...ainakin melkein.
Nimittäin totuttuun tapaan tiivis työnteko on pitänyt tehokkaasti pois piruudenteosta ja turhasta lorvinnasta, mukaanlukien myös tämän blogin päivityksestä, edelliskerrasta kun on kertynyt aikaa jo kuukauden päivät.
Kuukausi tästä hetkestä eteenpäin ulkona pitäisi kaiken järjen ja kalenterin mukaan näyttää huomattavasti tämänhetkistä keväisemmältä. Valtaisat lumimassat toki saattaa hivenen viivyttää hiirenkorvien ja vihertävien nurmien ilmestymistä maisemiin, mutta joka vuosi se kaikkeen kukkaansa puhkeava luonto on sieltä talven niskan taitettuaan esiin tullut.
Niinkuin ihan kaikessa muussakin, myös työnteon määrässä liika on liikaa. Nyky-yhteiskunta on kaikessa raadollisuudessaan sellainen, että vain vahvimmat pärjää ja työelämässä jos missä sen jäljet näkyvät selvästi. Työttömyys on erittäin vakava ongelma, ja töiden vähyyden vuoksi kaikista tarjolla olevista töistä taistellaan hampaat irvessä ja otetaan vastaan kaikki saatavilla olevat työt, mikä taas johtaa helposti työuupumukseen ja pahimmillaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja mielenterveysongelmiin. Toinen ääripää on jatkuvan työttömyyden aiheuttama syrjäytyminen ja masentuminen, mistä johtuen taas saattaa henkinen tasapaino pienellä ihmisellä järkkyä. Sillä minkä muun tekijän avulla rakennamme oman identiteettimme yhtä vahvasti, kuin työn? Työ, toimenkuva, ammatti, kaikkien kautta muodostuu kuva siitä, keitä olemme. Sitä kysytään kaikkialla, jokaisessa byrokratian ihanuuden mukanaantuomissa kaavakkeissa halutaan heti nimen ja sotun jälkeen tietää, mitä teet työksesi. Voidaksesi olla vakavastiotettava ihminen, jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella, sinulla on ensin oltava ammatti. Sen perusteella tuntematon ihminen muodostaa ensivaikutelmansa - on vissi ero sillä, onko uusi tuttavuus rakennusinsinööri, eläinlääkäri, rokkibändin rumpali, toimistovirkailija vaiko "vain" työtön. Ihmiset hakevat epätoivoisesti omaa paikkaansa tässä hektisessä ja vaativassa yhteiskunnassa, joskus maksaakseen siitä kohtuuttoman kovan hinnan. Fyysinen ja henkinen vahvuus on työelämässkin selvä etu, ja varsinkin psyykkeen horjumista helposti vähätellään ja siitä huolta kantava ihminen korvataan helposti uudella, nuorella ja innokkaalla, jonka usko ja voimat niska limassa raatamiseen eivät ole vielä peruuttamattomasti horjuneet ja jonka epävarmuutta ja sinisilmäisyyttä käytetään helposti hyväksi.Kukaan ei katso kieroon, jos olet sairaslomalla murtuneen nilkan tai influenssa-aallon takia. Mutta entäs sitten, kun otat saikkua työuupumukseen tai kaikenlaisiin henkisiin ongelmiin? Esimerkiksi unettomuuteen ja ruokahaluttomuuteen, jotka ovat usein selviä oireita alkavasta loppuunpalamisesta. Helposti silloin tulee leimatuksi laiskaksi turhastavalittajaksi, vaikka fyysiset vaivat on lähestulkoon aina parannettavissa, mutta kuinka korjataan se, kun päänupissa alkaa isopyörä heittää?
On välttämätöntä, että osataan ottaa hyvällä omallatunnolla lisähappea jos työtahti alkaa ahdistaa, sillä vaikka ei työttömyyskään niin ei taatusti ylityöllistyminenkään tee hyvää kenenkään mielenterveydelle. Virkeä ja motivoitunut työntekijä on kaikkien etu, eikä itsensä pitäminen liian kiireisena tee kenestäkään sen tärkeämpää ihmistä. Kukaan kun ei ole korvaamaton.
Siinäpä taas suuria ja syvällisiä mietelmiä näin sunnuntai-illan tunnelmissa, seuraavaksi sujuvasti kevyempiin aiheisiin.
Uusi laukku saapui omistajalleen onnellisesti, eli tämä vastikään esitelty Guessin Army Boot Camp -maastokuvioinen harvinaisuus. Muutenkin vaateostoksia on tässä kuussa tullut tehtyä sen verran runsaasti, että pitää koittaa hillitä pahempia shoppailuhimoja tovin aikaa, varsinkin kun ne ei ole ainoita menoja mitä eläminen vaatii. Pelkästään Audin puolitoistatuntinen käyttö Laakkosella tuli maksamaan liki 300 e! Ihanan kallista, mutta elämä on...nyt on ahtopaineensäätöventtiili uusittu ja kaukosäätimeen on lähetin vaihdettu tuliterään, niin toimii kaukosäätöinen keskuslukituskin taas niinkuin pitääkin.
Listasin tuossa päivänä eräänä kauniina ylös paperille toimenpiteitä, mitä Audiin on viimeisen vajaan parin vuoden aikana tehty, ja ei siinä kyllä enää paljon vanhaa osaa ole! Konehuoneen puolellekin on pistetty tuliterää tavaraa vanhojen tilalle koko auton arvon edestä, joten autohan alkaa olla kohta uutta vastaava..siinä ei paljon 340 tkm mittarissa enää kerro edes puolta totuutta.
Otettiinpa tuossa valokuvasta harrastavan työkollegan kanssa sarja omasta mielestä varsin hienoja poseerauskuviakin, kun yhdistimme osaamiset samaan nippuun. Minä kuvattavana + toinen osapuoli kameran takana + kamerana Canon EOS 1000D = tuloksena kuvia, joita kehtaa esitellä, vaikka tämän itse sanonkin. En nyt sano sitä, että se ihastelun kohde olisin se minä siinä kuvassa, vaan kokonaisuus, jossa yhdistyy kaikki; harkitut kuvakulmat, valaistukset, kuvausympäristö ja esteettisyys. Kesän tullen olisi tarkoitus ottaa runsaasti erilaisia tyylikkäitä tilannekuvia luonnon helmassa, mutta vaikka niissä mitään lasten silmille kelpaamatonta ei olekaan, ei niitä ole alunperinkään tarkoitus laittaa kaiken kansan nähtäväksi, etupäässä omaksi iloksi omaan kuvakansioon vanhuuden päivien muisteloiden varalle. Hyvä maku on se ensimmäinen ja tärkein seikka, josta ei tingitä. Tällä hetkellä jo otetuista kuvista muutama on esillä omille kavereille Facebookin kautta, joten sieltä voi tuttavapiiri käydä kuvaajan työnjälkeä katselemassa.
Kevät on muuten kaiken muun kivan ohella siitä kivaa aikaa, että se tuo taakse jääneiden vuosien parhaat muistot mieleen. Tänäänkin aurinkoisessa säässä lenkkeillessäni muistin yhtä jos toista, jo unohdetuiksi luultuja seikkoja menneiltä vuosilta. Kävelin samojen Puistolan maisemien halki, jossa kuusi vuotta takaperin vietin ehkä tähänastisistä kesistä parhaan. Ensimmäinen oma asunto, kuuma kesä parhaimmillaan, kaikki ne uudet ja ihmeelliset kokemukset, ihmiset ja hetket kun oli yöttömät kesäyöt, Kajaanin kylänraiteilla oli vielä jonkinlaista elämää ja kuuma asfaltti poltteli varpaita. Kävelin tänään myös ajatuksiin uppoutuneena tienlaitaa, kun ohi hurahti häivähdys teinivuosilta, Wundereille tuoksahtava amisauto, josta muistin oitis vuoden 2002 ja ekan yhteisen auton silloisen poikakaverin kanssa, kyseessä oli legendaarinen Ford Taunus vm. -80. Eihän se kaunis ollut, ruma ja kömpelö rohjake, mutta siinä oli sitä jotain! Sen jälkeen seurasi vielä toinen samanlainen, jos mukaan lasketaan isän omistamat Taunukset, oli kyseessä jo neljäs samanlainen pihaamme koristava menopeli. Muistan kuin eilisen päivän, kun ajoimme Taunuksen Forssasta asti yötä myöten heinäkuisena ja kuumana päivänä Paltamoon saakka, Karjalanvaaran maalaismaisemiin ja heräsin aikaisin aamulla yökasteen peittämällä pihanurmella kävellen pesemään ja vahaamaan auton kaikkeen siihen komeuteensa, jonka siitä irti saattoi saada. Taustapeilissä riippui mikäs muu kuin keltainen vanilja-Wunderbaum ja sisustaa täydensi aito ja alkuperäinen nuppimankka, josta kuunneltiin C-kaseteilta Irwin Goodmania, Jonna Tervomaan lapsuusajan biisejä ja Kake Randelinin kultaisten nuoruusvuosien ikimuistoisimpia biisejä. Noina aikoina kävin Seppälän maatalousoppilaitosta ja Valtra 6400 oli allekirjoittaneen suosikkiajopeli, sittenkin kun upouusi Hi-Tech oli koulun uusin tulokas traktorien jatkeeksi ja kuumin puheenaihe hetken aikaa. Elämän täytti asuntolaelämä, maaseudun tuoksut pistävästä AIV-rehusta pihattoon levitettävän turpeen ja vihertävän kuivatun heinän aromiin, koneet traktoreista ja paalaimista 80-luvun amisautoihin joita parkkipaikka oli puolillaan 90-luvun auton ollessa vielä kova sana.
Näitä kaikkia ja paljon, paljon muuta tulvi tuossa lenkkeillessä mieleen auringon lämmittäessä ja ladatessa sisäisiä akkuja täyteen. Vaikka vuodet vaihtuu ja viikot seuraa toistaan, on onni että muistot säilyy! Ilman niitä koko elämä olisi hukkaanheitettyä. Vielä pitkien aikojen jälkeenkin voi elää nuo koetut hetket uudestaan ja uudestaan; tuoksujen, valokuvien, muistiin painuneiden kokemusten kautta.
Jos jotain toivon niin sitä, että sitten kun olen "iso", omistan pienen omakotitalon taajaman ulkopuolella, pari hevosta ja elän työn ja siviilielämän kanssa sopusoinnussa, ajan edelleen joko Audilla tai 3-sarjan Bemarilla, osaan elää yhä hetkessä mukana niinkuin tähänkin asti, jotta sitten vanhana olisi rutkasti mieleenpainuvia muistoja jäljellä, eikä tarvitsisi katua mitään tekemättä jätettyä.
Voisinpa vaikka myös entisöidä autotalliin talteen 80-luvun vaihteen Taunuksen nuppimankkoineen ja Wundereineen kaikkineen.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Pakkaspäivien pohdintaa
Kuluvina viikkoina on keli ollut arktisen kylmä, mutta sitäkin kauniimpi. Henkeäsalpaavan upeat talviset maisemat ovat olleet kaikkien niiden ilona, jotka ovat uskaltaneet nenänsä pistää ulos kotiovea pidemmälle. Alustavia merkkejä auringon lämmittämisestäkin on jo havaittu sen säteiden sulattaessa pikkuhiljaa ikiroutaisten näköisten autojen kylkiä parkkipaikoilla.
Oheiset kuvat on otettu Paltamon, Kajaanin ja Vuokatin talvimaisemista, ja niistä voi neljän seinän sisällä lämpimässä viihtyneet aistia hieman sitä aurinkoisten pakkaspäivien tunnelmaa. Osa kuvista on otettu Oulujärven jäällä Paltaniemen ja Varisniemen välisellä jäätiellä. Olipa mahtavaa ajella jäälle auratulla tiellä Audilla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta!
Eilen oli taas Kajaanin Hokin jääkiekkopeli, tosin miljöö vaihtui perinteisestä Kajaanin jäähallista lyhyellä varoitusajalla Vuokattiin, koska sattuneesta syystä peliä ei kotihallissa voitu järjestää. Mutta niin se vain peli saatiin käyntiin ja porukka oli kiitettävästi saapunut paikalle omaa joukkuettaan kannattamaan. Vastassa Hokilla oli Kiekko-Vantaa ja tiukan pelin jälkeen kajaanilaisjoukkue veti voiton kotiin niukasti mutta komeasti 5-4. Hieman meinasi vilpoinen tulla järjestystä koleassa hallissa valvoessa, mutta lämmin tunnelma kompensoi kylmiä pakkaslukemia juuri sopivasti, tarjotuista grillimakkaroista, kahveista ja pullista puhumattakaan. Seuraava kotipeli onkin jo heti keskiviikkona, jolloin vastassa on Mestiksen kärkipäässä viihtyvä Jokipojat.
Lähestyvän kevään kunniaksi piti tilata taas "pitkästä" aikaa uusi laukku - edellisen yksilön tapaan kyseessä on aito ja upea Guess. Rakastuin tähän valioyksilöön ensisilmäyksellä jo hyvän aikaa sitten, mutta nyt sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tilata tämän kaunokaisen kevääksi ja kesäksi käsipuolta koristamaan.


Investoin tässä myös uuteen hajuveteen. Kyseessä on Naomi Campbellin At Night, josta olen tykännyt aina mutta en ole koskaan ennen saanut aikaiseksi itselle hankkia. Toinen erittäin varteenotettava vaihtoehto oli Christina Aguileran uusin tuoksu, mutta tällä kertaa tämä veti pidemmän korren. Vielä kun se Escadan uusin tulee markkinoille, niin kyllä passaa kesän tulla!

