiviikon jäljiltä ollut, en tiedä. Vaikka ihan kivoja vuosia on tullut Paltamossa vietettyä elämän aikana, ei kyllä kaduta yhtään niiltä nurkilta lähtö, helpotus on lähinnä ensimmäinen tunne joka tulee kun auton keula on turvallisesti Paltamon kunnan rajojen ulkopuolella. Kaikki ne pienet piirit, ihmisten ahdasmielisyys ja vähäiset virikkeet yhdistettynä siihen ilmiöön, joka kuihduttaa ja lopulta kadottaa kaikki pienet paikkakunnat pois Suomen kartalta on kaikenkaikkiaan sellainen sekoitus, että jos muuten ei masenna, niin sitten viimestään.

Eihän tämä Kajaanikaan kovin kaukana ole ja tämäkin on vuosien varrella melko pieneksi paikaksi käynyt, mutta kyllä täällä ihan ihmisen kelpaa asua. Toivoa vielä kuitenkin on ja palvelutkin pelaa edes jollain tasolla, ja rauhaa ja vilinää löytyy ihan sopivassa tasapainossa. Isommassa metropolissa jos mielii käymään, niin ne ei ole mitenkään mahdottoman ajomatkan päässä, samoin kuin täydellinen luonnon rauha ja hiljaisuus.

Toivon mukaan vielä joku päivä pääsee asumaan ihan johonkin taajaman ulkopuolelle, eläinten keskelle omien mielenkiinnon kohteiden pariin, kuitenkin sopivan matkan päässä kaupungin elämästä. Se olisi sellainen ihanteellinen yhtälö, johon olisi tarkoitus vielä tämän elämän aikana pyrkiä, sitä odotellessa jos panostaisi täysillä tämänhetkiseen elämään ja sitä myöten rakentaisi pikkuhiljaa vankkaa pohjaa tuolle visiolle.

Unelmathan on tehty toteutettaviksi.

Kuntotesti kunnialla läpi

Tällä viikolla sai kesän mittaan kestänyt treenausputki loppuhuipennuksensa, kun oli ne turvallisuusalan pääsykokeet joihin olin useamman kuukauden kuntoillessani tähdännytkin.
Tiistaina kokoontui Edukain tiloihin luokkahuoneellinen halukkaita vartijan hommiin opiskevia, valtaosa miehiä, minun lisäkseni vain kaksi oli naisia, toinen muutaman vuoden nuorempi ja toinen melko paljon vanhempi. Asetelma oli aikalailla odotusten mukainen, alusta asti oli selvää että miehiselle alalle sitä ollaan suuntaamassa, vaikkakin ehkä olisin muutamaa naista enemmän kuvitellut paikalle tulevan. Nimenhuudossa tosin mainittiin useampikin naisen nimi, mutta syystä tai toisesta nämä eivät tulleet paikalle.


Nanosekunnin ajan kävi mielessä keksiä joku hyvä perustelu fyysisen kuntotestin väliin jättämiselle, kun huoneeseen asteli raamikas miesohjaaja kertomaan miten tässä nyt karsitaan alalle sopimattomat heikot yksilöt heti alkuunsa ja miten naisille ei helpotuksia myönnetä vaan on mentävä mukana siinä missä miehetkin. Mikä on tietenkin ihan oikeutettua, koska ei tälle alalle kukaan pakota hakemaan, itsehän se tietoinen valinta tehdään lähteä miehiselle alalle seikkailemaan ja silloin on myös pärjättävä niiden seassa samalla viivalla eikä itkeä itselleen jotain helpotuksia. Silloin olisi jo sama jäädä kutomaan sitä sukkaa kotisohvalle.


Vertailin siinä sivusilmällä itseäni isokokoisiin ja jänteviin miehiin, mutta päätin kuitenkin heti alkuunsa unohtaa reumat, tyrät, krapulat ja muut kehnot tekosyyt testin suorittamiselle, enemmänkin sisuunnuin kuin kunnon Kovalainen konsanaan ja mietin mielessäni että minähän näytän niille, periksi ei ainakaan anneta. Fyysiseen testiin kuului normaali lihaskuntorääkki vatsa- ja selkälihastesteineen, kyykkyineen ja punnerruksineen. Aikaa kunkin suorittamiseen oli 60 sekuntia. Meille annettiin paperi, jossa luki mitkä määrät mitäkin liikettä oikeuttavat välttävään, hyvään tai kiitettävään arvosanaan.


Eipä siinä sitten muuta kuin menoksi.


Yhtään sen kummemmin puolustelematta, omalla kohdalla varsinkaan vatsalihasliikkeet eivät ehkä onnistu ihan samalla tavalla kuin monilla muilla johtuen fysiikasta, koska itsellä selkä on sen mallinen että kipeytyy ajoittain muutenkin varsinkin alaosastaan herkästi etenkin pitkiä aikoja seistessä.


