maanantai 19. maaliskuuta 2012

Taulu tapetista

Kerronpa tähän vinkkinä yhden tavan saada uniikkia tyyliä omaan asuntoon ilman suuria rahallisia investointeja.

Tarvitaan vain sakset, taulunkehys ja tauluun sopiva palanen mieleistä tapettia.
Tässä voi erinomaisesti käyttää hyödyksi rempasta ylijääneet tapetinjämät tai laittaa kokonaan uutta kuosia asuntoa koristamaan. Itsellä on jemmassa paljon rautakaupoista mukaan tarttuneita tapettien mallikappaleita, joita aikoinaan olen ottanut mukaan sopivan tapetin valintaa helpottamaan, ja tähän esimerkkitauluun pistin niistä yhtä, joka valittiin seuraavassa asunnossamme tapahtuvaan pieneen pintaremonttiin. Tällä tavalla saa kätevästi jatkettua kyseistä teemaa myös muualla asunnossa! 


Asettele tapetti kehykseen lasilevyn alle ja valmis!


Alemmassa kuvassa toinen taulu eri tapetista.



Kotikomeroissa oli jos jonkinlaista tapetinpalaa. Ei muuta kuin rautakauppojen valikoimaa penkomaan jos kotoa ei vielä löydy!


VINKKI:

Persoonallisen sisustustaulun/-taulusarjan saa myös kankaista!
Hanki joko uusia tai käytä tähän ylijääneitä taulunpohjia (niitä, joissa on puukehikko jonka päälle pingoitettu valkoinen maalauskangas).
Asettele sopivankokoiset palat kangasta taulunpohjien päälle, kiristä ja kiinnitä paikoilleen niittipyssyllä. Useammasta taulusta saa helposti tehtyä hienon kokoelman tai yksittäinen, suuri taulu on hieno myös yksistäänkin. Jos ja kun kangas alkaa joskus kyllästyttää, se on helppo vaihtaa uuteen. Näppärää, halpaa ja tyylikästä!


Mullistusta

Ulkoinen ilme on nyt uudistettu ja se päivittyy vielä lähiaikoina lisää. Suunta on kuitenkin jo selvillä: oman elämän käänteiden ja aiemmin turhankin vahvojen mielipiteiden esilletuonnin sijaan keskityn elämän pieniin ja suuriin iloihin ja niiden jakamiseen myös muiden iloksi. Viimeinen vuosi on mullistanut omaa elämää niin suuressa määrin, että moni muinoin tärkeä seikka on menettänyt merkityksensä ja nyt rakkautta tuntuu riittävän jaettavaksi kaikille.

Tulevista suunnitelmista lisää lähitulevaisuudessa, kun saan aikaiseksi kerryttää niistä kuvamateriaalia.

Keväistä auringonpaistetta kaikkien elämään!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Uusia tuulia

Nyt on viime aikoina ollut sellainen touhu ja tohina, ideoiden tulva ja ylimääräisen ajan puute, että päivitykset ovat jääneet ja vielä toviksi jäävätkin hieman vähemmälle.


Yhtäaikaa työn alla ovat useamman kirjan kuvitukset + muut tilaustyöt, oman kirjasarjan kirjoitukset, lapsemme lähenevät 1-vuotissynttärien suunnittelut, turvallisuusalan opiskelukuviot ja alustavat remontti- ja sisustussuunnittelut seuraavaa asuntoamme varten. Lisäksi mielessä on niin paljon askartelu- ja leivontaideoita toteutusta odottamassa ja muuta kaikkea kivaa, että olen aivan täpinöissäni kaikesta tulevasta. 


Kunhan tämä kiiresuma ja pursuilevien ideoiden setviminen hieman tasoittuu, tulee kaikki tänne blogiin takaisin entistäkin ehompana.



Sitä odotellessa, aivan huippumahtavaa kevättä kaikille!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Roolileikkejä

Tässä Mikkosten perheessä on ollut viime aikoina melkoinen tohina päällä. Hoidan lasta kotona, siinä sivussa suoritan turvallisuusalan opintoja loppuun, piirrän tilaustöitä, kuvitan Karistolle kirjoja ja kirjoitan omiakin kirjoja, mies käy töissä ja aina kun pystyy, hoitaa hän vuorostaan lasta. Välillä on delegoitava lastenhoitoa isovanhemmille, kun miehen työvuorot ja omat koulunkäynnit puskee päällekkäin. Toisia nähdään silloin kun muilta kiireiltä ehditään, joskus tuntuu ettei ehdi sanoa kuin aamusta huomenta ja illasta hyvää yötä. On myös huonoja päiviä, kun tulee tarpeettomasti tiuskittua tai kun ei välttämättä jaksa kaiken muun kuormituksen jälkeen jutella joutavia.