Mietiskelin tässä päivinä eräinä syvällisiä ajatuksia liittyen siihen, kun aina ihmiset puhuvat mikä heistä tulee sitten isona. Saman kysymyksen äärellä tuntuvat olevan niin kouluikäiset, aikuiset kuin eläkeikäisetkin. Huomattavan monen muun ohella minusta piti ala-asteella tulla eläinlääkäri - sen jälkeen mitään ehdottoman selkeää uravalintaa ei ole ollutkaan. Eikä tarvitsekaan. Ihmiset stressaavat ihan liikaa siitä, mitä kaikkea heidän pitäisi elämänsä aikana saavuttaa ja että onko myöhäistä toteuttaa omia haaveitaan. Kaikkien ei tarvitse tietää jo taaperoikäisenä suuntautuvansa lääkäriksi, eikä siinä ole mitään pahaa, että kulkee elämänsä läpi ammatista toiseen jos se vain itsestä hyvältä tuntuu. Itse ainakin elän päivän kerrallaan ja teen kulloinkin sitä, missä hommassa itse vain viihtyy. Tällä hetkellä se on tätä, ehkä huomenna jotain muuta, kuka tietää? Eri ihmiset toimivat eri kaavan mukaan, ja kaikille ei kaavamaisuus sovi sitten millään ja silloin on parasta antaa tuulien kuljettaa mukanaan. Kyllä jokainen tässä elämän myrskyissä paikkansa hakee!
Isoksi kasvamisen lisäksi ihmisillä tuppaa olemaan huoli myös oman elämän rakentamisesta. Opetellaan tuntemaan omaa itseään, etsitään rinnalle kumppania ja arvotaan tehdyn valinnan ja muiden potentiaalisten elämänkumppaneiden välillä. Onko tämä varmasti nyt Se Oikea, vai onko sellaista edes olemassa? Onko elämä vain tehtyjä kompromisseja vai odottaako jossain joku, jonka kohtalo on minulle tarkoittanut? Onko ruoho oikeasti vihreämpää aidan takana vai enkö sittenkään vain näe metsää puilta sen ihanteellisen kanssaihmisen ollessa siinä vierellä? Odottaako salaman lailla iskevää tosirakkautta vaiko tyytyä tasaiseen mutta turvalliseen yhteiseloon ihmisen kanssa, joka ei ehkä herätä mitään huikeita tunnekuohuja mutta jonka kanssa on hyvä ja helppo elää? Näitä kysymyksiä ja paljon muutakin melko moni joko tietämättään tai tiedostaen pohtii ja joutuu tekemään myös ratkaisuja niiden välillä.
Tunnustan, että seuraan joskus huvin vuoksi ihmisten nettiin jättämiä seuranhakuilmoituksia. Kuten arvata saattaa, yksinäisiä miehiä on paljon naisia enemmän ja monet profiilit ovat olleet palvelussa hyvinkin pitkiä aikoja. Pistää miettimään, miten vaikeaa toisille elämänkumppanin löytäminen voi ollakaan. Itse en siinä kohtaa voi puhua kokemuksesta, sillä naisille yleensä miehistä on liikatarjontaa, mutta vähänkään epäsosiaalisemman ja massasta erottuvan miehen mahdollisuudet ovat huomattavasti heikommat. Monesta hiljaiseksi tunnetusta miehenköriläästä paljastuu netissä syvällisempi puoli, kun joutuu oikeasti erottumaan joukosta seuraa löytääkseen. Suomalaiselta mieheltä runollisuus tekee tunnetusti tiukkaa ja tunteilukin on tyypillisesti hieman turhaa touhua - autonmyynti-ilmoitukset sujuvat kyllä kuin rasvattu ja omaa ajokkia kyllä osataan kehua maasta taivaisiin - katsastettu on juuri moitteetta ja uudenkarheat renkaatkin on alla, loistoyksilö ikäisekseen - mutta entäs kun pitäisi markkinoida omaa itseään? Suomalaiselle itsekehu on vaikeaa, kainuulaiselle kahta kauheampaa ja miesten mielestä se vasta mahdotonta onkin. Tosimieshän toimii eikä puhu, vai miten se oli? Entäs kun kyseessä on sitten kainuulainen mies, jossa kulminoituu nämä kaikki piirteet?
Näiden suurten elämän kysymysten äärellä täällä nälkämaan korpimaiden keskellä taiteillaan päivästä toiseen, ja ihan varmasti samoja tilanteita on muuallakin Suomessa ja maailmassa. Täällä metsien keskellä sen vain varsin selvästi pistää merkille. Selvinpäin kituutetaan päivästä toiseen juuri puhua pukahtamatta ja humalassa annetaan tulla kaikki patoutumat julki. Taistelua työpaikoista, työttömyyttä, päättyneitä parisuhteita, itsemurhia, naapurikateutta, pahoja puheita, kosteita baari-iltoja niin iloon kuin suruun - siinäkö kiteytyy Kainuu koko komeudessaan?
Onneksi ei sentään, sillä vaikka elämä täällä pohjantähden alla ei ole koskaan ollut helppoa, on se silti sen arvoista. Omat ongelmansa ja haasteensa on kaikkialla, ja täällä on myös paljon sellaista, mitä ei muualla ehkä olekaan. Täällä on aikalailla kaikki, mitä ihminen elääkseen tarvitsee, se vain täytyy jokaisen itse oivaltaa.
Jokaiselle meistä on annettu nippu avaimia, joista jokaisella avautuu jokin ovi - mitä niiden takaa löytyy, siitä on jokaisella itsellään otettava selvää.
torstai 7. tammikuuta 2010
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Kova pakkanen ja lumimyräkät ovat koetelleet meidän paksunahkaisten korpikansalaistenkin sisua viime päivinä, ja huumorintajukin on ollut testissä aika-ajoin kun auto on yön aikana hautautunut tunnistamattomaksi valkoisen peitteen alle, eikä sitä ole tutulta parkkipaikalta löytänyt muuten kuin ulkomuistin ja navigointikykyjen ansiosta. Mutta vaikka tuulilasinpyyhkijät ovat olleetkin jäisiä, tiet liukkaita kuin luistinradat, Audin perspuoli joka kauppareissun jäljiltä lumen ja jään sekoituksen peitossa, hiukset valkoisessa kuurassa ja posken- ja nenänpäät kohmeessa, on se ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viime vuosilta tutuksi tulleet loskaiset ja sohjoiset, leudot talvet.
Talvi on myös muualla maailmassa, joskaan ei kaikkialla yhtä purevan kylminä. Esimerkkinä rapakon takainen manner, Amerikka, jonka yhden kansalaisen kanssa olen käynyt viime aikoina runsaasti keskustelua - erityinen kiitos tästä Facebookille, joka huomattavasti helpottaa ja yksinkertaistaa kiireisen ihmisen yhetydenpitoa tuttaviin kautta maailman. Kyseinen henkilö on samainen, josta olen joskus aiemminkin maininnut, aiemmin äärimmäisen suositun mutta nyttemmin jo kuopatun jenkkiläisen poikabändi *NSYNC:in yhden jäsenen, Chris Kirkpatrickin ystävä. Hän asuu Pennsylvaniassa, Pittsburghissa, jossa on myös valkoinen talvi, leudompi tosin, paraikaa meneillään.
Hän on kysellyt kaikenlaista Suomeen liittyen ja on ollut kovin kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Hän oli jopa hankkinut itselleen ohjelman, jonka avulla opetella lausumaan suomen kielen sanoja. Lähetin hänelle paljon erilaisia kuvia Suomesta, erityisesti Lapista, ja leiskuvat revontulet pohjoisen tummalla taivaalla, kesyt porot autoilijoiden riesana maanteillä, yöttömät kaamosajan yöt ja lumiset tunturit tekivät häneen suuren vaikutuksen. Hän on ihaillut Suomen kauniita maisemia, eläimiä, kylmien talvien ja helteisten kesien sekä villin luonnon ja korkealle kehittyneen teknologian välistä kontrastia.
Sain myös kutsun tulla vierailemaan jenkkeihin, hän kuulemma esittelisi minulle mielellään paikallisia erikoisuuksia ja kiertäisi mukana siellä missä Amerikassa haluaisin vierailla. Ikuisuusunelmana on ollut päästä joskus näkemään oikeasti New York ja sen kuuluisat kohteet kuten Central Park ja Times Square, läntisen rannikon kuumat hiekkarannat, paahtava aurinko ja Los Angelesin miljoonakaupunki, pienet paikalliset kylät ja maaseutu. Toivottavasti tämä haave joskus vielä toteutuu! Ja eihän sitä tiedä, mitä kaikkea siinä sivussa pääsisi kokemaan, kun kyseessä on saman poikabändin lähipiiri, johon myös Justin Timberlake kuului aikoinaan ;-) maailma on seikkailuja täynnä, on vain osattava tarttua hetkeen ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja tuntea oikeat ihmiset!

Justin Timberlake
Jos joku ei muuten tähän mennessä ole uskonut horoskooppeihin - en minäkään ennen - niin kannattaa ainakin vilkaista aiheeseen liittyvää kirjaa vuodelta 1968. Sen nimi on Aurinkomerkit ja kirjoittajana Linda Goodman. Syvennyin siihen itse tarkemmin siskon kerrottua, miten hämmästyttävän tarkkaan se kuvailee eri horoskooppimerkkien syvimmän olemuksen. Vaikka omalla tapaa uskonkin henkimaailmaan ja muuhun vastaavaan, niin mihinkään höperyyteen en kuitenkaan koskaan ole hurahtanut - tämän kirjan luettuani en enää kuitenkaan voinut olla uskomatta jollain tapaa astrologian ihmeelliseen maailmaan. Seuraavassa listattuna pääpiirteet, mitä kirja sanoo härkänaisesta - minut paremmin tuntevat voivat varmasti yhtyä tähän kuvaukseen:
.jpg)
Talvi on myös muualla maailmassa, joskaan ei kaikkialla yhtä purevan kylminä. Esimerkkinä rapakon takainen manner, Amerikka, jonka yhden kansalaisen kanssa olen käynyt viime aikoina runsaasti keskustelua - erityinen kiitos tästä Facebookille, joka huomattavasti helpottaa ja yksinkertaistaa kiireisen ihmisen yhetydenpitoa tuttaviin kautta maailman. Kyseinen henkilö on samainen, josta olen joskus aiemminkin maininnut, aiemmin äärimmäisen suositun mutta nyttemmin jo kuopatun jenkkiläisen poikabändi *NSYNC:in yhden jäsenen, Chris Kirkpatrickin ystävä. Hän asuu Pennsylvaniassa, Pittsburghissa, jossa on myös valkoinen talvi, leudompi tosin, paraikaa meneillään.
Hän on kysellyt kaikenlaista Suomeen liittyen ja on ollut kovin kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Hän oli jopa hankkinut itselleen ohjelman, jonka avulla opetella lausumaan suomen kielen sanoja. Lähetin hänelle paljon erilaisia kuvia Suomesta, erityisesti Lapista, ja leiskuvat revontulet pohjoisen tummalla taivaalla, kesyt porot autoilijoiden riesana maanteillä, yöttömät kaamosajan yöt ja lumiset tunturit tekivät häneen suuren vaikutuksen. Hän on ihaillut Suomen kauniita maisemia, eläimiä, kylmien talvien ja helteisten kesien sekä villin luonnon ja korkealle kehittyneen teknologian välistä kontrastia.
Sain myös kutsun tulla vierailemaan jenkkeihin, hän kuulemma esittelisi minulle mielellään paikallisia erikoisuuksia ja kiertäisi mukana siellä missä Amerikassa haluaisin vierailla. Ikuisuusunelmana on ollut päästä joskus näkemään oikeasti New York ja sen kuuluisat kohteet kuten Central Park ja Times Square, läntisen rannikon kuumat hiekkarannat, paahtava aurinko ja Los Angelesin miljoonakaupunki, pienet paikalliset kylät ja maaseutu. Toivottavasti tämä haave joskus vielä toteutuu! Ja eihän sitä tiedä, mitä kaikkea siinä sivussa pääsisi kokemaan, kun kyseessä on saman poikabändin lähipiiri, johon myös Justin Timberlake kuului aikoinaan ;-) maailma on seikkailuja täynnä, on vain osattava tarttua hetkeen ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja tuntea oikeat ihmiset!

Chris Kirkpatrick
Kuva: RollingStone
Ei olekaan pitkiin aikoihin tullut kirjoiteltua Chrisin kanssa. Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessa olenkin varmaan kertonut, yhteydenpito hänen kanssaan alkoi sattuman kaupalla vuonna 2000. Bändi oli niihin aikoihin suosionsa huipulla ja rikkoi ennätyksiä toisensa perään. Liekö bändillä vieläkin hallussaan voimassaoleva maailmanennätys koskien ensimmäisellä julkaisuviikolla myytyjen levyjen määrää? Joka tapauksessa, yhdessä vaiheessa, noin vuosina 2000-2003 pidin tiiviistikin yhteyttä hänen kanssaan. Lähettelin hänelle suomalaista musiikkia ja hän lähetti minulle kirjeitä ja piirroksia. Sain silloin monta kutsua tulla Amerikkaan, mutta monesta syystä en silloin lähtenyt. Vielä usean vuoden ajan kirjoiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia, sainpa joskus tilaisuuden kirjoitella Timberlakenkin kanssa, mutta viime aikoina yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Hänen ystävänsä Christinan kanssa sen sijaan kirjoittelen aina kun ehdin.
