Kevättä kohti

Helmikuu etenee jo hyvää vauhtia, ja vaikka pakkaset paukkuvat ja taivas työntää lunta, on jo pieniä kevään merkkejä ajoittain aistittavissa. Näin lopputalvesta sitä alkaa ihmismieli yleensä haikailla auringon ja lämmön perään, kun valkeaa lumipeitettä ja toppavaatteita on katseltu jo kuukausitolkulla. Omalla kohdalla olen huomannut, että talvi on yleensä kivaa aina jouluun asti ja kesä juhannukseen saakka, sen jälkeen sitä pikkuhiljaa alkaa jo odotella seuraavaa vuodenaikaa saapuvaksi. Itse varsinkin syksyä rakastavana persoonana odotan aina kesän kuluessa innolla syksyn saapumista pimeine öineen, syyssateineen ja kellastuvine lehtineen.

Sekin on todistettu, että ihminen ei yleensä osaa arvostaa senhetkistä tilannettaan, vaan haikailee aina joko menneeseen tai tulevaan. Itsekin tunnustan eläväni usein menneessä, vaikka parhaani mukaan koetan oppia ottamaan ilon juuri tästä hetkestä, tässä ja nyt. Sillä tiedän kokemuksesta, että tätäkin hetkeä ja tätä päivää tulen tulevaisuudessa kaipaamaan. On olemassa sanontakin; "jos eilistä kaipaat ja huomisesta haaveilet, tämän päivän onnea tuskin havaitset", mikä pitää varsin hyvin paikkansa. Viimeksi muistelin haikeana tippa linssissä viime kevättä ja kesää - aikoja jolloin rakkaan mieheni kanssa koimme paljon uskomattoman hienoja hetkiä ja retkiä. Revin vielä "haavoja auki" lisää lukemalla puhelimesta miehen lähettämiä tekstiviestejä tuolta ajalta ja olisin niin kovasti halunnut vielä elää nuo hetket uudelleen. Pysähdyin miettimään, että miksi - yhtä onnellisiahan tässä ollaan edelleen, jos ei enemmänkin. Muistot kuitenkin säilyvät muistoissa aina, eikä niitä voi kukaan sieltä pyyhkiä pois. Tärkeämpää onkin keskittyä luomaan koko ajan yhä uusia ja taas uusia entistä hienompia muistoja joita sitten samoissa merkeissä joskus muistella. Siinäpä onkin tavoitetta!

Se alkoi sitten täällä loppusuora odottaessa vaavia maailmaan, nimittäin 30. viikko. Jännitys sen kun tiivistyy - varsinkin, kun kävimme KAKS:illa tutustumassa synnytyssaliin ja osasto 4:een jo etukäteen. Käynti kuului yhtenä osana meille järjestettyyn perhevalmennukseen, ja olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt että näitä tutustumisia edelleen järjestetään. Luulin että ne on jo joistain säästösyistä lopetettu, mutta niinpä vain niitä jälkikasvua odottavien iloksi edelleen järjestetään. Kuulemma melko monella muulla paikkakunnalla ei ole vastaavaa mahdollisuutta, kaikkialla ei edes perhevalmennuksia, joten taitaa täällä nälkämaan perukoilla sittenkin olla vielä paljon hyvääkin. Olihan tässä vasta Kainuu uutisotsikoissakin, kun kerrottiin syntyvyyden olevan pitkästä aikaa noususuhdanteessa, mikä on erittäin hyvä juttu. Uusia asukkaita tämä autioituva muuttotappiomaakunta kipeästi tarvitseekin.