Kaiken sen kiireen keskellä kun välillä pysähtyy miettimään asiaa tarkemmin, niin sitä ymmärtää miten onnellinen osa tämä onkaan. Miten ihanaa on jakaa ihan tavallinen, vaikkakin ajoittain kiireinen arki jonkun kanssa. Kuinka mukava onkaan puurtaa muiden töiden parissa, kun tietää, että illalla pääsee tuttuun ja turvalliseen kainaloon. Kummasti sitä jaksaa touhuta, kun perusasiat ovat kunnossa. 


Silti yhteistäkin aikaa tarvitaan myös parisuhteelle. Kun on kiireistä, sen merkitys korostuu ja se tuntuu entistä tärkeämmälle. Siksi se myös kannattaa käyttää laadukkaasti.
Lähdettiin tuossa esimerkiksi vasta ihan hetken mielijohteesta Katinkullan kylpylään uimaan kahden kesken, lapsen ollessa innokkaiden isovanhempien hoivassa yön yli. Köllöttely vierekkäin lämpimissä porealtaissa ja saunojen lämmössä, kiireetön ruokailu ravintolassa sekä keskittyminen hetkeksi vain puolisoon ja parisuhteeseen tekee kummaa arjen askareiden lomassa laiminlyödylle yhteiselle ajalle. Silti niinä kaikkina kiireisinäkin päivinä, kun hädin tuskin ehdin toivottaa hyvää työpäivää, voin olla luottavaisin mielin, sillä tiedän kiireiden tulevan ja menevän, päivien kuluvan mutta rakkauden pysyvän.


Ei siis liene ihme, että ylimääräinen aika tuppaa olemaan tiukilla. Siksi näidenkin sivujen päivitys on ollut välillä vähän mitä sattuu. Priorisointi onkin kaiken A ja O. 
En tiedä koskahan sitä oppii olemaan laittamatta liian monta rautaa tuleen yhtä aikaa. Ihan kiva, että luovuutta ja inspiraatioita riittää, mutta äkkiä ollaan ongelmatilanteessa jos niitä ei osaa kanavoida oikein ja keskittää energiaansa yhteen asiaan kerrallaan. Kun nyt tässä sain loistoidean alkaa kirjoittaa kirjaa, niitä ideoita alkoikin tulla yhtäkkiä monen eri kirjan verran ja siinäpä sitä onkin sitten miettiminen, mitä laittaa toteutukseen asti ja mitkä jättää vielä hautumaan ettei koko helahoito leviä kaaoksena käsiin.


Sitten kun samaan aikaan pitäisi olla perillä sekä vartiointialan ydinasioista että vauvanruokasoseiden ravintosisällöstä, ollaan pian pulassa. Edessä olisi pian näyttö uhkatilanteiden hallinnasta, ja siinä ei auttane selittää, että oli se aika uhkaavaa, kun lapsi viskasi lelulla päin näköä. Vaaditaan yhdeltä ihmiseltä melko monta eri persoonallisuutta, alter agoa, voidakseen venyä kaikkeen. Yhtenä hetkenä piirtäjä, sitten vartija, kohta vaimo, siitä äidiksi ja kirjailijaksi. Sama tilanne on varmasti melko monella muulla. Onkin hauskaa joskus lääkärin vastaanotolla miettiä, mihin kaikkiin rooleihin tuo valkotakkinen, pokerinaamainen jäyhä mahtaakaan venyä vapaalla, viihteellä, harrastuksissa tai kotona. Meistä kun on moneksi!


Nyt taas oman roolin vaihto sujuvasti bloggaajasta äidiksi, kun lapsi haluaa huomiota :-) hyvää kevään odotusta kaikille, ja kaikki kynnelle kykenevät laskiaisen viettoon sunnuntaina Kajaanin kaupunginlammelle!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Hevoshaaveita

Vuosi etenee ja päivät sen kun pitenee. Valoisa aika on jo selvästi pidentynyt kuukauden takaisesta, ja vaikka nyt tuntuukin synkältä, pian alkaa taas kevätaurinko lämmittää ja lumet sulaa. Ennen sitä nautitaan nyt talvesta.






