Ein Weg, Ein Ziel, Ein Motiv - Rammstein!

Manche führen, manche folgen

Nun, das Warten hat ein Ende

Leiht euer Ohr einer Legende!



Yksi tie, yksi päämäärä, yksi syy - perjantai 16. lokakuuta eli tästä hetkestä katsottuna huominen on monen konemetallistikannattajan riemujuhlan alkua, kun kauan (tarkemmin sanottuna viitisen täyttä vuotta) odotettu Rammsteinin uusi levy näkee päivänvalon. Muutama biisi on ollut kuunneltavissa jo hyvän aikaa ja kaikista biiseistä on virallisestikin ollut jo ennakkoon julki puolen minuutin pätkät.



Itse yllätyin uudesta materiaalista melkoisesti. Se ei ole sitä samaa Ich Will -Rammsteinia tarttuvine riimeineen ja riffeineen mihin on totuttu, se ei ole yhtä helposti mukanalaulettavaa ja melodista - mutta mitä se sitten on? Se on raskaampaa, kitarapainotteisempaa Rammsteinia, jossa konemusiikin elementit jäävät entistä pienempään sivurooliin.



Tiedossa oli jo pari vuotta taaksepäin, että uudesta levystä tulee tähänastisista kaikkein raskain, ja sitä se myös on. Vaati tovin aikaa sulattelua ja monta kertaa uudelleenkuuntelua päästä yhtään sisälle uuden tyylilajin saloihin, eikä matka suinkaan ole vielä pitkällä. Lindemannin mielenliikkeet avautuvat täysin tuskin koskaan, mutta otetaan irti se, mitä otettavissa on.
Levyltä paljastui pari aivan loistavaa tekelettä, johon itse ihastuin jo ensikuulemalta. Yksi on levyn kakkosraita Ich Du Tir Weh (Satutan sinua), toinen heti perässä seuraava kolmosraita Waidmanns Heil (Metsämiehen terveydys). Myös toiseksi viimeinen kappale, Mehr (Enemmän) on aivan mieletön tuotos.
Ensimmäisen singlen virkaa toimittanut Pussy on sen sijaan (loistava sekin) täysin erilainen levyn muiden biisien kanssa. Se on melodisempi ja kevyempi, enemmän sitä aikaisempaa Rammsteinia mihin on totuttu. Muut levyn 10 kappaletta pistävät tyylin kertaheitolla uusiksi. Osa kappaleista vaatii vielä useampia kuuntelukertoja ja aikaa avautuakseen, mutta täytyy sanoa, että itse pidän sekä tästä uudesta että vanhemmasta Rammsteinista. Alkuun näin iso muutos vaati sulattelua, mutta toisaalta on hyvä, että näinkin pitkään kasassa pysynyt yhtye kykenee vanhoilla päivilläänkin uudistumaan. Du Hastia ja muita tarttuvia riimejä on jo kuultu, nyt tehdään tilaa muodonmuutoksen läpikäyneelle saksanmaan suunnannäyttäjälle. See you in Helsinki!



Sitten päivän muihin uutisaiheisiin.



Huomattavan iso osa ajasta taiteelliselle ihmiselle tyypillisenä ajattelevana ihmisenä tuntuu menevän epäoleellisten asioiden pohdintaan. Josta herää taas kysymys, mikä loppujen lopuksi onkaan tässä elämässä oleellista ja mikä ei. Selkeytettynä - mietin aivan liikaa kaikkea syvällistä. En osaa keskittyä arkipäiväisten pulmien ratkomiseen riittävästi - kuten siihen, mitä ostaisi tänään kaupasta tai mitkä vaatteet kaiken sen vaatepaljouden keskeltä pistäisin juuri tänään päälle. Vastaavasti pohdin paljon suurempia kuvioita pienen pääni sisällä, esimerkkinä sitä, onko meille jokaiselle täällä elämässä jokin tarkoitus ja mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Eli ei kovin kevyitä aiheita.

Saatan ulkopuolisen, ja varmasti lähemminkin tuntevan silmiin vaikuttaa tyystin toisenlaiselta, sillä en kovin usein pohdi tällaisia ääneen. Olen myös oudolla tavalla äärimmäisen herkkä, mutta kuten kaikessa muussakin, siinäkin on kaksi puolta. Selkeytetään taas - voin olla jotakuta ihmistä kohtaan hyvin kylmäkiskoinen ja törkeä enkä välttämättä pode esimerkiksi välirikoista mitään huonoa fiilistä (ellei kyseessä ole hyvin läheinen ihminen ja syy löydy itsestä), mutta saatan kuivaharjoitella ranteiden aukomista miettiessäni jonkun auton alle jääneen kissan kohtaloa. En oikein tiedä itsekään, millä logiikalla oma pääkoppa oikein toimii. Välillä ahdistun miettiessäni tämän elämän rajallisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta niin paljon, että melkein toivon etten olisi syntynytkään, kun toisaalta olen taas äärimmäisen positiivinen ja energinen duracell-pupu.

