Ei-niin-ikävä lokakuu

Pitkästä aikaa taas mietteitä ylös tännekin. Kalenteri kerkesi juuri kääntyä lokakuun puolelle ja syksy on parhaimmillaan - vuodenaika, josta henkilökohtaisesti pidän kaikkein eniten, eikä tämä seikka ole aiempia kirjoituksia lukeneilta varmaankaan jäänyt huomaamatta. Siksi en ryhdykään listaamaan taas tähän ylös niitä tämän vuodenajan parhaimpia puolia, vaan tyydyn vain sanomaan että mahtavaa, kun on taas syksy!

Piirustustyöt ovat nyt viime viikot/kuukaudet olleet entistä vähemmällä huomiolla, joten siitä pahoittelut niiden perään kyselijöille. Toivon että aivan lähiaikoina alkaa taas olo olemaan sellainen, että kykenee taas normaaliin työskenelyyn ja saa ne aiemmin tutut duracell-pupun virtavarastot takaisin käyttöön. Sitä se tämä perheen perustaminen teettää, mutta onneksi nämä lieveilmiöt ovat kaiken sen vaivan arvoisia!

Häidenkin suunnittelu on viivästynyt samasta syystä viime aikoina, mutta uskon että nyt aivan näillä hetkillä sekä oman olon pienoisen kohentumisen mukaan että kalenterin mukaankin näihin aikoihin pitäisi alkaa taas löytyä sitä puhtia monen muunkin edestä ja pääsee taas toteuttamaan itseään entiseen malliin.

Nyt alkaa olla todellakin elämä pikkuhiljaa raiteillaan, aivan kuin elämän suureen palapeliin olisi vihdoin löytyneet ne kadoksissa olleet puuttuvat palaset ja ne olisivat paikkansa hakeneet juuri oikeista kohdista niin, että lopullinen kuva alkaa viimeinkin olla valmis. Jos jotain oppia on kuitenkin elettyjen vuosien varrelta mukaan tarttunut, yksi tärkeimmistä on se, että se kellä onni on, se onnensa kätkeköön. Suurin onni syntyy siellä, minne ei muu kuin kaikkein lähimmät ihmiset näe ja josta ei myöskään muille kerrota. Asioiden liian avoin hehkuttaminen kaikkien ihmisten nähtävillä on yksi varmimpia keinoja pilata kaikki. Antaa tyhjien tynnyrien kolista, sillä nehän sen parhaiten tekevät - toisinsanoen ne, joilla vähiten mitään todellista kerrottavaa tai onnea elämässään on, siitä (tai lähinnä sen puutteesta) niiden täytyy suurimpaan ääneen päästä myös kaikille kertomaan. Jollainhan sitä elämän tyhjyyttä pitää kompensoida? Että ainakin muut luulisivat että kivaa on ja kavereita riittää.

Viime ajat ovat omalta osalta kuluneet olosuhteiden pakosta lähinnä lepäillen, monen monta tuntia on pitkästä aikaa tullut vietettyä Ankkalinnan maailmassa, nimittäin suurta mutta unohdettua Aku Ankka -varastoa lukien. Niin kiireinen sitä muka on aiemmin ollut, ettei ole malttanut eikä muka ehtinyt kunnolla edes päivän uutisia lukea, saati sitten että olisin joskus kunnolla vain asettunut aloilleen ja ottanut Aku Ankan kauniiseen käteen. Nyt olen löytänyt tuon lapsuuden suuren ilon taas uudelleen kun on pitänyt pakosta ottaa vähän hengähdystaukoa ja levätä kotisohvan uumenissa. Vähitellen on taas kyennyt askel kerrallaan palaamaan normaaliin päivärytmiin ja tavanomaisten askareiden pariin. Hääsuunnitelmien lisäksi olen jo vähän ehtinyt tekemään suunnitelmia syksyn ohella vuoden toiselle, ihanalle ajankohdalle, elikkä joululle!

