Syksy ei millään malta väistyä lähestyvän talven alta pois, sen verran kovasti se pistää valkoiselle lumipeitteelle vastaan että sulattaa sen viimeistään päivän tullen tieltään pois. Mutta onpahan ollut hienoa fiilistellä kirpakoita pakkasaamuja aikaisin aamulla, kun tähänastisen viikon olen kulkenut kiltisti koulunpenkillä opiskelemassa järjestyksenvalvojan opintoja. Jv-kurssi siis kuuluu tärkeänä osana koko tämän turvallisuusalan tutkintoon, ja siellä sitä 4 täyttä koulupäivää minä ja 13 muuta innokasta järkkärintehtävistä kiinnostunutta mutta vielä virallista hyväksyntää tehtävien tekemisille vailla olevaa kokelasta iskostimme päähän alan periaatteita, oikeuksia ja velvollisuuksia ja muita lainopillisuuksia ja tottakai myös harjoittelimme tehtävissä tarpeellisia käytännön toimia.
Tänään oli sitten hikinen paikka kun eteen lyötiin kirjalliset kokeet minkä myötä määräytyisi, tuleeko sitä jv-korttia vaiko eikö, ja suureksi huojennukseksi läpihän se meni! Vaikea mieltää itseä vielä järjestyksenvalvojaksi, mutta vielä vaikeampaa se on varmasti joulukuussa kun saa loputkin lakisääteiset voimankäyttöoikeudet ja vartijan tittelin toivon mukaan haltuun.
Moni on hieman ihmetellyt alavalintaa, mutta itselle siinä ei ole alunperinkään ollut mitään kummaksuttavaa. Eihän tässä muutenkaan mikään ole kiveen kirjoitettua - jos ala ei jostain syystä rupeakaan oikealta tuntumaan, aina on vara vaihtaa ja itseltäkin kun löytyy melko paljon muidenkin alojen koulutusta niin ammatinvaihtokaan ei olisi ongelma. Mutta tähän asti on tuntunut oikein hyvältä, ja miksi sitä hyvää mihinkään vaihtamaan?
Toki alalla on paljon riskejä ja suuria vastuita ja velvollisuuksia - ei ole maailman yksinkertaisinta toimia tehtävissä, joissa asiakkaista suurin osa on enemmän tai vähemmän kriminaaleja tai laitapuolen kulkijoita ja jossa joutuu puuttumaan perustuslaissa määriteltyihin ihmisen perusoikeuksiin. Mukana tulee valtava vastuu, jota meille muiden ammattiin liittyvien riskien lisäksi koulutuksessa on taottu umpiluupäihin oikein urakalla. Joten ruusunpunaisin kuvitelmin tuskin kukaan alalle lähtee.
Itse kun vielä olen ollut lapsesta saakka enemmän ritsalla-ampuja- kuin nukeillaleikkijätyyppiä, ei miehiselle ja fyysiselle alalle suuntautuminen ollut mitenkään puntaroitava tai itsetutkiskelua vaativa paikka. Se vain tuntui luontevalle jatkolle, kun halusin siistille sisätyölle, luovalle mutta varsin epäsosiaaliselle yrittäjänä puurtamiselle totaalisen vastapainon - jotain rutiininomaista "kahdeksasta neljään" -työtä (sellaista jossa voi nakata aivot ja työasiat vuoron päätteeksi narikkaan kun kotiovi aukeaa, toisin kuin yrittäjän työssä joka seuraa aina ja kaikkialle), jossa pääsee näkemään ihmisiä ja erilaisia tilanteita, pitämään fyysistä kuntoa yllä ja jossa maisematkin tarvittaessa vaihtelee riittävästi. Ja tämä ala toteuttaa tuon toivomuslistan kaikki kohdat.
Mistä sitä tietää, teenkö tätä hommaa päivääkään, vuoden taikka kymmenen vaiko sittenkin muodostan siitä läpi elämän kestävän uran itselleni. Juuri se tässä elämässä onkin niin kivaa, että huomisesta ei oikeasti koskaan tiedä. Uuteen aamuun sisältyy aina tukku yllätyksiä ja sattumia. Mutta yksi asia on varma - aina tulen tekemään ensisijaisesti juuri niin kuin sydän sanoo.
Päivän biisilista: Viikate - Kuu kaakon yllä / Anastacia - Left Outside Alone / Britney Spears - 3 / Iron Maiden - The Trooper / Chorale - Univiidakko / Kesha - Tiktok / Amorphis - Silver Bride / Rammstein - Führe Mich
Onneksi olkoon hirmuisen paljon kurssin suorittamisesta!! :)
VastaaPoista