Kuitenkin olen varsin tyytyväinen testin lopputulokseen - vatsalihaksia ja miesten punnerruksia sain hädin tuskin edes välttävään oikeuttavaa määrää (vatsalihaksia muistaakseni vajaa 30 ja punnerruksia 17), mikä on kuitenkin hyvin ottaen huomioon että olen vasta aloittanut kunnolla punnerrusten teot ja nekin naisten versioina ja vatsalihaksia en yleensä selän takia tee koskaan aivan lattiasta asti vaan ennemminkin erilaisina rutistuksina. Selkälihaksia tein jotain 70 kertaa minuutissa ja kyykkyjä reilusti yli kiitettävän; 47 kertaa. Ei siis yhtään hullummin!
Sitten oli vielä yksilöhaastattelut, joissa kyseltiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä mm. perhetilanteesta, valmiudesta lähteä myös toisille paikkakunnille, työ- ja opiskeluhistoriasta, mahdollisista suosittelijoista, elämäntavoista ja siitä, miten usein tulee harrastettua liikuntaa. Saman päivän aikana tuli sitten tieto, että pääsy koulutukseen on varmaa, eli testit meni läpi, vielä vain poliisin suostumus ja koulutus pääsee syyskuun puolivälissä sitten alkamaan näillä näkymin. Ellen sitten päätä ryhtyä käymään merkonomipuolta loppuun, mikä on koko ajan ollut varteenotettava vaihtoehto. Onhan tässä vielä tovi aikaa päättää, sitä odotellessa voisi alkaa tehdä yrittäjän ammattitutkinnon 2. ja 3. näyttöä esityskuntoon niin saisi senkin homman alta pois.


Tuo vartijan homma on aina jollain tasolla mielessä vaikuttanut kiinnostavalta, ja tämä parivuotinen turvallisuusalan perustutkinto antaa sille alalle vielä varsin kattavat pohjat, joten yhtään hullummasta suuntautumisvaihtoehdosta tuskin on kyse. Onpahan ainakin sellaista työtä, missä kaikki päivät eivät toista itseään ja pääsee liikkumaan ja tekemään käytännön työtä toimistossa istumisen ja paperinpyörittelyn sijaan, samalla pysyy mieli virkeänä ja kroppa fyysisesti kunnossa.


Tuli sen verran tomerasti hikoiltua tuossa kuntotestissä, että koko kroppa oli aivan kuin jyrän alle jäänyt seuraavat 3-4 päivää, varsinkin seuraavat pari päivää olivat melko hankalia edes yksinkertaisten toimenpiteiden kuten sängystä nousemisen tai asunnon sisällä kävelyn kunnialla suorittamiseen. Vasta eilen lauantaina alkoi vähitellen helpottaa, ja tänään sunnuntaina kävin jo ihan kunnon lenkilläkin. Siksi olikin tuossa muutama päivä aikaa paneutua kunnolla leffojen katseluun, mikä omalla kohdalla yleensä tahtoo jäädä vähemmälle. Melko monta elokuvaa tässä on tullutkin katsottua ja tänään olisi vielä kahden katsominen edessä. Tuli pienimuotoinen innostus hankkia kaikki mahdolliset oikeasti hyvät elokuvat kokoelmiin ja pitää tässä ihan sellaisia kunnon elokuvankatseluiltoja mikäli muilta kiireiltä vain ehtii.
Seuraavaksi venytys- ja lihaskuntoharjoitusten pariin, nyt kun lihakset sen taas sallii.


P.S. Rammstein iskee taas täydellä höyryllä ilmeisesti lokakuussa julkaistavalla albumilla, mikäli uutta Liebe Ist Für Alle Da -biisin viitoittama suunta yhtään pitää paikkaansa - loistava biisi kuten olettaa saattoikin!

Pikainen keikkapäivitys

Lyhyesti pitää päivittää tähän väliin sen verran, että eilisiltainen Holy Diversin keikka Kajaanin Kalpeassa Kukossa oli loistava! En valitettavasti pystynyt seuraamaan sitä ihan loppuun, tuli sellaisia henkilökohtaisia pakotteita että piti lähteä kesken pois vaikka keikka oli parhaita mitä itse olen livenä koskaan kuullutkaan ja erittäin mielelläni olisi kuullut enemmänkin!

Meininki oli hurjaa ja porukkaa tupa täynnä - soitto ja laulu oli kertakaikkisen hienoa! Heti kun tältä kokoonpanolta tulisi levytettyä materiaalia niin meikäläinen kelpuuttaisi kuunneltavaksi suoralta kädeltä :-)

Itse tämä sunnuntaipäivä on mennyt omalta osalta hienosti auringonotossa ja Vuokatissa Katinkullan kylpylässä saunoen ja uiskennellen, saipahan hyvä ystävä tänään lapsenkin, onneksi olkoon hänelle!
Sen verran kiirettä pukkaa tähän väliin, että tarkemmat selostukset kuulumisista jätän myöhemmäksi.

Ottakaa ilo irti elokuisesta auringosta kun sitä vielä on!