Meillä talven iloja ollaan haettu pitkistä lenkeistä, ratsailta ja pikku-Minni on päässyt upouuden pulkankin kyydissä käymään. Miehen kanssa ollaan puhuttu myös hiihdosta ja laskettelusta, mutta ainakin toistaiseksi ovat vielä toteutusta vailla. Nehän olisivat sitä talviurheilua parhaimmillaan! Myös moottorikelkkailu kuuluu olennaisena osana talvenviettoon, ja sitä varmasti piakkoin taas pääsemmekin kokeilemaan. Kyllähän se on sillä lailla, että kun lähitulevaisuudessa muutto tästä asunnosta suurempaan tulee ajankohtaiseksi, ja jos löytyy hyvä paikka sopivasti taajaman ulkopuolelta, täytyy siihen taloon sitten harkita myös omaa moottorikelkkaa!


Miksikö sitten muuttaa maalle? Keksin varsin monta hyvää syytä.


Joka tapauksessa nykyinen asunto alkaa käydä kohtapuoliin ahtaaksi. Lisäksi olen maalta kotoisin ja siellä liki koko lapsuus- ja nuoruusikäni kasvanut. Myös mies viettäisi mieluummin maalais- kuin kaupunkilaiselämää. Ei tarvitsisi miettiä, miten omalla pihamaallaan olla, kun ei ole naapuri heti aidan takana tarkkailemassa. Tärkeimpänä; olisi mahdollisuus pitää eläimiä, varsinkin hevosta tai paria. Siitä lähtien, kun jouduin taannoin omasta hevosestani luopumaan, on mielessä ollut se ikuisuushaave palata näiden jalojen eläinten pariin. Toki tässä välilläkin olen sitä tehnyt, muiden hevosilla, mutta se oma ratsu odottaa edelleen jossain. 



Ylläolevassa kuvassa entinen oma ratsuruuna Ironman, "Iiro"

Alla Hóll -tallilla valmistautumassa vaellustunnille issikkatamma Punahilkan kanssa
(oikealta nimeltään Rauðhetta frá Múlakoti)








Pahimpaan hätään tuli tuossa taas käytyä lievittämässä tätä tuskaa islanninhevostallilla. Samaisella, jossa jo pienenä tyttönä aloitin tutustumaan näihin nelijalkaisiin. Eikä tässä vielä kaikki - myös mies tuli innolla mukaan, ensimmäistä kertaa elämässään nousi ratsaille ja pysyi siellä onnistuneesti koko tunnin mittaisen maastolenkin ajan. Roteva Alvari jaksoi kantaa lastin kuin leikiten, ja itse ohjastin kauniin kirjavaa Punahilkka -tammaa. Saatiin vaeltaa kauniin lumisessa metsässä pienessä talvipakkasessa rauhallisesti käyntiä kävellen sekä myös vauhdikkaampien askellajien myötä. Islanninhevosilla on oma, ainutlaatuinen askellajinsa nimeltä töltti, jota ei muun hevosrodut hallitse, ja sen miellyttävämpää kyytiä ratsailta käsin on vaikea kuvitella. Nopeaa, mutta erittäin tasaista. Myös keinuvan laukan tahdissa päästiin metsäpolkuja taittamaan. Mahtavaa! Täytyy ottaa pian uusiksi ja joku kerta lähteä vaikka oikein pitkällekin vaellukselle. Mieskin innostui ja oli vailla jo seuraavalle reissulle, miettipä jopa paljonko oman karvaooppelin hankkiminen ja pitäminen kustantaisi. Toivottavasti ei siis ole mahdoton ajatus että meidänkin taloudessa olisi lähitulevaisuudessa poni tai pari sekä jokunen muukin karvaturri lisää, kissa tai koira ehkä. Niiden parissa olen lapsuuteni kasvanut ja siksi onkin hieman hassua olla nyt niitä ilman. 








Hevostouhu jatkuu myös muissa merkeissä. Kuvitustyö Venla -kirjasarjan parissa jatkuu, joten pienten heppatyttöjen ja poikienkin kannattaa pysyä kuulolla! Lisäksi kehittelen mielessäni koko ajan omaa hevosaiheista kirjaprojektia, jossa en vain kuvita mutta myös kirjoitan. Se on kuitenkin aika alkuvaiheessa vielä, mutta toivottavasti tulee toteutusasteelle. Lapsena jo rahtasin kaksin käsin kirjastosta kotiin kaikki hevosaiheiset opukset mitkä vain löysin ja luin ne monta kertaa kannesta kanteen, joten mikäs sen mahtavampaa kuin päästä jakamaan uudelle sukupolvelle sitä iloa minkä itse vuosikymmen tai pari sitten koin. Mahtavaa! Vaikka tekisinkin työtä myös ihan tavallisilla aloilla, tulee luova puoli aina olemaan jonkinlainen osa elämää, ja toivottavasti siitä joskus tulisi vielä paljon nykyistä suurempi osa, mikseipä vaikka päätoiminenkin.