Moni ei uskonut silloin eikä varmaan usko vieläkään, että kyseessä on oikeasti eikä vain leikisti tämä bändi, jonka kanssa kirjoittelin. Vaikea sitä oli itsekin uskoa alkuun, koska olin ihaillut tyypillisen teini-ikäisen sijaan tätä sen ajan kovinta poikabändiä (BSB:n ohella, tietenkin) äärettömän paljon ja hevosharrastuksen lisäksi omistin yhdessä vaiheessa elämäni heille. Äärimmäisen kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen saanut moisen ystävyyssuhteen elämääni ja voin sanoa olevani monta kokemusta rikkaampi.
Justin TimberlakeKuva: newcelebritypics.com
Tässä vietellään varmaan viimeistä "vapaata" viikkoa pitkään aikaan, koska ensi viikolla alkaa olemaan kalenteri melkolailla täyteen buukattu kun narikkakissan nakki napsahtaa kahtena peräkkäisenä viikonloppuiltana Onnelassa ja maanantaina vedetään niskaan ISS:n vartiointifirman kamppeet ja lähdetään tekemään turvallisuusalan töitä. Sain tänään kouraan kahden seuraavan viikon työvuorolistan ja kasan työkamppeita, eli ei muuta kuin tukka taakse ja uusia haasteita kohti. Aikidoharjoituksissakin olisi tarkoitus ehtiä käymään, jotta saisi päätettyä että alkaako sitä tässä kaiken muun ohella harrastamaan. Ja jos ei tässä ollut tarpeeksi aktiviteettia, Lady Linelta sitä löytyy lisää - säännöllinen kuntoilurytmi pitää mielen virkeänä ja fyysisen kunnon kohdillaan. Eikä tässä vielä kaikki - piirustushommia riittäisi joka kädelle, sormelle ja varpaillekin, joten vapaa-ajankäyttöongelmia tuskin ihan heti ilmenee. Kunhan nämä raastavimmat pakkaset hellittää otettaan, tarkoitus olisi myös jatkaa erään kaverin kanssa lenkkeilyä kuntosalitreenin vastapainoksi. Jos joku ei muuten tähän mennessä ole uskonut horoskooppeihin - en minäkään ennen - niin kannattaa ainakin vilkaista aiheeseen liittyvää kirjaa vuodelta 1968. Sen nimi on Aurinkomerkit ja kirjoittajana Linda Goodman. Syvennyin siihen itse tarkemmin siskon kerrottua, miten hämmästyttävän tarkkaan se kuvailee eri horoskooppimerkkien syvimmän olemuksen. Vaikka omalla tapaa uskonkin henkimaailmaan ja muuhun vastaavaan, niin mihinkään höperyyteen en kuitenkaan koskaan ole hurahtanut - tämän kirjan luettuani en enää kuitenkaan voinut olla uskomatta jollain tapaa astrologian ihmeelliseen maailmaan. Seuraavassa listattuna pääpiirteet, mitä kirja sanoo härkänaisesta - minut paremmin tuntevat voivat varmasti yhtyä tähän kuvaukseen:
Härkänainen on sielultaan suuri nainen.
Hänessä esiintyvät useimmat niistä puhtaista piirteistä, joita jokainen mies etsii, mutta harvoin löytää.
Hän saattaa olla niin rajuluonteinen, että monet miehet pötkivät pakoon, mutta hän ei raivostu, ellei häntä härnätä kovasti. Hän ei koskaan käytä naisellisia trikkejä ja teeskenneltyjä kyyneleitä, vaan hänellä on moraalista ja emotionaalista rohkeutta runsaasti.
Hän hakee todellista miestä, sillä hän on todellinen nainen, ja on siitä ylpeä.
Hänelle naisen osa ei merkitse sitä, että koko ajan pitäisi flirttailla tai naukua kuin kissanpentu, joka teeskentelee heikkoa saadakseen tahtonsa läpi. Härkänainen arvostaa sitä, että ihmiset eivät teeskentele muuta kuin ovat. Tavatessaan epämiellyttävän henkilön hän ei käynnistä ajojahtia tuhotakseen tätä – hän vain välttelee häntä.
Hän voi olla erittäin kylmä ja välinpitämätön vihollisilleen, mutta jos hän laskee sinut ystäväkseen, hän pysyy myötä- ja vastoinkäymisissä uskollisina ja on loppuun asti lojaali.
Härkänaista ei kuitenkaan kannata suututtaa – ärsytettynä hänen vihansa on valtavaa.
Härkänainen ei ole mustasukkainen – hän pysyy tyynenä vaikka mies katselisi muita tai flirttailisi heille.
Jos mies kuitenkin ylittää rajat, jotka on asetettu reilulle pelille, hän voi muuttua kammottavaksi, mutta rajoille on vedetty suurpiirteiset marginaalit. Hänet on pakko tavalla tai toisella asettaa seinää vasten, ennen kuin hän saa härälle ominaisen raivokohtauksen.
Ellet ole nähnyt häntä raivoissaan, ole onnellinen – ja toivo että vältyt siltä myös vastedes.
Härkänainen on usein taiteellisesti lahjakas.
Hän rakastaa erilaisia tuoksuja kevätsateesta vastaleikattuun ruohoon, tuoreesta leivästä juuripainettuun sanomalehteen, ja reagoi niihin voimakkaasti. Hänen ruoanlaittotaitonsa on vertaansa vailla, ja härkänaisen keittiö onkin todellinen miehenansa.
Hänellä on hankala tapa olla sietämättä vastaväitteitä, varsinkaan julkisesti.
Äitinä hän on miellyttävä, mutta lasten varttuessa voi olla melko vaativa. Härkä-äiti suuttuu, ellei hänen sanansa tehoa. Hän ei siedä tottelemattomuutta tai uhmaa. Silloin herää härän raivo. Joka tapauksessa hän puolustaa lapsiaan voimakkaasti, ja opettaa heidät jäljittelemään omaa rehellistä rohkeuttaan. Hän ei ole koskaan nynny.
Hän valittaa ja itkee aniharvoin. Hän tekee kovasti töitä, kovemmin kuin moni mies, mutta tekee siitä harvoin suurta numeroa. Hän on melkein yliluonnollisen tunteeton kivulle ja rasitukselle, usein jopa tunteettomampi kuin skorpioninainen. Härkänainen ei koskaan odota miehen elättävän häntä. Mies, joka hänet nai, ei nai itkupussia eikä onnenonkijaa. Hänen sydämessään on aina tilaa ja rakkautta ystävien ja vieraden tulla, ja hänen kodissaan on aina lämmintä, kun tulet kylmästä.
Kirjassa oli toki paljon laajempikin selvitys, niin härästä yleensä kuin mies- ja naishärästäkin sekä lapsi-, johtaja- ja työntekijähärästä. Mukaanlukien tottakai kaikki 11 muuta tähtimerkkiä. Mikäli jollakulla ei tätä kirjaa ole saatavilla ja analyysi kiinnostaa, niin ilmoittaa minulle, voin lähettää tiivistelmän. Ehdottomasti kannattaa ainakin vilkaista ennen kuin tuomitsee suoralta kädeltä! Mitä luin muistakin horoskooppimerkeistä kuvauksia, täytyy sanoa että oman lähipiirin kohdalla ne harvinaisen hyvin pitävät paikkansa. Osa on jopa pelottavan tarkkaa tekstiä, sillä onhan se järjenvastaista, että pelkkä tähtimerkki voisi kertoa hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja ihmisestä. No, jätetään paikkansapitävyyden arviointi jokaisen itsensä tehtäväksi, itse jouduin kuitenkin pyörtämään monet ennakkoluulot ja epäilyt. Mihinkään lehtien päivähoroskooppeihin en kuitenkaan edelleenkään usko - luonnehoroskooppi on asia erikseen.
Kainuu on viimeisen viikon, pari ollut tehokkaasti itänaapurin kansalaisten valloittamana, johtuen sikäläisen kansan omasta joulun- ja uudenvuodenvietosta. Varsinkin Vuokatti on ollut heidän tukikohtaansa, ja myös Kajaanissa on ollut tuntuva määrä poikkeuksellisen rikkaita venäläisturisteja. Heissä on puolensa ja puolensa - tuleehan heidän kautta runsaasti lisätuloja nälkämaana tunnetulle Kainuulle kuten koko muullekin Suomelle, mutta tavallisen tallaajan vinkkelistä heidän vähintäänkin värikäs käytös ja toikkarointi liikenteessä koettelee välillä hermojen kestävyyttä. Pienenä vinkkinä muutaman vuoden takaisesta kokemuksesta oppineena muillekin: välttäkää viimeiseen asti kolarointia venäläisen osapuolen kanssa. Siinä menee vaan hermot, rahat, aikaa ja vaivaa, ja käteen jää herkästi vain tuulen huuhtoma perse.
.jpg)
Kävin tuossa iltana eräänä katsomassa ohiajaessa Vuokatin laskettelukeskuksen rinteitä, Audi parkkeerattiin pimeälle parkkipaikalle toisen miltei samanlaisen viereen. No, takaisintullessa huomattiin jo 100 metrin päästä, että joku porukka koettaa kiskoa Audin ovenkahvaa, ja pitihän siinä sitten ystävällisesti huomauttaa, että tämä ei nyt taida olla ihan oma auto. Kyseessä oli venäläinen perhe, ja isä painoi avaimen keskuslukitusnappia huuli pyöreänä ja kiskoi ripaa, eikä kukaan porukasta tajunnut että heidän oma autonsa napotti takana, vilkut välkyttäen kun keskuslukitus huusi leipää. Sanopa niille sitten mitään mikä menisi ymmärrykseen, kun kukaan ei tajunnut yhtään selvää suomen kielen sanaa. Viittomakieltä käyttäen sitten lopulta he tajusivat, että eihän tämä heidän kärry olekaan ja koko sakki meni venäjää pulputtaen ja nauraen oman autonsa kyytiin, eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Siinäpä olikin taas vuodatusta kerrakseen. Loppuhuipennuksena mainittakoon, että lähiaikoina olisi mahdollisuus päästä pitkästä aikaa moottorikelkkailemaan, kun lähipiirissä on henkilö joka järjestää yrittäjänä erilaisia ohjelmapalveluja ja joka omistaa kymmenittäin moottorikelkkoja ja kaikkea muuta kivaa perseestä perämoottoriin..ja ne kaikki kivat laitteet vapautuvat nyt venäläissesongin jälkeen käyttöön, joten ainakin meikäläinen on pää kolmantena jalkana ja duracellit latingissa kirmaamassa näiden rautahevosten ohjaksiin ja taittamaan matkaa halki lumisten maisemien. Siitä ja monesta muustakin tulevissa jatko-osissa lisää kertomusta, nyt tämä täti lähtee syömään vastaleivottua ja kotitekoista pizzaa ja pähkinäkorvapuusteja, ja ottaa rennosti vielä kun voi!
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Vuoden viimeistä viedään
Niin se vaan alkaa joulu olla juhlittu, ja seuraava puolivuotisetappi, toinen kohokohta vuodessa eli meidän kesäinen juhlamme juhannus on seuraavana odotuslistalla. Toki tuohon väliin mahtuu muutama muukin arkista asteen verran auvoisempi juhlapäivä, uudetvuodet, vaput sun muut, mutta itse olen jaksottanut varsinaisen odotukset arvoiset kohokohdat puolen vuoden jaksoihin.
Joulu sujui kaikkinensa hyvin; ilmeisen kilttinä on vuosi oltu aaton lahjakasasta päätellen ja ruokaa tuli syötyä sitä mukaa kun maha periksi vain antoi. Ja mikä parasta; ilmeisesti lisäkilojakaan ei tuona aikana tullut, vaikka salilla tai lenkillä jouluaikaan ei tullut käytyä. Ehdoton ykkönen joulussa oli joulusauna - ei mikään sähköllä lämpenevä grilli, eikä edes tavallinen puusauna - vaan ihkaoikea, perinteinen ja aito suomalainen savusauna! Vanhemmilla on pihapiirissään ikivanha mutta reilu parisen vuotta sitten uuteen loistoon kunnostettu yksilö, joka poikkeuksellisesti lämmitettiin nyt jouluksi, yleensä kun se on käytössä vain kesäisin vesiputken jäätymisen takia. Yhteistuumin kuitenkin kuljetettiin vesisaavit saunalle, ja siihen vielä pari kesäistä koivuvastaa lisäksi niin saunaelämys oli täydellinen. Vieläpä kun laitettiin pitkä kuja ulkoroihuja valaisemaan tietä saunalle ja jokunen kynttilä itse saunan eteiseenkin, tunnelma oli vertaansa vailla. Ei olisi sitten millään malttanut lopettaa!
Huomenna onkin sitten jo uudenvuodenaatto, ja sitä myöten päästäänkin virallisesti elämään vuotta 2010. Mitään sen kummempia uudenvuodenlupauksia en ajatellut tehdä, lähinnä ottaa vain tavoitteeksi elää elämää täysillä ja ottaa jo tehdyistä virheistä opiksi, kuten aina. Tarkoitus on kerätä koko vuoden edestä paljon hienoja ja huonoja, iloisia ja väistämättä surullisiakin kokemuksia ja muistoja talteen. Toivon, että kasvan myös henkisesti ihmisenä lisää, koska tämän vuoden loppupuoliskon suunta on ollut varsin lupaava siihen suuntaan. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu!