Toisaalta ymmärrän hyvin syyn siihen, mikä osaltaan vaikuttaa syntyvyyden suhteessa suureen nousuun täällä. Verrattuna eteläiseen Suomeen, jossa suurin osa kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksista sijaitsee, täällä pohjoisemmassa valitaan muiden tulevaisuudensuunnitelmien ja urakehityksen sijasta perheen perustaminen. Kun töitä ei löydy eikä ympäristö aseta kouluttautumisen ja urallaan etenemisen suhteen yhtä paljon paineita, eikä mahdollisuuksiakaan ole niin paljon kuin etelämmässä, ryhdytään sitten lisääntymispuuhiin. Suurissa kaupungeissa, joissa on rajattomasti vaihtoehtoja mihin alkaa elämäänsä käyttää, lykätään lasten hankintaa koko ajan myöhemmäksi kun halutaan avata ensin muut vastaan tulevat ovet. Hyvin ymmärrettävää, mutta itse koen kuitenkin mieluummin hankkivani lapsia suhteellisen nuorella iällä, koska jos sitä vain lykkää ja lykkää tulevaisuuteen, voi olla ettei sopivaa hetkeä siihen tule koskaan ja jos tuleekin, voi olla ettei lapsia enää saakaan, naisilla kun hedelmällisin aika on rajallinen. Toki suuriin kaupunkeihin keskittyy muita enemmän myös niitä, jotka eivät lapsia koskaan edes halua, ja sekin vaihtoehto on jokaisen oma valinta. Enhän itsekään ole aina ollut varma, tulenko lapsia koskaan haluamaan, siinä on kuitenkin niin monta muttaa matkassa. Lapsi ei kuitenkaan ole mikään lelu, jonka voi sysätä syrjään kun uutuudenviehätys haihtuu tai kun voimat loppuu jos lapsi ei olekaan maailman helpoin hoidettava. lapsen kasvatus ja hoitaminen on totista työtä ja kysyy vanhemmilta paljon voimia ja vastuuntuntoa. Ei niitä pitäisi koskaan hankkia hetken mielijohteesta, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia näkee. Katsotaan maailmaa ja lapsenhankintaa ruusunpunaisten lasien läpi, tai vastaavasti tehdään niitä täysin vääristä tai itsekkäistä syistä, esimerkkinä kehnon parisuhteen epätoivoiset paikkausyritykset. Ihanteellisessa tapauksessa lapsella on onnelliset, yhdessä pysyvät vanhemmat jotka rakastavat lasta ehdoitta ja ovat riittävän vastuullisia ja kypsiä lapsen kasvatuksen mukanaantuomiin haasteisiin.

Syystä tai toisesta elämä ei kuitenkaan aina välttämättä mene suunnitelmien mukaan, mutta ainakin itse aion tehdä kaikkeni jotta omalla jälkikasvulla olisi mahdollisimman onnellinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat elämään.

Yksi erittäin tärkeä tekijä joka minut nyt sai ryhtymään tähän mullistukseen, on kohdalle sattunut oikea mies, jolla on tahtoa kasvaa hyväksi isäksi vaikka kokemusta ei vielä olekaan. Tärkeintä ei olekaan jo olemassaoleva taito, vaan halu. Jo ensi hetkistä lähtien olin vakuuttunut siitä, että hän jos kuka voisi komeilla sanakirjassa sanan "isä" kohdalla. Kaikki kunnia heille, jotka yksinhuoltajina jaksavat päivästä toiseen, mutta itse en olisi tieten tahtoen yksin tähän leikkiin koskaan ryhtynyt.

No, näitä asioita voisi pohtia vaikka miten juurta jaksaen, mutta liika miettiminenkään ei tee aina hyvää, varsinkaan tässä tilassa kun pitäisi osata vain nauttia ja rentoutua vielä kun se näissä puitteissa on mahdollista. Esikoista odottaessa on vielä helppo keskittyä täysillä omaan hyvinvointiin, kun aiempia hoidettavia ei vielä jaloissa pyöri. Tähänastisesta raskausajasta iso osa on kulunut stressaamiseen, mikä ei taatusti tee itselle eikä varsinkaan kasvavalle vauvalle hyvää. Siksi olenkin nyt ottanut asiakseni tämän loppusuoran ajan keskittyä hyvinvointiin ja lopputalvesta nauttimiseen kevään merkkejä tarkkaillessa. Kuukauden päästähän sitä alkaa olla jo huomattavasti keväisempää! Eilen kontrolliultrassa saatiin vielä tosi hyvää kuultavaa vauvaan liittyen, niin voi hyvillä mielin jo alkaa keskittymään siihen, miten sitä itse jaksaa ja miten parisuhde voi ja tulee voimaan tällaisen elämänmuutoksen kohdalla. Sitä on kuitenkin hyvä miettiä jo nyt, että tajuaa tehdä asioille jotain sitten jos sattuu olemaan tavallista raskaampaa vauvan hoito, syystä tai toisesta. On kuitenkin tärkeää, että kaiken keskellä myös parisuhde voi hyvin, sillä onnelliset vanhemmat ovat ehdottomasti myös lapsen etu.

Tänään ajattelin kokeilla rentoutua jalkakylvyn merkeissä. Monesti saunoessa olenkin tehnyt erilaisia jalkakylpyjä, joskus liottamalla kuumaan veteen valmiita kylpysuolarakeita tai sitten valmistamalla erilaisia kylpyjä kotona ihan itse. Esimerkiksi merisuola, hunaja, sitruunanviipaleet ja tuoksuöljy vadilliseen vettä sekoitettuna tekevät väsyneille ja pakkasenpuremille jaloille ihmeitä. Kannattaa kokeilla! Eikä vaadi välttämättä edes saunaa, vaikka saunoessa tämä on erityisen mukava toimenpide. Kuumaa vettä ja muita aineksia vain vatiin, jalkojen liotus vedessä, kuivaus ja rasvaus jalkavoiteella. Pehmeät sukat vielä jalkaan niin jopas rentouttaa kummasti. Siihen vain vielä muki kaakaota tai suklaata, hyvä lehti luettavaksi, pehmeä sohvannurkkaus, lämmin viltti ja oma mies hieromaan jalkoja niin siinä ei enää muuta kaipaa!