Viimeksi eilen meinasin vaipua taas johonkin syvälle murheiden suohon ollessani pimeällä ulkona ja miettiessäni, mitenkähän monta viatonta siiliä etsii syötävää ja pääsyä talvihorrokseen ja montako kesän jäljiltä dumpattua kissaa harhailee yksin kylmässä palellen ja kuolee jonnekin kuusen alle viluun ja nälkään. Kirosin maailman pahuuden ja julmuuden alimpaan maanrakoon ja tunsin suurta voimattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta päästessäni itse takaisin sisälle lämpimään. Vein heti takapihalle isoon astiaan kissan kuivaruokaa, jos vaikka joku nälkäinen kissa tai siili sattuisi olemaan yössä nälissään. Oikeasti, saatan surkutella ja nyyhkyttää moista epäkohtaa ties kuinka kauan ja mietin miten onnellisen elämän se-ja-se auton alle jäänyt kissanpentu olisikaan vielä saanut elää. Isäkin lienee huomannut jo vuosia sitten minussa tämän poikkeuksellisen herkän puolen, koska muistan hyvin kerran pienenä lapsena katselleeni maantien varrella pomppivaa sammakkoa, jonka yli ohiajanut rekka ajoi niin, että jäljelle jäi vain märkä läntti. Tätä menin sitten isälle surkuttelemaan, joka tokaisi vain että "ihan turha miettiä millaisen elämän sekin sammakko olisi elänyt, siinä tulisi vain hulluksi". Myös monet muut asiat ja sanomiset otin pienestä alkaen hyvin tosissaan ja olin oikea mykkäkoulunpitomestari.

Tuntuu vähintäänkin kieroutuneelta, että samaan aikaan kun otan näistä elämän epäkohdista henkilökohtaista stressiä, voin nauraa paskaisesti ja haistatella hävyttömyyksiä ihmisille, joista en syystä tai toisesta pidä. Tai että en tunne tunnontuskia katsellessani uutisia Afrikan nälänhädästä. Kuulostaa näin mustalla valkoiselle kirjoitettuna melko kahtiajakautuneen persoonallisuuden luonnekuvaukselta. Lievennetään tuota äskeistä kuvausta haistatteluista hieman väärinkäsitysten ehkäisemiseksi - en harrasta paskanjauhantaa ja muuta kusipäisyyttä selkien takana enkä puukottele ketään selkään, vaan vannon suoraanpuhumisen ja teeskentelemättömyyden nimeen. Myöskään pitkävihaisuus ei kuulu tapoihin silloin, jos asioista sopiminen ei ole pelkästään yksipuolista. Toisekseen täsmennän Afrikan nälkäänäkevien kurjuuden sivuuttamista olankohautuksella - vaikka surullista onkin, niin mielestäni se on ihmisten omaa syytä - ei ehkä niiden jotka tosiasiassa sitä nälkää potevat, mutta ihmisten joka tapauksessa. Enempää en ala perustelemaan ettei taas joku kosmopoliitti kynäniska kisko rasistikortta turhaan hihastaan.



Se siitä.



Allekirjoittaneen syksy jatkuu edelleen talven ja lumen odotuksella, koulunkäynnillä (etäopiskelua ja viimeisellä viikolla tässä kuussa järjestyksenvalvojan kurssilla), omasta ajasta nauttimisella (vaikka seurasta silloin tällöin pidänkin, niin on ollut mahtavaa viettää aikaa myös vain ja ainoastaan oman itsensä kanssa), kodittomien kissojen suremisella, siilien pelastusoperaatiolla, liikunnalla (salikauden aloitusta odotellen lenkkeilyn ja oma-aloitteisen lihastreenauksen merkeissä) ja kaikilla kivoilla, pienillä asioilla jotka tekevät tästä elämästä vähän siedettävämpää - kuten leipominen, ruuanlaitto, elokuvat (katselu ja keräily), kynttilöiden polttelu ja lehtien lukeminen pimeinä syysiltoina, taiteellinen itsensä ilmaisu piirtämällä ja kirjoittamalla, kavereiden näkeminen (niin monelle olen lähiaikoina lupaillut tulla kyläilemään, että aika laittaa toteutukseen saakka..älkää siis hermoilko), asunnon sisustus, vaatekaappien inventointi (löysin taas muutamia kivoja juttuja mitkä oli kaapinperälle unohtunut ja iso osa lähtee varmaan lahjoituksena lähipiirille) ja uusien hankinta (tämä tosin rajallisissa määrin), Paavo -kissan kanssa puuhailu, valokuvaaminen ja elämän eläminen hetkessä. Vaikka jälkimmäisin kliseeltä kuulostaakin, niin oikeasti sitä on tajunnut miten rajallinen ja ohikiitävä ihmisen elämä tällä pallolla on, ja miten paljon itsellä on, joten jokaikisestä pienestä asiasta on osattava ottaa jokaikinen ilon pisara irti.



Ja niin minä ajattelin tehdäkin.



Tästä eteenpäin on olemassa vain juuri tämä hetki.



Päivän (ja aika monen tulevankin päivän) biisi (yllättäen) : Rammstein - Waidmanns Heil

Päivän mietelause: Kuusen latvaan voi päästä kahdella tavalla; kiipeämällä sinne - tai istumalla kävyn päälle.