Onnelassa on jo jokunen työvuoro takanapäin, ja hyvin on sujunut, vaikkakin kiireisiä iltoja ovat olleet ja oppi on totisesti tullut opittua tehdyn työn kautta. Tammikuussa onneksi helpottaa kun vuoden kiireisin aika hellittää viimeinkin ja monet viettää tipatonta tammikuuta tai kärsii lompakkovajeesta joulumenojen takia. Toisaalta, kiire pitää mielen virkeänä ja tunnitkin kuluvat töissä varsin huomaamatta, kun ei juuri ylimääräisiä taukoja jouda pitämään eikä kelloa ehdi tuijottamaan. Ennakkokäsitys noista hommista on niiden tekemisen myötä kääntynyt ehkä hieman positiivisempaan suuntaan, ja odotankin innolla seuraavia vuoroja.
Asiasta tyystin toiseen - kuullessani Escadan lanseeraaman tuttuun tyyliinsä taas uuden kausituoksun (tai kevääksihän se ilmeisesti on markkinoille tulossa) nimeltään Marine Groove, hurahdin tyystin näiden kausituoksujen maailmaan ja haluaisin mieluusti edellisvuosienkin tuoksut kokoelmiin. Harmi vain, että ne ovat nimensä veroisesti kausituoksuja, mikä tarkoittaa että niitä tulee vain tietty erä myyntiin ja kun se loppuu, niin niitä ei enää saa. Joitain kappaleita saattaa esimerkiksi ulkomaisista nettikaupoista löytyä jos oikein jaksaa etsiä.
Yksi syy niiden haluamiseen voi tietenkin olla juuri niiden saatamattomuus (piti ihan miettiä onko tuo edes suomen kielen sana?), sillä ihmisluonto tunnetusti halajaa sitä, mitä ei saa, mutta suurempi syy on kuitenkin se, että kesätuoksut ovat olleet jo tuoksunsa puolesta vertaansa vailla. Moni sanoo niitä liian imeliksi teinien suosimiksi hajuvesiksi, mutta omasta mielestä ne ovat juuri sopivan makeita, kesäisiä ja pirteitä tuoksuja. Nähtäväksi (tai haistettavaksi) jää, millainen uusin tulokas kesälle 2010 on, mutta aiempien vuosien perusteella tuskin tarvinnee pettyä.











Jo pelkät pakkaukset ovat kuin värikkäitä, makeita karkkeja - jotka vetävät naisia puoleensa yhtä tehokkaasti kuin legendan mukaan hunaja karhuja.
Vuosijärjestyksessä alkaen vuodesta 2000 kesätuoksut ovat:
Escadan kausituoksujen lisäksi on paljon muitakin loistavia tuoksuja olemassa, kuten omat ikikestosuosikit eli Dolce & Gabbanan Light Blue ja Puman tuoksut, kuten Flowing sekä uusin Urban Motion. Puman Flowingista olemassaoleva miesten versiokin tuoksuu miehisessä käytössä varsin houkuttelevalta, joten suosittelen vilpittömästi jokaiselle urokselle testattavaksi.

Omasta hajuvesivalikoimasta löytyy tällä hetkellä myös Kylie Minoguen Showtime sekä Paris Hiltonin Heiress. Celine Dionin nimen alta löytyy monta hienoa tuoksua, jotka itseltä kovan käytön jäljiltä kaikki ovat tällä hetkellä loppuneet. Niitäkin kannattaa kokeilla.



Vielä yksi esillenoston arvoinen on ehdottomasti Naomi Campbellin Seductive Elixir sekä saman persoonan käsialaa oleva At Night. Upean sensuelleja ja sopivan voimakkaita ja huumaavia tuoksuja. Muitakin loistavia ja kokeilun arvoisia toki löytyy ja vaikka yksityiskohtaisin kuvauksin, mutta tästä kirjoituksesta voisi venähtää melko pitkänpuoleinen kun alkuun pääsisi, joten jätetään loput itse kunkin arvioitavaksi.
Joku, varsinkin moni mies, voi ihmetellä, miksi tuhlata verrattain isoja rahasummia vain siihen, että tuoksuu jollekin, mutta itselle eikä monelle muulekaan naiselle (eikä miehellekään) se ei ole ihan vain se ja sama. Hajuaisti on kuitenkin erittäin tärkeä ihmiselle ja on suoraan kytköksissä makuaistiin - jokainen flunssan kokenut tietää, ettei ruoka maistu millekään jos nenä on tukossa. Kokeilkaapa vaikka syödä jotain pitäen samalla nenästä kiinni. Tuoksu vaikuttaa suoraan mielialaan ja saa olotilan vaihtumaan iloisesta pirteään, sensuellin aistillisesta rauhoittavaan ja tyyneen ja kaikkeen niiden välillä. Se saa myös tuntemaan olon heti viehättävämmäksi ja seksikkäämmäksi.
Lisäksi, tuoksu tuo mieleen muistoja. Itse en luovu koskaan D&G:n Light Bluesta siksi, koska se tuo elävästi mieleen vuoden 2004 kesän, ja kyseiseltä kesältä on paljon unohtumattomia tilanteita ja hetkiä jotka haluan muistaa hamaan tulevaisuuteen asti. Se oli omassa elämässä suuri käännekohta, kasvun paikka ja samalla villin vapauden, itsensä tuntemisen opiskelun ja uuden kokemisen aikaa. Sinä oli sitä oikeaa kesän huumaa, yöttömiä kaupungin öitä, kielletyn hedelmän makua ja omien siipien kokeilua.
Jokainen muukin käyttämäni hajuvesi tuo elävästi mieleen jonkin ajanjakson tai aikakauden elämästäni. Joululahjaksi miesystävältä muutama joulu takaperin saatu Celine Dionin Belong auttaa minua elämään uudestaan niitä alkuhuuman aikaisia hetkiä, ja Seductive Elixir palauttaa taas muistin kätköistä esiin viime kevättalven, Audin, ajelut auringon sulattamilla maanteillä, poppivehkeet ja Lady Gagan Pokerface- ja Lovegame -biisit. Paris Hiltonin Heiress -tuoksusta en edes erityisemmin pidä, mutta siihenkin liittyy vahvasti omat koetut hetket tässä elämässä.
Tottakai siis jatkan uusien kokemusten ja elämysten hankkimista ja tuoksujen avulla niiden muistiin taltioimista jatkossakin. Valokuvia ja muita muistoja toki löytyy vuosien varrelta, mutta mikään muu keino ei ole vielä tuoksuja tehokkaammaksi keinoksi osoittautunut. Aiheesta oli itse asiassa joskus tehty jonkin sortin tutkimuskin: vanhukset kuulemma palauttivat muistoja elämästään mieleen haistamalla vuosien varrelta tutuksi tulleita tuoksuja, kun ne muuten olivat jo mielen sopukoista kadonneet. Eipä siis yhtään vähätellä ihmisen hajuaistin voimaa!
Vuoden viimeistä blogikirjoitusta viedään. Ulkona on noin -12 asteen kaunis pakkaskeli ja huomenna uudenvuoden aatto. Kaupungin ilotulitus alkaa kello 20.45 ja suunnitelmat vielä melkolailla auki. Töitä Onnelan narikassa on seuraavan kerran tiistaina. Tästä on hyvä jatkaa.
Oikein riemukasta ja onnellista uutta vuotta 2010 jokaiselle!
Oppikaa tehdyistä virheistä, hankkikaa uusia kokemuksia, älkää luvatko mitään, mitä ette pysty pitämään, mutta eläkää niin, että kestätte elää itsenne kanssa vielä seuraavanakin päivänä. Kiitos ja kuulemiin!
Joulu sujui kaikkinensa hyvin; ilmeisen kilttinä on vuosi oltu aaton lahjakasasta päätellen ja ruokaa tuli syötyä sitä mukaa kun maha periksi vain antoi. Ja mikä parasta; ilmeisesti lisäkilojakaan ei tuona aikana tullut, vaikka salilla tai lenkillä jouluaikaan ei tullut käytyä. Ehdoton ykkönen joulussa oli joulusauna - ei mikään sähköllä lämpenevä grilli, eikä edes tavallinen puusauna - vaan ihkaoikea, perinteinen ja aito suomalainen savusauna! Vanhemmilla on pihapiirissään ikivanha mutta reilu parisen vuotta sitten uuteen loistoon kunnostettu yksilö, joka poikkeuksellisesti lämmitettiin nyt jouluksi, yleensä kun se on käytössä vain kesäisin vesiputken jäätymisen takia. Yhteistuumin kuitenkin kuljetettiin vesisaavit saunalle, ja siihen vielä pari kesäistä koivuvastaa lisäksi niin saunaelämys oli täydellinen. Vieläpä kun laitettiin pitkä kuja ulkoroihuja valaisemaan tietä saunalle ja jokunen kynttilä itse saunan eteiseenkin, tunnelma oli vertaansa vailla. Ei olisi sitten millään malttanut lopettaa!
Huomenna onkin sitten jo uudenvuodenaatto, ja sitä myöten päästäänkin virallisesti elämään vuotta 2010. Mitään sen kummempia uudenvuodenlupauksia en ajatellut tehdä, lähinnä ottaa vain tavoitteeksi elää elämää täysillä ja ottaa jo tehdyistä virheistä opiksi, kuten aina. Tarkoitus on kerätä koko vuoden edestä paljon hienoja ja huonoja, iloisia ja väistämättä surullisiakin kokemuksia ja muistoja talteen. Toivon, että kasvan myös henkisesti ihmisenä lisää, koska tämän vuoden loppupuoliskon suunta on ollut varsin lupaava siihen suuntaan. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu!
Onnelassa on jo jokunen työvuoro takanapäin, ja hyvin on sujunut, vaikkakin kiireisiä iltoja ovat olleet ja oppi on totisesti tullut opittua tehdyn työn kautta. Tammikuussa onneksi helpottaa kun vuoden kiireisin aika hellittää viimeinkin ja monet viettää tipatonta tammikuuta tai kärsii lompakkovajeesta joulumenojen takia. Toisaalta, kiire pitää mielen virkeänä ja tunnitkin kuluvat töissä varsin huomaamatta, kun ei juuri ylimääräisiä taukoja jouda pitämään eikä kelloa ehdi tuijottamaan. Ennakkokäsitys noista hommista on niiden tekemisen myötä kääntynyt ehkä hieman positiivisempaan suuntaan, ja odotankin innolla seuraavia vuoroja.
Asiasta tyystin toiseen - kuullessani Escadan lanseeraaman tuttuun tyyliinsä taas uuden kausituoksun (tai kevääksihän se ilmeisesti on markkinoille tulossa) nimeltään Marine Groove, hurahdin tyystin näiden kausituoksujen maailmaan ja haluaisin mieluusti edellisvuosienkin tuoksut kokoelmiin. Harmi vain, että ne ovat nimensä veroisesti kausituoksuja, mikä tarkoittaa että niitä tulee vain tietty erä myyntiin ja kun se loppuu, niin niitä ei enää saa. Joitain kappaleita saattaa esimerkiksi ulkomaisista nettikaupoista löytyä jos oikein jaksaa etsiä.
Yksi syy niiden haluamiseen voi tietenkin olla juuri niiden saatamattomuus (piti ihan miettiä onko tuo edes suomen kielen sana?), sillä ihmisluonto tunnetusti halajaa sitä, mitä ei saa, mutta suurempi syy on kuitenkin se, että kesätuoksut ovat olleet jo tuoksunsa puolesta vertaansa vailla. Moni sanoo niitä liian imeliksi teinien suosimiksi hajuvesiksi, mutta omasta mielestä ne ovat juuri sopivan makeita, kesäisiä ja pirteitä tuoksuja. Nähtäväksi (tai haistettavaksi) jää, millainen uusin tulokas kesälle 2010 on, mutta aiempien vuosien perusteella tuskin tarvinnee pettyä.











Jo pelkät pakkaukset ovat kuin värikkäitä, makeita karkkeja - jotka vetävät naisia puoleensa yhtä tehokkaasti kuin legendan mukaan hunaja karhuja.
Vuosijärjestyksessä alkaen vuodesta 2000 kesätuoksut ovat:
- Lily Chic (2000)
- Tropical Punch (2001)
- Sexy Graffiti (2002)
- Ibiza Hippie (2003)
- Island Kiss (2004)
- Rockin' Rio (2005)
- Pacific Paradise (2006)
- Sunset Heat (2007)
- Moon Sparkle (2008)
- Ocean Lounge (2009)
- Marine Groove (2010)
Escadan kausituoksujen lisäksi on paljon muitakin loistavia tuoksuja olemassa, kuten omat ikikestosuosikit eli Dolce & Gabbanan Light Blue ja Puman tuoksut, kuten Flowing sekä uusin Urban Motion. Puman Flowingista olemassaoleva miesten versiokin tuoksuu miehisessä käytössä varsin houkuttelevalta, joten suosittelen vilpittömästi jokaiselle urokselle testattavaksi.

Omasta hajuvesivalikoimasta löytyy tällä hetkellä myös Kylie Minoguen Showtime sekä Paris Hiltonin Heiress. Celine Dionin nimen alta löytyy monta hienoa tuoksua, jotka itseltä kovan käytön jäljiltä kaikki ovat tällä hetkellä loppuneet. Niitäkin kannattaa kokeilla.



Vielä yksi esillenoston arvoinen on ehdottomasti Naomi Campbellin Seductive Elixir sekä saman persoonan käsialaa oleva At Night. Upean sensuelleja ja sopivan voimakkaita ja huumaavia tuoksuja. Muitakin loistavia ja kokeilun arvoisia toki löytyy ja vaikka yksityiskohtaisin kuvauksin, mutta tästä kirjoituksesta voisi venähtää melko pitkänpuoleinen kun alkuun pääsisi, joten jätetään loput itse kunkin arvioitavaksi.