Suklaasta puheenollen, kokeilin totutella eilen vaihteeksi tummaan suklaaseen. Nyt kun olen ollut eräänlaisella VHH-dieetillä, jota karppaamiseksi myös kutsutaan (toki en ole varsinaisesti karpannut koska raskaana sellainen ei ole edes sallittua, mutta hiilareita olen paljon pudottanut ruokavaliosta) niin myös sokerin syöminen on tippunut melko olemattomiin. Eikä ole edes tiukkaa tehnyt, ainoastaan salmiakkia tekee usein mieli mutta sitähän löytyy sokerittomanakin. Kuulin kuitenkin, että monet karppaajat syövät tätä tummaa suklaata, ja onhan se tutkitusti paljon tavallista suklaata terveellisempää. Ostin itsekin levyn, ja oikeaoppisella tekniikalla syötynä se on jopa normaalia maitosuklaata parempaa! Sitähän ei siis rohmuta kaksin käsin menemään, vaan imeskellään yhtä palaa tai annetaan liueta kaikessa rauhassa suuhun. Se vähäkin makeanhimo kyllä lähti samantien, eikä sitä tarvitse syödä edes paljoa kerralla! Ja jos tutkimuksiin on uskominen, sydänkin on mielissään sen terveysvaikutuksista. Kaikki paheet eivät siis ilmeisesti kovin pahoja olekaan, eikä itsellä kovin paljon paheita löydy ennestään, joten kai se joku on oltava.

Ajattelin joku kerta kokeilla myös karppaajien sivuilta löytyvää mutakakun ohjetta tästä tummasta suklaasta tehtynä. Ohjehan löytyy täältä, ja kuulemma se on erinomaista ja mikä parasta - vähän hiilareita sisältävää. Normaali mutakakkuhan on aivan järjettömän hyvää, ja jos tämä versio on sitä lähelläkään, kannattaa ehdottomasti alkaa leivontapuuhiin!

Vähemmän hiilareita sisältävän ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa. Totaalikieltäytymistä mistään satunnaisista herkuista en harrasta, eikä ole tarvettakaan kun lääkärikin eilen totesi miten hyvin on arvot olleet mallillaan - verensokeri ei ole kertaakaan noussut edes lähelle raja-arvoja vaan on pysynyt 3,9-5 välillä (paasto) ja 4,2-6,7 lukemissa (ruokailun jälkeinen arvo), riippuen syödystä hiilarimäärästä.

Erinomaista ruokaa on olleet esimerkiksi monenlaiset munakkaat, keitot ja liharuuat joissa perunan, pastan tai riisin määrää on vähennetty/korvattu enemmän täysjyväversiolla ja salaatin määrää lisätty. Nykyään syön kasviksia oikeastaan jokaisella lämpimällä ruualla ja joskus ihan muutenkin vain välipalana. Yksi bravuuri on täytetty jauhelihamureke, jossa paistijauhelihasta äidin reseptillä tehtyyn taikinaan laitetaan täytteeksi erilaisia juustoja (tuorejuustot, sulatejuustot ja emmental-mozzarellajuustot ovat omia suosikkeja), silputtua suolakurkkua ja joskus myös palvikinkkua.

Lapsuuden inhokki kaalilaatikko on myös alkanut maistua kun kehitin siihen oman reseptin - keittämisen sijaan paistan kaalisilpun voissa ja sipulissa, siihen hieman siirappia, hyvin maustettu jauheliha ja joko riisipuuro (äidin versio) tai keitetty puuroriisi ja vuokaan liemeksi joko lihalientä tai ruokakermaa. Kylläpä on mennyt hyvin alas ja mieskin on syönyt aivan innoissaan. Tänään ruokalistalla onkin kanankoipia ja paistettuja kasviksia, mm. sokeriherneitä ja porkkanoita, ja ajattelin testata miltä lisäkkeenä maistuu täysjyväriisi paistettuna. Ainakin kiinalaisen ruoan kanssa teen melkein aina paistettua thairiisiä joka on aivan loistavan makuista! Wokkipannussa paistetaan keitetty riisi, siihen sekaan kevyesti vatkattua kananmunaa paistumaan sekä mausteita ja käännellään sen verran että kananmuna kypsyy ja riisi alkaa hieman saada väriä. Nyt täytyy testata toimiiko tämä paistaminen täysjyväriisillekin.