Onhan tuohon reilut 2,5 kuukautta vielä aikaa, mutta aiemmista vuosista olen oppinut sen että oikeastaan niitä suunnitelmia ei voi edes aloittaa tekemään liian aikaisin. Joidenkin mielestä koko ajankohta voi olla varsinkin nykyajan kaupallisuudessaan yliarvostettu, mutta itse pidän sitä edelleen, tai oikeastaan vuosi vuodelta yhä suuremmassa arvossa. Haluan pitää sen alkuperäisen tarkoituksen mielessä ja vaalia myös niitä ihania lapsuusajan muistoja joita minulla joulunajalta riittääkin. Olisi mahtavaa, jos voisin omalle lapselle/lapsille antaa edes osan siitä samasta ilosta mitä itse jouluna lapsuusaikaan koin. Asuimme yhtä joulua ja aivan varhaislapsuutta (josta juuri en muista) lukuunottamatta maaseudulla, jossa puitteet wanhan ajan joululle olivat otolliset. Meillä oli siellä sekä puulla lämmitettävä sauna että oikea savusauna, samanlainen mitä vanhemmilla tätäkin nykyä on vaikka asuinpaikka onkin eri, ja jommassa kummassa kylvettiin hartaasti aina joulunaikaan (ja innokkaina saunojina vanhemmat lämmittivät muutenkin saunaa vuoden ympäri lähes jokaisena päivänä). Sisäsaunassa oli myös kylpyamme, joka oli meidän lasten mieleen aivan erityisesti. Mitäpä muuta sitten kunnon jouluun enää tarvitsikaan, kuin vanhoja kunnon lasten jouluohjelmia telkkarista ja lasten joululauluja kasetilta, joulukuusen haku koristeluineen, paljon perinteistä jouluruokaa, oma perhe, lahjojen avaamista ja yhdessäoloa. Tuolloin myös usko joulupukkiin pysyi vielä vahvana.

Tulevalle joululle suunnitelmia on sen verran, että vanhempien savusauna lämpiää taas ja samassa saunassa palvautuu myös joulukinkut ja muutaman lohenkin voisi savustaa siinä samalla. Yleensä savusaunaa ei talvella niin paljon lämmitetä, syystä että vesiputki jäätyy talvisin ja saunaan pitää kantaa vedet itse. Mutta on se kokemus kaiken sen vaivan arvoinen! Kylmä, talvinen pakkasilta, aamusta asti lämitetty savusauna ja lyhdyin ja roihuin koristeltu ja valaistu polku pirtiltä saunalle. Kyllä siinä kelpaa ottaa kulta kainaloon lauteille ja vihtoa selkää kesäisillä koivunvastoilla!

Eilettäin pistäydyttiin joutessaan Oulussa, käytiin kiertelemässä kaupunkia aurinkoisessa syyssäässä ja joitakin ostoksiakin tehtiin. Kauppahalli on oma ykköskohde jokaisessa kaupungissa vierailtaessa, missä sellainen nyt sattuu olemaan. Tampereellakin kesällä käydessä etsin paikallisen kauppahallin ja ostin paikallisilta tuottajilta mm. kotitekoista mansikkamehua. Nyt Oulusta tarttui mukaan paikallisen leipomon rieskaa ja munkkeja, ja olisihan tuolla ollut muutakin mutta ei kehdannut alkaa hirven paistia ja lohta kuljettamaan sieltä asti kotiin. Lähiaikoina voisi tehdä taas reissun Haaparantaan Ruotsin puolelle, käydä ne tutut vakiokohteet läpi elikkä Rajalla-kauppakeskuksen kautta Systembolagettiin eli Ruotsin ikiomaan Alkoon (omasta tilanteesta johtuen tosin vois haalia juomaa vain varastoon, ne vähäiset juomat mitä meikäläinen nyt juo muutenkaan), sieltä viereiseen ruokamarkettiin ja siitä Ikeaan sisustustavaroita katselemaan. Jälkimmäiselle on kohta totinen tarvekin, kun isomman asunnon etsiminen on aikalailla ajankohtaista. Oma rivitalokaksio alkaa kohta käydä ahtaaksi varsinkin nyt, kun omien huonekalujen lisäksi täällä on myös miehen huonekaluja. Eli ei muutakuin etsiskelemään sopivaa, isompaa saunallista rivi- tai omakotitaloa, mahtuu sitten kunnialla molempien huonekalut (ja varsinkin meikäläisen tunnetusti valtavat vaate-, kenkä- ja laukkuvarastot...) ja tulevan perheenjäsenenkin kelpaa sitten suurempien tilojen puitteissa temmeltää.

Siinäpä kuulumisia tältä suunnalta tälle erää, jatkuu taas kun siltä tuntuu, nyt lauantaisaunan pariin. Aurinkoista syksyä itse kullekin!