Joku, varsinkin moni mies, voi ihmetellä, miksi tuhlata verrattain isoja rahasummia vain siihen, että tuoksuu jollekin, mutta itselle eikä monelle muulekaan naiselle (eikä miehellekään) se ei ole ihan vain se ja sama. Hajuaisti on kuitenkin erittäin tärkeä ihmiselle ja on suoraan kytköksissä makuaistiin - jokainen flunssan kokenut tietää, ettei ruoka maistu millekään jos nenä on tukossa. Kokeilkaapa vaikka syödä jotain pitäen samalla nenästä kiinni. Tuoksu vaikuttaa suoraan mielialaan ja saa olotilan vaihtumaan iloisesta pirteään, sensuellin aistillisesta rauhoittavaan ja tyyneen ja kaikkeen niiden välillä. Se saa myös tuntemaan olon heti viehättävämmäksi ja seksikkäämmäksi.
Lisäksi, tuoksu tuo mieleen muistoja. Itse en luovu koskaan D&G:n Light Bluesta siksi, koska se tuo elävästi mieleen vuoden 2004 kesän, ja kyseiseltä kesältä on paljon unohtumattomia tilanteita ja hetkiä jotka haluan muistaa hamaan tulevaisuuteen asti. Se oli omassa elämässä suuri käännekohta, kasvun paikka ja samalla villin vapauden, itsensä tuntemisen opiskelun ja uuden kokemisen aikaa. Sinä oli sitä oikeaa kesän huumaa, yöttömiä kaupungin öitä, kielletyn hedelmän makua ja omien siipien kokeilua.
Jokainen muukin käyttämäni hajuvesi tuo elävästi mieleen jonkin ajanjakson tai aikakauden elämästäni. Joululahjaksi miesystävältä muutama joulu takaperin saatu Celine Dionin Belong auttaa minua elämään uudestaan niitä alkuhuuman aikaisia hetkiä, ja Seductive Elixir palauttaa taas muistin kätköistä esiin viime kevättalven, Audin, ajelut auringon sulattamilla maanteillä, poppivehkeet ja Lady Gagan Pokerface- ja Lovegame -biisit. Paris Hiltonin Heiress -tuoksusta en edes erityisemmin pidä, mutta siihenkin liittyy vahvasti omat koetut hetket tässä elämässä.
Tottakai siis jatkan uusien kokemusten ja elämysten hankkimista ja tuoksujen avulla niiden muistiin taltioimista jatkossakin. Valokuvia ja muita muistoja toki löytyy vuosien varrelta, mutta mikään muu keino ei ole vielä tuoksuja tehokkaammaksi keinoksi osoittautunut. Aiheesta oli itse asiassa joskus tehty jonkin sortin tutkimuskin: vanhukset kuulemma palauttivat muistoja elämästään mieleen haistamalla vuosien varrelta tutuksi tulleita tuoksuja, kun ne muuten olivat jo mielen sopukoista kadonneet. Eipä siis yhtään vähätellä ihmisen hajuaistin voimaa!
Vuoden viimeistä blogikirjoitusta viedään. Ulkona on noin -12 asteen kaunis pakkaskeli ja huomenna uudenvuoden aatto. Kaupungin ilotulitus alkaa kello 20.45 ja suunnitelmat vielä melkolailla auki. Töitä Onnelan narikassa on seuraavan kerran tiistaina. Tästä on hyvä jatkaa.
Oikein riemukasta ja onnellista uutta vuotta 2010 jokaiselle!
Oppikaa tehdyistä virheistä, hankkikaa uusia kokemuksia, älkää luvatko mitään, mitä ette pysty pitämään, mutta eläkää niin, että kestätte elää itsenne kanssa vielä seuraavanakin päivänä. Kiitos ja kuulemiin!
torstai 17. joulukuuta 2009
Henkisen voiman tiellä
Nyt on sitten minulla ja monella muulla hyvä syy olla erityisen ylpeä itsestään - eilen keskiviikkona tuli kunniakkaasti suoritettua lakisääteiset vartijan ja järjestyksenvalvojan kurssit erityisine voimankäyttökoulutuksineen. Kehitys niin fyysisesti kuin varsinkin henkisesti verrattuna muutaman kuukauden takaiseen on omalla kohdalla huomattava; tuntuu kuin olisi siinä lyhyessä ajassa kasvanut hurjasti. Fyysiseen kasvuun käynee selitykseksi ahkera kuntosalilla käynti, jonka johdosta selvää lihaskasvua on ollut havaittavissa sekä koululla tapahtuneet voimankäyttöharjoitukset, joiden jälkeen on saanut irvistellen ja varoen laittaa saapasta seuraavan eteen. Henkisen kasvun vauhdittajana on toiminut loistava oppimisympäristö ja ammattitaitoiset alan opettajat, joiden ansiosta tietoisuus alasta ja vastuullisuus omasta ja muiden turvallisuuden huolehtimisesta on saanut aivan uuden ulottuvuuden. Kukaan ei vielä tiedä, mikä minusta isona tulee - onko tämä juuri se lopullinen suunta, jonka pohjalle haluan elämäni rakentaa ja itseäni kehittää, mutta tällä hetkellä ajatustasolla se ei tunnu yhtään huonolta. Olisi suorastaan huikea visio nähdä itsensä kehittymässä turvallisuusalan ammattilaiseksi vuosien mittaan, ja ensimmäiset, hieman haparoivat askeleet siihen suuntaan ovat jo onnellisesti takanapäin.
Innostuksen puuskassa ilmoittauduin oitis innokkaaksi opiskelijaksi myös Kajaanissa pyörivälle aikido -kurssille. Koululla harjoitellut voimankäyttöliikkeet sytyttivät kytevän innostuksen liekin itsepuolustuslajeja kohtaan, ja niistä varsinkin aikido tuntuisi olevan erityisen lähellä sydäntä sen rauhanomaisuuden vuoksi - siinähän ei ole pyrkimyksenä vahingoittaa vastustajaa, vaan käyttää tämän voimaa hyödyksi ja vastustajan voittamisen sijaan pyritään tämän hyökkäystahdon nujertamiseen. Aikido onkin suomennettu yleisesti "henkisen voiman tieksi".
Ensivaikutelman saadakseni menin seuraamaan jatkokurssilaisten treenejä hallille ja vakuutuin näkemästäni. Opettaja opasti lyhyesti tärkeimmät asiat lajista ja kannusti tulemaan jatkoryhmän mukaan tammikuusta alkaen - seuraava alkeiskurssi kun alkaa vasta ensi syksynä. Jos olisin valmis tekemään enemmän töitä, pysyisin kuulemma varmasti hyvin mukana, ja kieltämättä tarjous on varsin houkutteleva. Kovalaisen sisulla pystyy tunnetusti miltei mihin vain! Lupauduin vielä käymään treenejä seuraamassa ja tekemään päätöksen sitten sen pohjalta.
Muutenkaan ei tällä rintamalla pyyhi yhtään pahemmin, päinvastoin; kävin eilen kuskin roolissa mutkan Onnelassa ja tuttu portsari tarjosi samalla töitä. Oli kuulemma narikkaan työvoimaa hakusessa ja minä olin siihen sopiva vaihtoehto, jos vain homma kiinnostaisi. Ja kiinnostaahan se! Kaikenlainen työkokemus on aina hyväksi, ja koska muutenkin tulee usein kuskina Onnelassa istuttua, niin samalla vaivalla pääsee ihan palkkatöihinkin. Nyt on vieläpä luvat järjestyksenvalvontaankin kunnossa (hain tänään poliisilaitokselta virallisia vartijan ja jv:n kortteja), niin järkkärin töidenkin teko on mahdollista. Kuulopuheiden ja ihan virallistenkin informaatioiden mukaan turvallisuusalalla olisi rutkasti töitä, joten senkään puolesta ei yhtään hullumpi alavaihtoehto.
Koulunpenkkien kulutuksen jälkeen, lakisääteisten kurssien merkeissä, alkoi allekirjoitaneellakin ihan rehellinen joululoma, joka kestää aina siihen asti kuin itsestä siltä tunnostaa. Työssäoppimisen voi aloittaa joko heti tai tammikuussa tai vaikka senkin jälkeen - tässä kulminoituu tämä aikuisopiskelun ehdoton plussapuoli - ei tarvitse istua perse penkissä päivästä toiseen vaan on enemmän vapautta ja vastuuta määritellä itse oman opiskelunsa tahti. Alustavien suunnitelmien mukaan omalla kohdalla alkaisi työssäoppiminen ISS Securityllä ennen tammikuun puoltaväliä. Uusia haasteita odotellessa!
Kaiken hulinan ja kiireen keskellä on täysin unohtanut, että joulu on oikeasti käsillä - se aika vuodesta, jota on odottanut kaikkein eniten. Jo tasan viikon päästä vietetään aattoa, ja kaikki jouluaskareet ja -suunnitelmat ovat täysin kesken. Kaikki energia on viime viikkoina fokusoitunut vartijan peruskurssin suorittamiseen, ja olihan ne melkoisen huojentuneita ne ilmeet, joita näin koululla eilen kokeen suorittamisen jälkeen ja kun tulokset olivat selvillä; läpi meni niin että heilahti! Vasta sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa vapauttaa ajatuksia muuhun ympärillä tapahtuvaan, kuten juuri siihen että joulukuu on menossa jo yli puolenvälin ja sitä myöten kohta on taas aika paistaa kinkkua ja paketoida lahjoja.
Viime vuosina valkoinen joulu ei ole suinkaan ollut itsestäänselvyys ja uutenavuotena on toden teolla saanut etsiä laukaisupaikkaa raketeille lumen puuttuessa, mutta näillä näkymin moista ongelmaa ei pitäisi olla odotettavissa - ainakin kylmää vaikuttaisi olevan jos samaan malliin jatkuu. Koko viikko on mennyt reippaasti yli - 20 asteen lukemissa, tänään mittari näytti noin - 25 astetta. Pihan kahdesta saksalaisautosta vanhempi veti pisteet kotiin startattuaan jokaikinen aamu ilman minkäänlaista lämmitystä kerrasta, kun taas Audi roikassa seisomisesta huolimatta ei ole osoittanut merkittäviä yhteistyöhaluja lähteä halkomaan viiltävää pakkastuulta teiden päälle. Vanhassa vara parempi, sanotaan, ja VW Vento vuosimallia -92 on osoittanut sen ainakin tässä tapauksessa todeksi.
Innostuksen puuskassa ilmoittauduin oitis innokkaaksi opiskelijaksi myös Kajaanissa pyörivälle aikido -kurssille. Koululla harjoitellut voimankäyttöliikkeet sytyttivät kytevän innostuksen liekin itsepuolustuslajeja kohtaan, ja niistä varsinkin aikido tuntuisi olevan erityisen lähellä sydäntä sen rauhanomaisuuden vuoksi - siinähän ei ole pyrkimyksenä vahingoittaa vastustajaa, vaan käyttää tämän voimaa hyödyksi ja vastustajan voittamisen sijaan pyritään tämän hyökkäystahdon nujertamiseen. Aikido onkin suomennettu yleisesti "henkisen voiman tieksi".
Ensivaikutelman saadakseni menin seuraamaan jatkokurssilaisten treenejä hallille ja vakuutuin näkemästäni. Opettaja opasti lyhyesti tärkeimmät asiat lajista ja kannusti tulemaan jatkoryhmän mukaan tammikuusta alkaen - seuraava alkeiskurssi kun alkaa vasta ensi syksynä. Jos olisin valmis tekemään enemmän töitä, pysyisin kuulemma varmasti hyvin mukana, ja kieltämättä tarjous on varsin houkutteleva. Kovalaisen sisulla pystyy tunnetusti miltei mihin vain! Lupauduin vielä käymään treenejä seuraamassa ja tekemään päätöksen sitten sen pohjalta.
Muutenkaan ei tällä rintamalla pyyhi yhtään pahemmin, päinvastoin; kävin eilen kuskin roolissa mutkan Onnelassa ja tuttu portsari tarjosi samalla töitä. Oli kuulemma narikkaan työvoimaa hakusessa ja minä olin siihen sopiva vaihtoehto, jos vain homma kiinnostaisi. Ja kiinnostaahan se! Kaikenlainen työkokemus on aina hyväksi, ja koska muutenkin tulee usein kuskina Onnelassa istuttua, niin samalla vaivalla pääsee ihan palkkatöihinkin. Nyt on vieläpä luvat järjestyksenvalvontaankin kunnossa (hain tänään poliisilaitokselta virallisia vartijan ja jv:n kortteja), niin järkkärin töidenkin teko on mahdollista. Kuulopuheiden ja ihan virallistenkin informaatioiden mukaan turvallisuusalalla olisi rutkasti töitä, joten senkään puolesta ei yhtään hullumpi alavaihtoehto.
Koulunpenkkien kulutuksen jälkeen, lakisääteisten kurssien merkeissä, alkoi allekirjoitaneellakin ihan rehellinen joululoma, joka kestää aina siihen asti kuin itsestä siltä tunnostaa. Työssäoppimisen voi aloittaa joko heti tai tammikuussa tai vaikka senkin jälkeen - tässä kulminoituu tämä aikuisopiskelun ehdoton plussapuoli - ei tarvitse istua perse penkissä päivästä toiseen vaan on enemmän vapautta ja vastuuta määritellä itse oman opiskelunsa tahti. Alustavien suunnitelmien mukaan omalla kohdalla alkaisi työssäoppiminen ISS Securityllä ennen tammikuun puoltaväliä. Uusia haasteita odotellessa!