Oheisessa videossa hieman sanomaa niille, jotka väittävät että ratsastus on vain hevosen selässä istumista. Se nimittäin on kaikkea muuta ja lisäksi aivan erinomainen kuntoilumuoto! Ratsastajan reisille on moni jääkiekkoilijakin kateellinen. On aivan uskomaton tunne hallita 500-kiloista eläintä ja tehdä niin upean luontokappaleen kanssa saumatonta yhteistyötä.

Kaikin puolin hyvää keskitalven aikaa kaikelle kansalle!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Myötä- ja vastoinkäymisissä





Vuosi vaihtui, mikä tarkoittaa myös sitä, että vuoden päivät vihittynä ovat siinä sivussa vierähtäneet. Näin ensimmäisen hääpäivän aikoihin syvennyin hetkeksi muistelemaan aikoja alttarilla. Mitkä ovat ajatukset nyt? Oliko järkee vai ei? Onko alkuhuumasta enää mitään jäljellä vai ovatko arjen rutiinit raivanneet kaiken rakkauden tieltään, kuten usein pelotellaan tapahtuvan suhteen virallistuttua? Onko naimisiinmeno yhtä kuin game over? 






Vastaukset ainakin omalta osaltani tiedän toki pohtimattakin, mutta otan tuekseni myös muutaman otteen hääpäivänä vieraille jaetusta, askartelemastani häälehtisestä. Siinä oli yhden sivun täydeltä listattu, mitä on avioliiton taito. Kertaan muistinvirkistykseksi muutaman mielestäni oleellisimman.


Ei koskaan pidetä toista itsestäänselvyytenä.

Hyvä ohjenuora on se, että pyrkii lunastamaan paikkansa toisen vierellä yhä uudelleen ja uudelleen. Käytännössä tarkoittaa siis sitä, että pitää toista sen verran suuressa arvossa, että haluaa nähdä vaivaa pitääkseen parisuhteessa vireen yllä ja sanoillaan sekä teoillaan muistuttaa, miksi oli oikea valinta kumppaniksi.


Tämä on itsellä varsinkin ollut parisuhteissa aina kompastuskivenä; sorrun helposti pitämään muodostettua parisuhtetta päivänselvänä, ja olenkin joutunut tekemään työtä oppiakseni oikeasti pitämään arvossa sitä, mitä minulla on. Tätä nykyä se ei ole ollut onneksi vaikeaa, koska itsekin jopa tajuan löytäneeni tällä kertaa jotain ainutlaatuista, jota omaa tyhmyyttään ei todellakaan halua pilata. Se entinen, itsepäinen villikissa on ilmeisesti todellakin kesyyntynyt..


Seurustelu ei lopu kuherruskuukauteen, vaan jatkuu läpi elämän.

Nimenomaan. Allekirjoitan. En ymmärrä ajattelutapaa, jossa lopetetaan kaikki toiseen ja itseensä panostus kun "saalis on varma". Päinvastoin; sen merkitys kasvaa yhä enemmän mitä kauemmin suhde on kestänyt. Siteeraan myös tuntemattomaksi jäänyttä ajattelijaa: Onnellisen avioliiton salaisuus on rakastua useasti - samaan henkilöön.

Ei odoteta toiselta liikoja eikä etsitä täydellisyyttä.

Kukaan ei ole täydellinen. On valtavan tärkeää kyetä näkemään myös omat puutteet ja heikkoudet ja tehdä kompromisseja tarpeen vaatiessa. Parisuhteessa on nimensä mukaisesti kaksi eri osapuolta, joiden molempien merkitys on aivan yhtä tärkeä. Täytyy osata tiedostaa millaisista seikoista ei ole valmis tinkimään ja mitkä taas ovat vähäpätöisempiä. 

Kohdataan yhdessä kaikki mitä elämä tuo tullessaan.

