Lapsuusmuistojen mailla

Aina välillä sitä toivoo, että olisi olemassa sellainen kamera, jolla yhteen valokuvaan voisi taltioida pelkkien pikseleiden lisäksi myös kaikki muut kuvaustilanteeseen liittyvät elämystekijät - tuoksut, äänet, lempeän tuulenvireen tunteen kasvoilla, kylmät väreet selkäpiissä, kaikki ne aisteja ruokkivat ihanat, pienet asiat. Tänään tuli taas sellainen tunne. Ylivoimaista olisi, jos jokin koje tallentaisi varmaan talteen myös kaikki vuosien varrella kertyneet kauniit muistot.

Jos jo Kajaanin kevät tekee minulle tällaiset temput, en malta odottaa mitä Turun kesä saa minussa aikaan!

Kiertelin tänään oikein ajan kanssa joen pohjoispuolen Kajaania, Teppanaa, jossa vietin lapsuudesta noin puolitoista vuotta, vuosina 1994-1995. Vahvimmat tunnesiteet liittyvät Purolan Tehdaskadulle ja Paltamoon, joissa suurimman osan lapsuutta ja nuoruutta vietin, mutta omat jälkensä jätti myös Teppanassa kulutettu aika. Moni asia niillä sijoilla oli vielä entisellään, mutta paljon oli myös muuttunut. Se iki-ihana puhelinkoppi Voudintien laidalla on kadonnut (kts. kuva alla), varmaan jo aikaa sitten, se josta soittelin pienenä tyttönä taskussa olevilla parilla markalla puhelun äidille kotiin vain muutaman kymmenen metrin päähän; "etpä ikinä arvaa missä oon!". Voi niitä aikoja ennen kännyköitä!

Siwan tilalla oli silloinkin kauppa, nimeltään Vouti 10, siis voutikymppi. Kerrostalomme ikkunasta näimme lukaista aina lähikaupan seinälle laitetut kulloisetkin tarjoukset - yleensä siinä luki HK:n lenkki 8,90 mk. Kerrankin olimme keränneet siskoni kanssa suuren pakastepussin täyteen kymmenpennisiä, ja menimme ostamaan niillä rahoilla jäätelöt kaupasta, lyöden pussin liukuhihnalle; "laske siitä!". Kassa teki työtä käskettyä, mutta kyllä siinä pieni tovi vierähti.

Uitontien puolivälin paikkellla oli myös pikkuruinen kioski vielä silloin. Kipaisimme vähän väliä siinä hakemassa irtokarkkeja, parhaimmillaan (myyjän mielestä kai pahimmillaan) vain yhden tai kaksi kerrallaan. Sekään myyjärouva tuskin piti meistä kovin paljoa! Muistan vieläkin, miten siinä kioskin pienessä ikkunassa oli lasipurkeissa karamelleja riveissä päällekkäin, jokaiseen oli liimattu lappu paljonko yksi kappale kutakin kustansi. Taisi olla 5 pennin, 10 pennin ja sitä kalliimpia karkkeja, ja tilaus tehtiin sanomalla vaikkapa "markalla tuollaisia". Kaikki muut minulle maistuivat, paitsi ne ruskeat, pilkulliset punssikarkit.

Tuossa ylläolevassa valokuvassa näkyvä punainen hirsirakennus on pystyssä edelleen, mutta alueen monet muut talot ovat joutuneet tekemään tietä uudemmille. Kauppakeskusrakennuksesta ei ole enää juuri mitään jäljellä, vain R-kioski ja jokunen muu toimija siinä vielä pyörii, ennen siinä toimi pubi, Spar-kauppa ja monia muita liikkeitä. Niin se aika vain kulkee, vuodet vierivät ja maailma muuttuu.

Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa itseään! Vaunulenkin aikana huokailin ja pysähtelin paikoilleni tuon tuosta. Pystyin melkein vielä kokemaan ja elämään uudelleen ne mieleen painuneet hetket. Monta koettua asiaa tulvi mieleeni noita katuja kävellessä. Leikit naapuruston lasten kanssa, rusettiluistelut koulun kentällä, pyöräilyreissu isän kanssa lähitienoon grillille, josta sain muistaakseni ensimmäisen grillihampurilaisen ikinä, ja intoa täynnä poljin kotiin folioon kääritty herkku toisessa kädessä.
En malttanut olla kävelyreissullani poikkeamatta entisen asuinkerrostaloni pihaan ja kurkkaamatta rappukäytävään, ja hätkähdin itsekin tunnistaessani siellä leijailevan tuoksun, joka oli niin tuttu, mutta samalla niin kaukainen. Kuin olisin kokenut sen viimeksi eilen, mutta silti siitä on jo 17 vuotta. Haikein mutta seesteisin fiiliksin, muistoja mielessä pyöritellen, palasin takaisin kaupunkia kohti.

Päätin muistojenverestysreissuni kaupungin keskustaan. Jäätelökioskit olivat avanneet luukkunsa, lämmin kevätaurinko paistoi ja hyväntuulisia ihmisiä hyöri ympäriinsä. Kaiken kruunasi se iloinen yllätys, kun huomasin että Lumililja oli viimein avannut liikkeen Kajaaniin, Kauppakadulle. Näyteikkuna pursuili kaikkia ihania, kauniita esineitä. Vaunujen kanssa en kehdannut vielä mennä sisälle asti vaikka mieli tekikin, mutta jos vaikka huomenna!

On suuri rikkaus omata hyviä, kauniita muistoja, joita vaalia ja joihin palata aina aika-ajoin. Keskitytään siihen, että jatkossa tehdään sellaisia myös lisää, sillä huominen on meille kaikille avoin!