Kaiken hulinan ja kiireen keskellä on täysin unohtanut, että joulu on oikeasti käsillä - se aika vuodesta, jota on odottanut kaikkein eniten. Jo tasan viikon päästä vietetään aattoa, ja kaikki jouluaskareet ja -suunnitelmat ovat täysin kesken. Kaikki energia on viime viikkoina fokusoitunut vartijan peruskurssin suorittamiseen, ja olihan ne melkoisen huojentuneita ne ilmeet, joita näin koululla eilen kokeen suorittamisen jälkeen ja kun tulokset olivat selvillä; läpi meni niin että heilahti! Vasta sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa vapauttaa ajatuksia muuhun ympärillä tapahtuvaan, kuten juuri siihen että joulukuu on menossa jo yli puolenvälin ja sitä myöten kohta on taas aika paistaa kinkkua ja paketoida lahjoja.
Viime vuosina valkoinen joulu ei ole suinkaan ollut itsestäänselvyys ja uutenavuotena on toden teolla saanut etsiä laukaisupaikkaa raketeille lumen puuttuessa, mutta näillä näkymin moista ongelmaa ei pitäisi olla odotettavissa - ainakin kylmää vaikuttaisi olevan jos samaan malliin jatkuu. Koko viikko on mennyt reippaasti yli - 20 asteen lukemissa, tänään mittari näytti noin - 25 astetta. Pihan kahdesta saksalaisautosta vanhempi veti pisteet kotiin startattuaan jokaikinen aamu ilman minkäänlaista lämmitystä kerrasta, kun taas Audi roikassa seisomisesta huolimatta ei ole osoittanut merkittäviä yhteistyöhaluja lähteä halkomaan viiltävää pakkastuulta teiden päälle. Vanhassa vara parempi, sanotaan, ja VW Vento vuosimallia -92 on osoittanut sen ainakin tässä tapauksessa todeksi.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Maailma on kaunis
Lumet suli ja räntä- ja vesisateet tuli tilalle pimentämään entisestäänkin pimeää ja synkkää marraskuuta. Mutta kaikeksi onneksi tuo synkkyys rajoittuu vain ympäristöön, eikä mielentilaan, ja senkin kestää kun tietää sen olevan väliaikaista.
Asiat rullaavat varsin hyvin omalla painollaan. Audi alkaa olla Laakkosella valmiina ja katsastusta vaille, sisustusvimmakin on vauhdissaan. Ostin asuntoon kaksi uutta, punaista ja paksua karvamattoa, sillä päätin vakaasti, että minun asunto sisustetaan sitten mustan ja punaisen värein tästä alkaen. Tuleva sohva on oleva kirkkaan verenpunainen kuten nämä matotkin ja kävin tuossa tilaamassa Eurokankaalta samansävyiset verhotkin. Mustia paneeliverhoja minulla jo valmiiksi onkin. Väriteema sopii lisäksi aivan loistavasti jouluun, ei tarvita enää kuin muutamat jouluvalot (makuuhuoneessa on jo usein kappalein, jee), kartonkinen tonttu ikkunaan ja jokunen kynttilä niin asuntohan suorastaan huokuu joulun tunnelmaa.Käytiin tuossa päivänä eräänä siskon kanssa levittämässä joulumieltä laajemmallekin, kun väsäsimme Tiimarissa yksinäisille vanhuksille jaettavaksi tarkoitettuja joulukortteja. Toivottavasti taas muutamalle tulee sen johdosta parempi joulu!
Paavo -kissalle ollaan kovasti kaavailtu kissakaveria tänne, kun meinaa olla niin ihmisriippuvainen ja hellyydenkaipuinen kissa, ettei ihmisten huomio millään tunnu riittävän. Eli kissanpentukin tässä on vähän katselussa.

Onnelassakin kävin peräti kahtena iltana, perjantaina ja lauantaina, kuskin roolissa tottakai. Molemmista reissuista kertyi tällä kertaa paljon hyviä muistoja, mikä ei ole ollenkaan sanottua varsinkaan silloin, kun Kovalaisen klaani on ottireissulla. Kokemusta on, todellakin. Niistä kommelluksista saisi sellaisten paljastus- ja kohukirjan aikaan, ettei tosikaan. Mutta nyt molemmat illat olivat kaikinpuolin onnistuneita, ja ilmoille vilahti valoa tunnelin päässä sen suhteen, että Kovalaiset ehkä sittenkin osaavat olla ihmisiksi, jopa juovuksissa. Nyrkit eivät heiluneet, herjatkaan eivät pahemmin lennelleet (ehei, ei Kovalaiset oikeasti välivaltaisia urpoja ole, mutta ärsytettynä varsin vaarallisia), kaikki oli vallan sopuisaa ja tanssilattiallakin tuli taas vaihteeksi hieman jorailtua menemään. Iloista pikkujouluporukkaa oli sankoin joukoin liikenteessä, eikä edes taivaalta satanut räntä ja loputon pimeys saaneet mieliä matalaksi.
Onneksi sentään tämä vuoden masentavin kuukausi sijoittuu opiskelujen suhteen loistavasti kohdilleen - etäopiskelut jatkuvat edelleen aina joulukuun alkuun saakka, jolloin koulumiljöö kutsuu taas. Olisi kieltämättä viime viikkoina saanut motivoida ja tsempata itseään ties millä ja laittaa melko isoa porkkanaa tikun nokkaan houkuttimeksi, että olisi oikeasti yksinkertaisesti jaksanut nousta aamulla kuuden maissa ylös ja opiskella täysiä kahdeksan tunnin koulupäiviä vieläpä niin, että päähänkin olisi jäänyt jotain. Yleensä se ei tuota edes pahempaa ongelmaa, mutta yksinkertaisesti tämä jatkuva pimeys saa kummasti pahimmat energiapuuskat laantumaan, ja välillä voisi nukkua melkein ympäri vuorokauden - ainakin kovasti tuntuu siltä.
Tälläkin hetkellä tuntuu, kuin maan vetovoima olisi jotenkin voimistunut ja vetäisi puoleensa magneetin lailla, ja arkisetkin askareet meinaavat tuntua jotenkin ylitsepääsemättömiltä ja tekisi mieli vain maata sängyssä, lukea lehtiä, nukkua ja katsoa ehkä jopa jonkun leffan aina väliin.
Ja syödä, tottakai. On fakta, että kansa lihoo aina talviaikaan muutaman kilon. Kylmän, märän ja pimeän vuodenajan takia energiavarasto riittää hädintuskin arjen pyörittämiseen ja mielekäs tekeminen on helppo korvata syömisellä. Itse kuitenkin olen onneksi jaksanut tsempata itseäni kulkemaan säännöllisesti salilla liikkumassa, ja se pitää ruokavalion myös aisoissa, kun ei millään halua haaskata tuntikausien rehkimistä suuntaamalla suoraan salilta lähimmälle roskaruokapaikalle. Sitäpaitsi hedelmien ja vihannesten syöminen tähän vuodenaikaan saa mielen piristymään vitamiinimääriensä ansiosta korkeammalla. Kotitekoista marjamehua on myös kulunut pullotolkulla ja kuntosalitreenien myötä on voinut hyvällä omallatunnolla kiskoa harva se päivä naudan pihvejä ääntä kohti proteiinin saannin varmistamiseksi ja lihasvoiman vahvistamiseksi. Piti vielä pelata varman päälle ja hakea apteekista kalkki-/vitamiinitablettipurkillinen korvaamaan auringonpaisteen puutteen aikaansaamaa D-vitamiinin puutostilaa ja lisäämään kalsiumin saantia, koska allekirjoittanut ei juuri maidon juontia harrasta (joku pahe se minullakin pitää vissiin olla..).
Kuntosalista puheenollen johtui mieleen eräs lieveilmiö, joka on ajoittain sekä siellä että muuallakin tässä nyky-yhteiskunnassa selvästi havaittavista ja josta meikäläisen on tottakai pakko päästä purkautumaan. Nimittäin kiire ja sen ihannoiminen. Kiireestä on tullut suorastaan muotia. Viimeksi tänään salilla väkiselläkin kuulin naisporukan keskustelua, josta päällimmäiseksi jäi mieleen se, miten aikataulutettua ja organisoitua heidän elämänsä oli. Pullantuoksuinen kotiäiti on jo aikaa sitten ilmeisesti ollut "out" ja kova ja kiireinen uranainen sen sijaan "in". Annetaan ymmärtää, että on tavoiteltavaa pitää itsensä niin kiireisenä, että nipinnapin ehditään käydä salillakin näyttäytymässä ja jokaviikkoisella spinningtunnilla trendikkäästi pyörähtämässä, joka jälkeen onkin taas se-ja-se meno edessä ja koko lähitulevaisuuskin on buukattu jos jonkinlaista menoa ja meininkiä täyteen.
Itselle sellainen touhu tuntuu enemmänkin kuin vieraalta, sillä spontaanina ja impulssiivisena ihmisenä sitä tarttuu helposti hetkeen eikä liikoja edes halua suunnitella tulevaa. Sitäpaitsi omasta mielestä pullia pyöräyttelevä kotiäiti on aivan yhtä hyvä, ellei parempikin, kuin nykyaikainen uranainen, varsinkin ihmisenä, koska naisena tässä maailmassa ja etenkin bisnesmaailmassa pärjääminen vaatii veronsa ja väkisinkin muuttaa ihmistä helposti kovaksi, tunteettomaksi ja liian itsetietoiseksi. Elämästä on osattava nauttia se vähä aika mitä sitä täällä eletään, eikä se ainakaan oman näkemyksen ja kokemuksen mukaan onnistu määrittämällä itsensä ehdottomasti ja sokeasti vain saavutettujen asioiden, kiireellisenä pitämisen ja kalliiden harrastusten kautta.
Toisenlaistakin menoa olen salilla pistänyt merkille, tällä kertaa positiivisempaa, ja siitä heräsi itsellekin itämään ajatuksen siemen. Huomasin siinä pukuhuoneessa vaatteita vaihtaessani kahden naisen kaikessa rauhassa suunnittelevan yhteistä päivän- ja illanviettoa, ja mietinkin että miksei sellaista voisi harrastaa yleisemminkin. Jo ennestään jurot suomalaiset ja vielä sitäkin jurommat kainuulaiset tuppaavat vetäytymään helposti omiin oloihinsa ja viettävät aikansa kotona neljän seinän sisällä oman perheen tai puolison parissa. Pimeä ja synkkä vuodenaika vain pahentaa tilannetta, eikä ulos lähdetä kuin pakon edessä ja tuttujen kanssa pidetään yhteyttä enää Facebookin kautta tai tervehtimällä lyhyesti Prisman kassajonossa. Näiden naisten yhteisistä suunnitelmista viettää aikaa yhdessä salikäynnin lisäksi ruoanlaiton ja muun kivan merkeissä toi mieleeni nostalgiaa herättävät tunteet ja muistot vanhoista kunnon "tyttöjen illoista", joista voisi joustavasti soveltaa erilaisia vaikkapa naisten, pariskuntien tai kaverusten välisiä illanviettoja.
Tämä ei nyt tarkoita vain sitä, että sovitaan perjantaina vartin yli kymmenen illalla, että otetaan pikaiset pohjat ja lähdetään koluamaan Onnela kunnon laitamyötäisessä läpikotaisin ja vaihdetaan seuraavan päivän dagen-efterissä naamakirjassa muutama myötätuntoinen kommentti siitä, mitä sumuisesta illasta mieleen on jäänyt, vaan mielikuvitusta voi käyttää laajemmaltikin. Aina kun jaksetaan kyllä siinä Onnelan jonossa lämpimikseen ja alkoholin tuomasta alibista turvaa hakien lupailla, miten kyllä "heti ensi viikolla tehdään kyllä sitä ja tätä", ja miten pitäisi ehdottomasti nähdä useammin sun muuta, mutta kuinka usein mitään sen eteen tehdään? Seuraavana aamuna ollaan taas juroja ja kankeita omia itsejämme ja tavataan taas ohimennen siinä Prisman kassajonossa ja nyökätään lyhyesti tervehdykseksi.
Siksi mieleen heräsi miljoona ajatusta salilla näiden naisten jutustelua kuunnellessa, että mitä kaikkea sitä oikeasti voisikaan keksiä elämää piristämään. Kokoaisi vaikka kaikki hyvät tutut yhteen ja lähtisi jonnekin Vuokattiin laskettelemaan ja mökkeilemään, viettäisi yhden tai parin hyvän naisystävän kanssa kunnon perinteisen naisten illan kokkaillen, jutustellen ja iltaa istuen tai kutsuisi extempore jonkin paikkakunnalla asuvan tutun mukaan kaupungille kunnon kahvilaan jutustelemaan kuulumisia. Ei kenelläkään voi niin kiire olla, ettei muutamaa sanaa silloin tällöin ehtisi vaihtaa, muutenkin kuin ohimennen tavatessa tai jurrissa. Tai jos on, niin on syytä miettiä, miksi kukaan haluaa sellaisen ihmisen ystävä koskaan ollakaan?
Tässä itsemurhien luvatussa maakunnassa ihmisten olisi oikeasti hyvä opetella pitämään läheisiinsä enemmän yhteyttä ja kyselemään kuulumisia, ihan vilpittömästi eikä vain tavan vuoksi. Ei kukaan kuitenkaan oikeasti halua elää elämäänsä yksin eikä kenelläkään voi liikaa olla kunnon ystäviä.