Jokaista mielenliikettä ja ajatusta ei tarvitse jakaa toisen kanssa - tarkoituksena on säilyttää kuitenkin kaksi erillistä ihmistä, jotka ovat päättäneet viettää elämänsä yhdessä. Elämässä tulee kuitenkin vastaan niin koettelemuksia kuin riemun hetkiäkin, ja ilman henkilöä jonka kanssa jakaa ne kaikki, ovat ne yhtä tyhjän kanssa. Yhteiset kokemukset, niin vaikeudet kuin onnen hetketkin, lujittavat parisuhdetta.

Annetaan toiselle tilaa kasvaa.

Ensiarvoisen tärkeää. Ei muuteta toista vastaamaan omia mielihaluja, vaan hyväksytään toinen sellaisenaan. Ihmiset muuttuvat vuosien saatossa. Suunnitelmat, mielenkiinnon kohteet, haaveet, elämänarvot, kaikki voi muuttua. Joskus parisuhteiden aikana osapuolet kasvavat erilleen niinkin paljon, että yhteisen tien päättyminen on väistämätöntä, mutta sekin on hyväksyttävä. Ei voi olla kestävää, saati onnellista jatkaa suhdetta, jossa mennään vain toisen pillin mukaan ja jossa . 

Parisuhteessa itsenäisyys on tasavertaista, riippuvaisuus molemminpuolista ja velvollisuudet yhteisiä.

Tähän käy myös sanonta "kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". On tärkeää, ettei kumpikaan kuormitu taloudellisesti, henkisesti tai fyysisesti suhteettoman paljon, vaan kaikki jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti tasan. Vanhanaikainen malli, jossa mies maksaa kaiken ja nainen hoitaa kodin, voi toimia jos molemmat ovat sen kannalla, toimivat vapaaehtoisesti ja arvostavat toisiaan ja toistensa roolia, niin ettei nainen joudu tuntemaan alemmuudentunnetta eikä mies koe kontrolloivansa tai olevansa ylemmässä asemassa hallitessaan perheen taloutta.

Pystytään antamaan anteeksi ja unohtamaan.

Mitäpä tähän lisäämään. Välttämätön taito, jos meinaa ikinä saada pysyvämpää parisuhdetta aikaiseksi. Joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään muutakaan, mutta oleellista onkin ottaa niistä opikseen. 



Ja oma vastaukseni alussa itselleni esittämiini kysymyksiin; menisin naimisiin milloin tahansa uudelleen, saman miehen kanssa tottakai. Vaikka vaikeuksiltakaan ei olla vältytty, päivääkään en vaihtaisi pois enkä mitään tekisi toisin. No okei, ehkä olisin valinnut sittenkin hiukan erilaisen hääpuvun tai jättänyt sanomatta muutaman hormonimyllerryksissä sanotun sanan, mutta kukapa ei - rakennusalan termejä siteeraten, pienet pintavauriot on helppo pakkeloida piiloon jos halua vain löytyy, kunhan kokonaisuus on kasassa ja muistaa katsoa niiden vinojen listojen ja repsottavien ruuvien sijaan suurempaa kuvaa. Pintarakenteitahan voi aina rukata, maaleja lisäillä ja tapetteja uusia (olisi jopa suotavaa), kunhan perustukset pysyy samana. 






Minulla on pitänyt kulkea kivinen polku parisuhteessa elämisen pitkällä tiellä, ja tuskin sen koko oppimäärää tulen koskaan suorittamaan kunnialla läpi. En taatusti ole helpoimpia kumppaneita, vaadin parisuhteelta verrattain paljon enkä kuuna päivänä suostuisi elämään pintapuolisessa kulissiliitossa joissa ongelmia kasaantuu eikä niitä käsitellä, mutta ulkoisten seikkojen takia sinnitellään saman katon alla ja ulospäin esitetään onnellista perhettä - mutta hyvän parisuhteen eteen olen valmis taistelemaan ja pitämään pitkänkin suhteen pirteänä ja palkitsevana, sillä kuten elämäkin, myös parisuhde on yhtä suurta, pitkää seikkailua. Aina ei päde se väite, että vaihtamalla paranisi - sillä ajattelutavalla ei elämänsä aikana ehtisi muuta tekemäänkään kuin vertailemaan ja jahkailemaan. Se saattaa päteä puhelinliittymiin, sähkösopimuksiin, autoihin tai työpaikkoihin, eikä aina niihinkään. Ensisijaisesti kannattaa keskittyä miettimään, olisiko nykyiselle mitään tehtävissä - jos en vaihtaisikaan vielä uuteen autoon vaan käyttäisin nykyisen oikein kunnon huollossa, asentaisin uudet iskaritkin, niin johan vanhassakin kyyti paranisi. Vasta kun vaihtaminen on väistämätöntä ja elvytystoimenpiteet on käyty loppuun, kannattaa suunnata suosiolla katse kohti kaikkea muuta, mitä elämällä on tarjottavanaan. Kenenkään kynnysmatoksi tai sylkykupiksi ei kenenkään tarvitse ryhtyä.