Herkkuja kun on alkanut mieli tehdä, useimmiten olen sortunut jäätelöön. Se on hyvää ja eikä näytä ainakaan itsellä juuri verensokeriarvoihin vaikuttavan. Kaikkein parasta on sellainen kalliimpi, muovirasioissa myytävä vaniljajäätelö, jossa maistuu kunnolla itse vanilja. Myös Ben & Jerry's -jäätelöt ovat todella hyviä, vaikkakin hinnakkaita. Mutta ei se hinta eikä määrä, vaan se laatu! Olen myös tehnyt oman, terveellisen kastikkeen jäätelölle - sulattanut kipon pakastemansikoita kohmeisiksi ja soseuttanut sauvasekottimella. Eikä tarvitse lisätä mitään, ei edes sokeria, vaan siitä vaan jäätelön sekaan ja syömään!

Kaiken tämän muun tohinan keskellä olen jonkin verran seurannut myös tulevia vaaleja koskevaa uutisointia ja keskustelua. PS:n jäsenenä puoluevalinta on tietenkin selvillä, mutta sopiva ehdokas on ollut hakusessa. Testasin kokeeksi MTV3:n vaalikonetta, ja löysin ehdotusten kärkikymmeniköstä sellaisen minulle uuden nimen kuin Olli Immonen. Vaikuttaa pätevältä nuorelta mieheltä jolla olisi paljon annettavaa politiikalle. Tämä siis ihan tässä sivuhuomautuksena kun mieleen tuli, vaikka politiikka ei ihan tärkeimpien asioiden joukossa viime aikoina varsinkaan ole ollut. Mutta itse kyllä näkisin mielelläni Suomen päättäjissä uusia tuulia entisten, paljolti ryvettyneiden sijaan, ja PS jos mikä niitä kyllä tarjoaa. Ja tämän mainitsemani ehdokkaan sivut löytyvät muuten täältä. Ja ehdokkaalla on sivut myös Facebookissa. Tosi hyviä ajatuksia ja arvoja löytyy häneltä.

Koulunkäyntikin on ihan hyvällä mallilla, vaikka raskauden takia osa on väkisinkin kärsinyt. Turvallisuusalalla näytöt kun ovat usein sellaisia, missä ison mahan kanssa temppuilu ei tule kysymykseen, siksi jäi nyt esimerkiksi uhkatilanteiden hallintaa koskeva näyttö myöhemmälle. Jos hyvin käy, se on kuitenkin ainoa, koska maalis- ja toukokuussa olevat logistista turvallisuutta ja turvajärjestelmien asennusta koskevat näytöt ovat mahdollisia suorittaa, koska eivät sisällä mitään voimankäyttöä tai painimista. Enää siis vain jää tuo yksi osa-alue vähän myöhemmäksi, riippuen onko vaavi miten täsmällinen maailmaan tulon kanssa, laskettu aika kun on huhtikuulla. Mutta paljosta vaille ei tutkinto kuitenkaan jää ja puuttuvat osat on helppo suorittaa vaikka syksyllä, ja sittenpä se turvallisuusalan tutkinto alkaisi pikkuhiljaa olla suoritettu!

Viittä vaille valmiina on myös merkonomitutkinto, jota olen tässä harkinnut kovasti että käviskö vielä sen loppuun, saisihan siitä aika helpolla valmiin tutkinnon ja merkonomilakin, ja muutenhan parin vuoden työ menisi melkeinpä hukkaan. Työmarkkinoita ajatellen se olisi myös etu, kaupallinen ala kun on tämän turvallisuusalan lisäksi aina kiinnostanut. Katsotaan kuitenkin nyt mihin kaikkeen rahkeet riittävät lastenhoidon ohella. Sitä on vain niin tottunut, että aina on monta rautaa tulessa kerralla eikä osaa asettua aloilleen. Piirustushommatkin kun vievät ajasta oman osansa, mutta sitä ei oikein edes työnä osaa ajatella, varsinkaan nyt kun sitä ei tavallaan edes tee työnä vaan sivutoimisesti. Mikäs sen parempaa kun tehdä jotain mistä todella tykkää ja saa siitä rahaakin, vieläpä kun töiden teko onnistuu ihan kotisohvalta pitäen omassa aikataulussa.

Sellaistapa tänne talviseen, kohta keväiseen Kainuuseen. Tällä hetkellä kevät tuntuu kaukaisemmalta kun ulkona paukkuu päälle -20 asteen pakkanen, mutta aurinko kyllä paistaa komeasti! Jos sitä kokeilisi kiskaista untuvatakin niskaan ja käydä edes jonkinlaisen lenkin ulkosalla. Painokin kun on ekaa kertaa raskauden aikana nyt lähtenyt laskuun, vaikka vauva sen kun kasvaa masussa - kahdessa viikossa oli tullut ultran mukaan puolisen kiloa lisää painoa! Ilmeisesti lisääntynyt liikunta ja kohentunut ruokavalio tekevät ihmeitä.

Ei muutakuin komiaa auringonpaistetta ja kevään odottelua itse kullekin!