Itselle tuli tässä vasta äärettömän hyvä mieli, kun kävin erään pitkäaikaisen kaverin luona pitkästä aikaa kylässä ja pari päivää sitten lenkkeilemässä - meillä kun ei jostain syystä ole ollut tapana tehdä mitään yhdessä enää muutamaan vuoteen kun hän perheellistyi, vaikka me kuitenkin asutaan samassa kaupungissa! Eikä sitä voi edes sanoa miten hyvä mieli tuli, kun täällä kävi kyläilemässä eräs tuttu, jonka kanssa nimeltä mainitsemattomasta syystä ei paljoa ole viime aikoina tullut oltua tekemisissä ja joka luuli etten sitä haluaisikaan, ja tämä sanoi (vaikkakin kännissä, mutta silti), että miten iloinen hän on kun häntä ei olla hylätty ja miten yksinäinen hän on ollut. Selvinpäin on hiljainen eikä tunteista puhu, mutta itkien siinä kertoi miten kiva olisi nähdä useamminkin. Kyllä siinä itselläkin piti itkua pidätellä, kun mietti, miten monta ihmistä mahtaakaan olla vastaavassa tilanteessa - yksin ja oikeita ystäviä vailla, pahimmillaan jopa oman käden oikeudella elämäänsä päättämässä. Yksi pieni teko itseltä voi olla jollakin toiselle koko elämän käännekohta.
Siinä tilanteessa piti hiljentyä ja tutkiskella tovi omaa sisintä. Minussa on ilmeisen monta puolta - härälle ja Kovalaisen suvulle erittäin ominainen tulisen temperamenttinen luonne, jonka seurauksena esimerkiksi perjantaina kuskin roolissa ollessani kyyditettävän epämiellyttävä vihjailu takapenkiltä johti siihen, että auto pysähtyi siihen paikkaan ja kyseinen henkilö jatkoi taipalettaan öisessä räntäsateessa apostolinkyydillä ja toinen samanlainen sai heti perään elämänsä kyydin ruikuttamansa pubin eteen Venton pyörähtäessä sen eteen komeassa sivuluisussa - sekä toinen (se parempi) taitelijalle ja ajattelijalle ominainen tunteellinen ja herkkä puoli, jonka johdosta tekisi ajoittain mieli ottaa kaikki kulkukissat ja elämän kolhimat eronneet ja karanneet oman katon alle ja siipien suojaan turvaan elämän myrskyiltä (niinkuin joissain määrin olen tehnytkin) ja hukuttaa kaikki läheiset ja luottamuksen ansainneet joulun alla lahjoihin. Ja jonka sydän ja silmät itkee lohduttomasti elämän epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden muistuttavan kovalla kädellä olemassaolostaan. Ehkä minussa sitten on kaksi ääripään elementtiä, kuin tuli ja vesi vastakkain. Välillä tyyni kuin kuulaan kesäillan järvenselkä, ja välillä räjähtävä kuin juhannuskokko, johon on nakattu kanisterillinen bensaa.
Onneksi nämä elenentit ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että loimuavat liekit on helppo myös sillä vedellä sammuttaa.
Loppuun ajateltavaa Irwinin tyyliin.
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus.
On vapautta kuunnella metsän huminoita,
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta,
Ja elää elämäänsä."
(Irwin Goodman - Maailma on kaunis)
"Niin monta virtaa on jäänyt taa ja monta vielä on seilattavaa
Joskus tyyntä ja joskus niin myrkyisää on täytynyt ylittää
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vastarannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ei päivää ennalta tietää saa
Ei edes taivalta kuljettavaa
Mutta kerran sen rannalle päättyy tie ja ylitse matka vie
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä, koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vasta rannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Sen rantaa lapsesta kuljetaan
Se kuohuu vaikka ei huomatakkaan
Kaikki murheet ja riemut sen pintaan jää ja mennyttä elämää."
(Irwin Goodman - Tumma virta)
Asiat rullaavat varsin hyvin omalla painollaan. Audi alkaa olla Laakkosella valmiina ja katsastusta vaille, sisustusvimmakin on vauhdissaan. Ostin asuntoon kaksi uutta, punaista ja paksua karvamattoa, sillä päätin vakaasti, että minun asunto sisustetaan sitten mustan ja punaisen värein tästä alkaen. Tuleva sohva on oleva kirkkaan verenpunainen kuten nämä matotkin ja kävin tuossa tilaamassa Eurokankaalta samansävyiset verhotkin. Mustia paneeliverhoja minulla jo valmiiksi onkin. Väriteema sopii lisäksi aivan loistavasti jouluun, ei tarvita enää kuin muutamat jouluvalot (makuuhuoneessa on jo usein kappalein, jee), kartonkinen tonttu ikkunaan ja jokunen kynttilä niin asuntohan suorastaan huokuu joulun tunnelmaa.Käytiin tuossa päivänä eräänä siskon kanssa levittämässä joulumieltä laajemmallekin, kun väsäsimme Tiimarissa yksinäisille vanhuksille jaettavaksi tarkoitettuja joulukortteja. Toivottavasti taas muutamalle tulee sen johdosta parempi joulu!
Paavo -kissalle ollaan kovasti kaavailtu kissakaveria tänne, kun meinaa olla niin ihmisriippuvainen ja hellyydenkaipuinen kissa, ettei ihmisten huomio millään tunnu riittävän. Eli kissanpentukin tässä on vähän katselussa.
Onnelassakin kävin peräti kahtena iltana, perjantaina ja lauantaina, kuskin roolissa tottakai. Molemmista reissuista kertyi tällä kertaa paljon hyviä muistoja, mikä ei ole ollenkaan sanottua varsinkaan silloin, kun Kovalaisen klaani on ottireissulla. Kokemusta on, todellakin. Niistä kommelluksista saisi sellaisten paljastus- ja kohukirjan aikaan, ettei tosikaan. Mutta nyt molemmat illat olivat kaikinpuolin onnistuneita, ja ilmoille vilahti valoa tunnelin päässä sen suhteen, että Kovalaiset ehkä sittenkin osaavat olla ihmisiksi, jopa juovuksissa. Nyrkit eivät heiluneet, herjatkaan eivät pahemmin lennelleet (ehei, ei Kovalaiset oikeasti välivaltaisia urpoja ole, mutta ärsytettynä varsin vaarallisia), kaikki oli vallan sopuisaa ja tanssilattiallakin tuli taas vaihteeksi hieman jorailtua menemään. Iloista pikkujouluporukkaa oli sankoin joukoin liikenteessä, eikä edes taivaalta satanut räntä ja loputon pimeys saaneet mieliä matalaksi.
Onneksi sentään tämä vuoden masentavin kuukausi sijoittuu opiskelujen suhteen loistavasti kohdilleen - etäopiskelut jatkuvat edelleen aina joulukuun alkuun saakka, jolloin koulumiljöö kutsuu taas. Olisi kieltämättä viime viikkoina saanut motivoida ja tsempata itseään ties millä ja laittaa melko isoa porkkanaa tikun nokkaan houkuttimeksi, että olisi oikeasti yksinkertaisesti jaksanut nousta aamulla kuuden maissa ylös ja opiskella täysiä kahdeksan tunnin koulupäiviä vieläpä niin, että päähänkin olisi jäänyt jotain. Yleensä se ei tuota edes pahempaa ongelmaa, mutta yksinkertaisesti tämä jatkuva pimeys saa kummasti pahimmat energiapuuskat laantumaan, ja välillä voisi nukkua melkein ympäri vuorokauden - ainakin kovasti tuntuu siltä.
Tälläkin hetkellä tuntuu, kuin maan vetovoima olisi jotenkin voimistunut ja vetäisi puoleensa magneetin lailla, ja arkisetkin askareet meinaavat tuntua jotenkin ylitsepääsemättömiltä ja tekisi mieli vain maata sängyssä, lukea lehtiä, nukkua ja katsoa ehkä jopa jonkun leffan aina väliin.
Ja syödä, tottakai. On fakta, että kansa lihoo aina talviaikaan muutaman kilon. Kylmän, märän ja pimeän vuodenajan takia energiavarasto riittää hädintuskin arjen pyörittämiseen ja mielekäs tekeminen on helppo korvata syömisellä. Itse kuitenkin olen onneksi jaksanut tsempata itseäni kulkemaan säännöllisesti salilla liikkumassa, ja se pitää ruokavalion myös aisoissa, kun ei millään halua haaskata tuntikausien rehkimistä suuntaamalla suoraan salilta lähimmälle roskaruokapaikalle. Sitäpaitsi hedelmien ja vihannesten syöminen tähän vuodenaikaan saa mielen piristymään vitamiinimääriensä ansiosta korkeammalla. Kotitekoista marjamehua on myös kulunut pullotolkulla ja kuntosalitreenien myötä on voinut hyvällä omallatunnolla kiskoa harva se päivä naudan pihvejä ääntä kohti proteiinin saannin varmistamiseksi ja lihasvoiman vahvistamiseksi. Piti vielä pelata varman päälle ja hakea apteekista kalkki-/vitamiinitablettipurkillinen korvaamaan auringonpaisteen puutteen aikaansaamaa D-vitamiinin puutostilaa ja lisäämään kalsiumin saantia, koska allekirjoittanut ei juuri maidon juontia harrasta (joku pahe se minullakin pitää vissiin olla..).
Kuntosalista puheenollen johtui mieleen eräs lieveilmiö, joka on ajoittain sekä siellä että muuallakin tässä nyky-yhteiskunnassa selvästi havaittavista ja josta meikäläisen on tottakai pakko päästä purkautumaan. Nimittäin kiire ja sen ihannoiminen. Kiireestä on tullut suorastaan muotia. Viimeksi tänään salilla väkiselläkin kuulin naisporukan keskustelua, josta päällimmäiseksi jäi mieleen se, miten aikataulutettua ja organisoitua heidän elämänsä oli. Pullantuoksuinen kotiäiti on jo aikaa sitten ilmeisesti ollut "out" ja kova ja kiireinen uranainen sen sijaan "in". Annetaan ymmärtää, että on tavoiteltavaa pitää itsensä niin kiireisenä, että nipinnapin ehditään käydä salillakin näyttäytymässä ja jokaviikkoisella spinningtunnilla trendikkäästi pyörähtämässä, joka jälkeen onkin taas se-ja-se meno edessä ja koko lähitulevaisuuskin on buukattu jos jonkinlaista menoa ja meininkiä täyteen.
Itselle sellainen touhu tuntuu enemmänkin kuin vieraalta, sillä spontaanina ja impulssiivisena ihmisenä sitä tarttuu helposti hetkeen eikä liikoja edes halua suunnitella tulevaa. Sitäpaitsi omasta mielestä pullia pyöräyttelevä kotiäiti on aivan yhtä hyvä, ellei parempikin, kuin nykyaikainen uranainen, varsinkin ihmisenä, koska naisena tässä maailmassa ja etenkin bisnesmaailmassa pärjääminen vaatii veronsa ja väkisinkin muuttaa ihmistä helposti kovaksi, tunteettomaksi ja liian itsetietoiseksi. Elämästä on osattava nauttia se vähä aika mitä sitä täällä eletään, eikä se ainakaan oman näkemyksen ja kokemuksen mukaan onnistu määrittämällä itsensä ehdottomasti ja sokeasti vain saavutettujen asioiden, kiireellisenä pitämisen ja kalliiden harrastusten kautta.
Toisenlaistakin menoa olen salilla pistänyt merkille, tällä kertaa positiivisempaa, ja siitä heräsi itsellekin itämään ajatuksen siemen. Huomasin siinä pukuhuoneessa vaatteita vaihtaessani kahden naisen kaikessa rauhassa suunnittelevan yhteistä päivän- ja illanviettoa, ja mietinkin että miksei sellaista voisi harrastaa yleisemminkin. Jo ennestään jurot suomalaiset ja vielä sitäkin jurommat kainuulaiset tuppaavat vetäytymään helposti omiin oloihinsa ja viettävät aikansa kotona neljän seinän sisällä oman perheen tai puolison parissa. Pimeä ja synkkä vuodenaika vain pahentaa tilannetta, eikä ulos lähdetä kuin pakon edessä ja tuttujen kanssa pidetään yhteyttä enää Facebookin kautta tai tervehtimällä lyhyesti Prisman kassajonossa. Näiden naisten yhteisistä suunnitelmista viettää aikaa yhdessä salikäynnin lisäksi ruoanlaiton ja muun kivan merkeissä toi mieleeni nostalgiaa herättävät tunteet ja muistot vanhoista kunnon "tyttöjen illoista", joista voisi joustavasti soveltaa erilaisia vaikkapa naisten, pariskuntien tai kaverusten välisiä illanviettoja.
Tämä ei nyt tarkoita vain sitä, että sovitaan perjantaina vartin yli kymmenen illalla, että otetaan pikaiset pohjat ja lähdetään koluamaan Onnela kunnon laitamyötäisessä läpikotaisin ja vaihdetaan seuraavan päivän dagen-efterissä naamakirjassa muutama myötätuntoinen kommentti siitä, mitä sumuisesta illasta mieleen on jäänyt, vaan mielikuvitusta voi käyttää laajemmaltikin. Aina kun jaksetaan kyllä siinä Onnelan jonossa lämpimikseen ja alkoholin tuomasta alibista turvaa hakien lupailla, miten kyllä "heti ensi viikolla tehdään kyllä sitä ja tätä", ja miten pitäisi ehdottomasti nähdä useammin sun muuta, mutta kuinka usein mitään sen eteen tehdään? Seuraavana aamuna ollaan taas juroja ja kankeita omia itsejämme ja tavataan taas ohimennen siinä Prisman kassajonossa ja nyökätään lyhyesti tervehdykseksi.