Järkytyin pahanpäiväisesti nähdessäni mainoksia Suomeenkin rantautuneesta, pettämiseen yllyttävästä Victoria Milan -seuralaispalvelusta. Mietin, eikö mikään ole enää arvossaan. Kyseinen sivusto suorastaan kannustaa parisuhteessa eläviä hakemaan kauttaan salaseuraa: "Suomen ensimmäinen treffisivusto varatuille", "Yksitoikkoisen parisuhteen vankina?", "Ikävä intohimoa?", "Uutta sisältöä elämään - hanki salasuhde!", "Naimisissa olevia naisia ja miehiä vailla seuraa". Tähänkö on tultu? Kyseisen säädyttömän sivuston seinän kokoinen mainos suolsi sanomaansa pahennusta herättäen syksyllä Helsingin katukuvassakin. Istun tässä koneen äärellä naama punaisena suuttumuksesta, en keksi edes sanoja kuvaillemaan mitä ajattelen kun luen, miten sivusto askel askeleelta avustaa halukkaita liittymään joukkoonsa.


Tyydyn pudistelemaan päätäni ja toteamaan hiljaa mielessäni, että onneksi ongelma ei omakohtaisesti kosketa, samalla säälien kuitenkin niitä lukuisia, joiden puolisot haksahtavat houkutukseen. Enemmän säälittää kuitenkin se, että niissä liitoissa on selvästi laiminlyöty juuri ne perushuollot ja hoitotoimenpiteet joista äsken niin innolla vauhkosin.


Seuraukset ovat sitten tällaiset. 


Juuri tästähän autokoulussakin aina puhuttiin. Vieläkin kaikuu mielessä vänkärin puolella pauhanneen opettajan iskostamat ohjeet, jotka pätevät hyvin muuhunkin kuin ratinsäätämiseen. Ennakointi, ennakointi ja ennakointi! Moni vaaratilanne olisi ennaltaehkäistävissä huolellisella ennakoinnilla. Hidastetaan vauhtia, arvioidaan tilanne ja selvitään siitä sujuvasti. Huolellisesti ennakoiva kuski kurvailee matkansa jouhevasti turhia jarruttelematta ja kaasuttelematta edestakaisin, samoin välttyy parisuhteessaan ennakoiva ja siihen panostava kaikelta siltä eestaas vatvomiselta ja arpomiselta joka muuten olisi ennenpitkää edessä kun alkuhuuma hälvenee ja arki koittaa.


Vannon ja vakuutan, että omassa parisuhteessa teen kaikkeni ennakoidakseni kaikki tällaiset uhkakuvat. Jos elämä sattuisi syystä tai toisesta joskus kasvattamaan eri polkuja kulkemaan, sille ei sitten mahtaisi mitään, mutta se on satavarmaa että omaa tyhmyyttäni ja laiskuuttani en liittoani (enää) pilaa. 






Onnellista Uutta Vuotta 2012! 

(oheiset kuvat ovat kuvaamiani Kajaanin kaupungin uudenvuoden ilotulitusnäytteitä)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Visiitti Virossa (ja muuta mukavaa)





Joulukuu huitelee jo puolessavälissä, mikä tarkoittaa että kohta on tämäkin vuosi päätöksessään. Jälleen yksi, hieno vuosi elettyä elämää lisää, ja alkamassa on uusi, johon voi soveltaa kaikkea aiemmilta vuosilta kertyneitä kokemuksia ja oppeja.


Viime päivät opettivat esimerkiksi sen, että ei minusta olisi asumaan pk-seudulle. No, sinne ytimeen ainakaan. Tuskin pikkukummassa sivummallekaan. Mietin, että miksi. Mistä tuli se fiilis minkä siellä niiden päivien aikana kohtasin kun siellä miehen kanssa aikaa vietin. Monet sanovat, että se on se kiire mikä on liikaa. No, näkeehän siellä kiirettä jos menee keskelle kaupungin vilskettä. On ruuhkaa, ratikoita, autoja, ihmismassoja, ääniä, valoja ja vilinää. Hiukankaan syrjemmällä keskustasta se härdelli kuitenkin hellittää, mutta silti kaipuu kotiin iskee kahta kovemmin. Vaikka reissu oli kaikin puolin kiva ja sitä kuuluisaa kahdenkeskistä laatuaikaa tuli vietettyä nyt ihan urakalla, oli upea fiilis tulla taas takaisin Kainuun lumiselle maaperälle ja palata arjen rutiineihin. Kai se koti tosiaan on siellä missä sydänkin on, ja vaikka muuta koetan vakuutella itselleni, ei se nälkämaan korpiseuduilta hevin ole irtautumassa. Saapa nähdä tuleeko lähitulevaisuuden asuinpaikka vaihtumaan vai pysyykö entisellään, ilmassa on sen suhteen vielä kovin monta avointa kysymystä. 





Juha Tapio esiintymässä Stockmannilla



Ravintolaruokiinkin voi näköjään kyllästyä, sillä viiden päivän kahviloiden, pizzerioiden ja ravintoloiden ruokalistojen testauksen jälkeen oli ensimmäisenä kotikamaralle päästessä mielessä kokata perinteinen makaronilaatikko. Vaikka tulipahan testattua mm. Dennisin kuuluisat pizzat, mutta kyllä kotiruoka on aina oma juttunsa! Silti Stockmannin herkkuosastolla kierrellessäni en voinut välttyä hetkelliseltä ajatukselta, josko sinä päivänä jos ja kun voittaisin lotossa, ostaisinkin kaikki ruuat valmiina enkä koskaan enää likaisi omia pikku kätösiä ruuanlaiton askareisiin. Viimeistään siinä makaronilaatikon äärellä se hetken hairahdus meni kuitenkin ohi, ja hyvä niin. Kokkikokeiluja siis tiedossa jatkossakin.




Tallinnan satamassa



Keliolosuhteet päättivät koetella visiittiämme Viron puolelle, sillä merellä myllersi juuri niihin aikoihin melkoinen myräkkä. Onneksi pahin ehti kuitenkin laantua ennen meidän laivan lähtöä, mutta kyllähän tuo aallokko silti meinasi kyytiläisiään keinutella. Suuremmilta pahoinvoinneilta kuitenkin vältyttiin ja reissu Tallinnaan oli oikein onnistunut. Kaikki aika maissa vaan meni ostosten tekoon, mikä on vähän sääli koska Tallinnassa olisi taatusti ollut paljon muutakin nähtävää. No, kesällä koittaa taas uusi reissu etelään joten josko kävisi kiertelemässä siinä samalla myös Viron puolella uudemman kerran, varsinkin vanha kaupunki kiehtoisi, mutta nyt sen näkemiseen ei aika eivätkä vuorokauden valoisat tunnit olisi riittäneet. Suunta Suomenlahden yli siis taas suvella!



Tallinnan valoja




Pitkästä aikaa muuten sivuhuomautuksena uusi Guess -päivitys: reissusta tarttui mukaan harmaa, komea Avignon Medium Box Satchel. Muuten ko. merkin veskavalikoima oli tällä kertaa omaan makuun vähän valju sekä Suomen että Eestin kamaralla.


Tuli tuossa aiemmin myytyä pois muutama kaappiin kertynyt Guessin laukku, mutta yhtä en, enkä myy, syystä että sillä on tunnearvoa. Juttu juontaa juurensa kevääseen, kun miehen kanssa luin lehdestä naureskellen, että rapakon takana on tapana tuoreen isän ostaa lapsensa äidille niinsanottu "push present", lahja kovasta synnytysurakasta. Huvittuneena Amerikan käytännöstä en olisi osannut arvata, että miespä osti sitten juuri tästä samaisesta hyvästä laukun. Ja se laukku pysyy, tiikeriraidallinen Guessin Bobcat.