Siksi mieleen heräsi miljoona ajatusta salilla näiden naisten jutustelua kuunnellessa, että mitä kaikkea sitä oikeasti voisikaan keksiä elämää piristämään. Kokoaisi vaikka kaikki hyvät tutut yhteen ja lähtisi jonnekin Vuokattiin laskettelemaan ja mökkeilemään, viettäisi yhden tai parin hyvän naisystävän kanssa kunnon perinteisen naisten illan kokkaillen, jutustellen ja iltaa istuen tai kutsuisi extempore jonkin paikkakunnalla asuvan tutun mukaan kaupungille kunnon kahvilaan jutustelemaan kuulumisia. Ei kenelläkään voi niin kiire olla, ettei muutamaa sanaa silloin tällöin ehtisi vaihtaa, muutenkin kuin ohimennen tavatessa tai jurrissa. Tai jos on, niin on syytä miettiä, miksi kukaan haluaa sellaisen ihmisen ystävä koskaan ollakaan?
Tässä itsemurhien luvatussa maakunnassa ihmisten olisi oikeasti hyvä opetella pitämään läheisiinsä enemmän yhteyttä ja kyselemään kuulumisia, ihan vilpittömästi eikä vain tavan vuoksi. Ei kukaan kuitenkaan oikeasti halua elää elämäänsä yksin eikä kenelläkään voi liikaa olla kunnon ystäviä.
Itselle tuli tässä vasta äärettömän hyvä mieli, kun kävin erään pitkäaikaisen kaverin luona pitkästä aikaa kylässä ja pari päivää sitten lenkkeilemässä - meillä kun ei jostain syystä ole ollut tapana tehdä mitään yhdessä enää muutamaan vuoteen kun hän perheellistyi, vaikka me kuitenkin asutaan samassa kaupungissa! Eikä sitä voi edes sanoa miten hyvä mieli tuli, kun täällä kävi kyläilemässä eräs tuttu, jonka kanssa nimeltä mainitsemattomasta syystä ei paljoa ole viime aikoina tullut oltua tekemisissä ja joka luuli etten sitä haluaisikaan, ja tämä sanoi (vaikkakin kännissä, mutta silti), että miten iloinen hän on kun häntä ei olla hylätty ja miten yksinäinen hän on ollut. Selvinpäin on hiljainen eikä tunteista puhu, mutta itkien siinä kertoi miten kiva olisi nähdä useamminkin. Kyllä siinä itselläkin piti itkua pidätellä, kun mietti, miten monta ihmistä mahtaakaan olla vastaavassa tilanteessa - yksin ja oikeita ystäviä vailla, pahimmillaan jopa oman käden oikeudella elämäänsä päättämässä. Yksi pieni teko itseltä voi olla jollakin toiselle koko elämän käännekohta.
Siinä tilanteessa piti hiljentyä ja tutkiskella tovi omaa sisintä. Minussa on ilmeisen monta puolta - härälle ja Kovalaisen suvulle erittäin ominainen tulisen temperamenttinen luonne, jonka seurauksena esimerkiksi perjantaina kuskin roolissa ollessani kyyditettävän epämiellyttävä vihjailu takapenkiltä johti siihen, että auto pysähtyi siihen paikkaan ja kyseinen henkilö jatkoi taipalettaan öisessä räntäsateessa apostolinkyydillä ja toinen samanlainen sai heti perään elämänsä kyydin ruikuttamansa pubin eteen Venton pyörähtäessä sen eteen komeassa sivuluisussa - sekä toinen (se parempi) taitelijalle ja ajattelijalle ominainen tunteellinen ja herkkä puoli, jonka johdosta tekisi ajoittain mieli ottaa kaikki kulkukissat ja elämän kolhimat eronneet ja karanneet oman katon alle ja siipien suojaan turvaan elämän myrskyiltä (niinkuin joissain määrin olen tehnytkin) ja hukuttaa kaikki läheiset ja luottamuksen ansainneet joulun alla lahjoihin. Ja jonka sydän ja silmät itkee lohduttomasti elämän epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden muistuttavan kovalla kädellä olemassaolostaan. Ehkä minussa sitten on kaksi ääripään elementtiä, kuin tuli ja vesi vastakkain. Välillä tyyni kuin kuulaan kesäillan järvenselkä, ja välillä räjähtävä kuin juhannuskokko, johon on nakattu kanisterillinen bensaa.
Onneksi nämä elenentit ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että loimuavat liekit on helppo myös sillä vedellä sammuttaa.
Loppuun ajateltavaa Irwinin tyyliin.
"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus.
On vapautta kuunnella metsän huminoita,
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä,
Ja elää elämäänsä.
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta,
Ja elää elämäänsä."
(Irwin Goodman - Maailma on kaunis)
"Niin monta virtaa on jäänyt taa ja monta vielä on seilattavaa
Joskus tyyntä ja joskus niin myrkyisää on täytynyt ylittää
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vastarannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ei päivää ennalta tietää saa
Ei edes taivalta kuljettavaa
Mutta kerran sen rannalle päättyy tie ja ylitse matka vie
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Ja sen virran tummassa vedessä, koko menneen elämän nään
Sitä itse ei joudu ees soutamaan
Vasta rannalta tullaan noutamaan
Yksi virta vielä on edessä, joka kerran ylitetään
Sen rantaa lapsesta kuljetaan
Se kuohuu vaikka ei huomatakkaan
Kaikki murheet ja riemut sen pintaan jää ja mennyttä elämää."
(Irwin Goodman - Tumma virta)
torstai 29. lokakuuta 2009
Järjestystä valvoen
Syksy ei millään malta väistyä lähestyvän talven alta pois, sen verran kovasti se pistää valkoiselle lumipeitteelle vastaan että sulattaa sen viimeistään päivän tullen tieltään pois. Mutta onpahan ollut hienoa fiilistellä kirpakoita pakkasaamuja aikaisin aamulla, kun tähänastisen viikon olen kulkenut kiltisti koulunpenkillä opiskelemassa järjestyksenvalvojan opintoja. Jv-kurssi siis kuuluu tärkeänä osana koko tämän turvallisuusalan tutkintoon, ja siellä sitä 4 täyttä koulupäivää minä ja 13 muuta innokasta järkkärintehtävistä kiinnostunutta mutta vielä virallista hyväksyntää tehtävien tekemisille vailla olevaa kokelasta iskostimme päähän alan periaatteita, oikeuksia ja velvollisuuksia ja muita lainopillisuuksia ja tottakai myös harjoittelimme tehtävissä tarpeellisia käytännön toimia.
Tänään oli sitten hikinen paikka kun eteen lyötiin kirjalliset kokeet minkä myötä määräytyisi, tuleeko sitä jv-korttia vaiko eikö, ja suureksi huojennukseksi läpihän se meni! Vaikea mieltää itseä vielä järjestyksenvalvojaksi, mutta vielä vaikeampaa se on varmasti joulukuussa kun saa loputkin lakisääteiset voimankäyttöoikeudet ja vartijan tittelin toivon mukaan haltuun.
Moni on hieman ihmetellyt alavalintaa, mutta itselle siinä ei ole alunperinkään ollut mitään kummaksuttavaa. Eihän tässä muutenkaan mikään ole kiveen kirjoitettua - jos ala ei jostain syystä rupeakaan oikealta tuntumaan, aina on vara vaihtaa ja itseltäkin kun löytyy melko paljon muidenkin alojen koulutusta niin ammatinvaihtokaan ei olisi ongelma. Mutta tähän asti on tuntunut oikein hyvältä, ja miksi sitä hyvää mihinkään vaihtamaan?
Toki alalla on paljon riskejä ja suuria vastuita ja velvollisuuksia - ei ole maailman yksinkertaisinta toimia tehtävissä, joissa asiakkaista suurin osa on enemmän tai vähemmän kriminaaleja tai laitapuolen kulkijoita ja jossa joutuu puuttumaan perustuslaissa määriteltyihin ihmisen perusoikeuksiin. Mukana tulee valtava vastuu, jota meille muiden ammattiin liittyvien riskien lisäksi koulutuksessa on taottu umpiluupäihin oikein urakalla. Joten ruusunpunaisin kuvitelmin tuskin kukaan alalle lähtee.
Itse kun vielä olen ollut lapsesta saakka enemmän ritsalla-ampuja- kuin nukeillaleikkijätyyppiä, ei miehiselle ja fyysiselle alalle suuntautuminen ollut mitenkään puntaroitava tai itsetutkiskelua vaativa paikka. Se vain tuntui luontevalle jatkolle, kun halusin siistille sisätyölle, luovalle mutta varsin epäsosiaaliselle yrittäjänä puurtamiselle totaalisen vastapainon - jotain rutiininomaista "kahdeksasta neljään" -työtä (sellaista jossa voi nakata aivot ja työasiat vuoron päätteeksi narikkaan kun kotiovi aukeaa, toisin kuin yrittäjän työssä joka seuraa aina ja kaikkialle), jossa pääsee näkemään ihmisiä ja erilaisia tilanteita, pitämään fyysistä kuntoa yllä ja jossa maisematkin tarvittaessa vaihtelee riittävästi. Ja tämä ala toteuttaa tuon toivomuslistan kaikki kohdat.
Mistä sitä tietää, teenkö tätä hommaa päivääkään, vuoden taikka kymmenen vaiko sittenkin muodostan siitä läpi elämän kestävän uran itselleni. Juuri se tässä elämässä onkin niin kivaa, että huomisesta ei oikeasti koskaan tiedä. Uuteen aamuun sisältyy aina tukku yllätyksiä ja sattumia. Mutta yksi asia on varma - aina tulen tekemään ensisijaisesti juuri niin kuin sydän sanoo.
Päivän biisilista: Viikate - Kuu kaakon yllä / Anastacia - Left Outside Alone / Britney Spears - 3 / Iron Maiden - The Trooper / Chorale - Univiidakko / Kesha - Tiktok / Amorphis - Silver Bride / Rammstein - Führe Mich
Tänään oli sitten hikinen paikka kun eteen lyötiin kirjalliset kokeet minkä myötä määräytyisi, tuleeko sitä jv-korttia vaiko eikö, ja suureksi huojennukseksi läpihän se meni! Vaikea mieltää itseä vielä järjestyksenvalvojaksi, mutta vielä vaikeampaa se on varmasti joulukuussa kun saa loputkin lakisääteiset voimankäyttöoikeudet ja vartijan tittelin toivon mukaan haltuun.
Moni on hieman ihmetellyt alavalintaa, mutta itselle siinä ei ole alunperinkään ollut mitään kummaksuttavaa. Eihän tässä muutenkaan mikään ole kiveen kirjoitettua - jos ala ei jostain syystä rupeakaan oikealta tuntumaan, aina on vara vaihtaa ja itseltäkin kun löytyy melko paljon muidenkin alojen koulutusta niin ammatinvaihtokaan ei olisi ongelma. Mutta tähän asti on tuntunut oikein hyvältä, ja miksi sitä hyvää mihinkään vaihtamaan?
Toki alalla on paljon riskejä ja suuria vastuita ja velvollisuuksia - ei ole maailman yksinkertaisinta toimia tehtävissä, joissa asiakkaista suurin osa on enemmän tai vähemmän kriminaaleja tai laitapuolen kulkijoita ja jossa joutuu puuttumaan perustuslaissa määriteltyihin ihmisen perusoikeuksiin. Mukana tulee valtava vastuu, jota meille muiden ammattiin liittyvien riskien lisäksi koulutuksessa on taottu umpiluupäihin oikein urakalla. Joten ruusunpunaisin kuvitelmin tuskin kukaan alalle lähtee.
Itse kun vielä olen ollut lapsesta saakka enemmän ritsalla-ampuja- kuin nukeillaleikkijätyyppiä, ei miehiselle ja fyysiselle alalle suuntautuminen ollut mitenkään puntaroitava tai itsetutkiskelua vaativa paikka. Se vain tuntui luontevalle jatkolle, kun halusin siistille sisätyölle, luovalle mutta varsin epäsosiaaliselle yrittäjänä puurtamiselle totaalisen vastapainon - jotain rutiininomaista "kahdeksasta neljään" -työtä (sellaista jossa voi nakata aivot ja työasiat vuoron päätteeksi narikkaan kun kotiovi aukeaa, toisin kuin yrittäjän työssä joka seuraa aina ja kaikkialle), jossa pääsee näkemään ihmisiä ja erilaisia tilanteita, pitämään fyysistä kuntoa yllä ja jossa maisematkin tarvittaessa vaihtelee riittävästi. Ja tämä ala toteuttaa tuon toivomuslistan kaikki kohdat.
Mistä sitä tietää, teenkö tätä hommaa päivääkään, vuoden taikka kymmenen vaiko sittenkin muodostan siitä läpi elämän kestävän uran itselleni. Juuri se tässä elämässä onkin niin kivaa, että huomisesta ei oikeasti koskaan tiedä. Uuteen aamuun sisältyy aina tukku yllätyksiä ja sattumia. Mutta yksi asia on varma - aina tulen tekemään ensisijaisesti juuri niin kuin sydän sanoo.
Päivän biisilista: Viikate - Kuu kaakon yllä / Anastacia - Left Outside Alone / Britney Spears - 3 / Iron Maiden - The Trooper / Chorale - Univiidakko / Kesha - Tiktok / Amorphis - Silver Bride / Rammstein - Führe Mich
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)