Pohdinpa reissun mittaan muutakin. Jokaisen olisi hyvä joskus oikein ajan kanssa tutkiskella omaa sisintään, ja nyt (en tosin ekaa kertaa) päädyin pohtimaan omaa persoonallisuutta. Erilaisuushan on toki rikkaus, että sen puoleen minua ei ole koskaan haitannut se että joissain asioissa olen varsin omalaatuinen. Yhä vahvemmin vakuutun luonnehoroskooppien paikkansapitävyydestä. Kuvaus härästä voisi olla melkein suoraan kuvaus minusta. Rauhallinen, mukavuudenhaluinen, herkkä, taiteellinen, pitkäpinnainen mutta äärimmilleen ärsytettynä pelottavan pitkävihainen ja temperamenttinen. Minulta puuttuu jotenkin kyky jaksottaa tunteenpurkauksia tasaisemmiksi, sen sijaan tarkkailen sivusta aikani, venytän pinnaa pitkälle, niin pitkälle että se viimeinenkin pisara on jo ylitetty, ja sitten tapahtuu sellainen hallitsematon tunteenpurkaus että järkiajattelu on mahdotonta ja seuraukset usein peruuttamattomia. Ihmissuhteissa olen alkuun erittäin varauksellinen ja tuntemattomia kohtaan usein jopa turhan tyly, ennenkuin uskallan raottaa sitä kovaa kuorta joka peittää alleen hyvinkin herkän persoonan. En tiedä onko se vain henkilökohtainen ominaisuus, vai olenko tietämättäni antanut elämän muokata minusta sellaisen. Herkät ihmiset kun joutuvat tässä kylmässä maailmassa kehittämään itselleen jonkin puolustusmekanismin kaikelta pahuudelta, ja usein se tarkoittaa paksua panssarikuorta jonka sisään ei kukaan sivullinen pääse eikä näe. Ajan myötä siitä kuoresta kehkeytyy itsestäänselvyys jota ilman ei edes osaa olla. Jonkun ihmisen päästäminen lähelle vaatii siis paljon luottamusta, aikaa ja vaivaa, mutta se on silloin pysyvää lajia. Ehkä juuri siksi olen jopa raivokkaan lojaali läheisiä kohtaan ja juuri heidän loukkaukset ovat niitä jotka satuttavat pahasti, kun taas ulkopuoliset ihmiset ja heidän sanomiset tai tekemiset ovat yhtä kuin ilmaa. 


Mitä sitten olen tähän liittyen pohtinut; onko tämä hyvä vai huono seikka? Ehkä kumpaakin, tilanteesta riippuen. Se on ollut hyvä keino suojella itseään ja auttanut erottelemaan oikeasti tärkeät ihmiset vähemmän tärkeistä - määrä kun ei koskaan voi korvata laatua. Toisaalta mietin joskus, menettäisinkö paljon, jos sittenkin ottaisin riskin ja olisin avoimempi ja vastaanottavaisempi kaikelle uudelle? Mottona on yleensä ollut kaikki "elämä on tässä ja nyt" -tyyliset päätelmät, mikä sotii tältä osin hieman tätä omaa toimintatyyliä vastaan. En vain ole kokenut tarpeelliseksi tai olennaiseksi sitä, että täysillä elämiseen omalla kohdallani kuuluisi myös varaukseton sosiaalisuus ja kaiken uuden vastaanottaminen, vaan minulla on ollut oma tapani ottaa elämästä ilo irti. Vanhassa vara parempi, mitä sitä hyvää muuttamaan, sanotaan, ja omalla kohdalla se on ollut toimiva tapa menetellä, mutta ehkä silti vaikka pienimuotoisena uudenvuodenlupauksena voisin yrittää höllätä hiukan, Mitä haluaisin kuitenkin muiden ymmärtävän, on se että en ole tahallani syyttä ilkeä tai ennakkoluuloinen ketään kohtaan, minulla on vain oma tapani elää tätä elämää kuten jokaisella muullakin on omansa, kaikki niistä ovat aivan yhtä oikeita.


Jotain iloista uutista loppuun; vuosikausien pääkivun ja lääkärirallin jälkeen on löytynyt jotain helpotusta tähän varsin viheliäiseen vaivaan. Olen nimittäin aloittanut fysioterapeutilla käynnin, hyvin tuloksin. Koko niska- ja hartiaseutu on niin pahasti jumissa, ettei ole mikään ihme jos pääkipu on vaivannut! Pari kertaa on nyt takana ja olo kuin eri ihmisellä. Täytyykin ottaa jatkossa tavaksi käydä säännöllisesti hierojan tai fysioterapeutin vastaanotolla, josko tästä vaivasta sillä pääsisi eroon tai ainakin vähemmäksi. Lupaavalta näyttää!




Tuomaan markkinat Senaatintorilla. Eikä lumesta tietoakaan!

Eteläinen Suomi on vielä vailla lumipeitettä, täällä Kainuussakin kelit on niin lauhat että vähän hirvittää hupeneeko hanget kokonaan mutta toivotaan, että jouluna olisi maa valkeana, olisi oikea joulutunnelmakin sitä myöten taattu. Hyvää joulun odotusta vaan jokaiselle!