Tervehdys!
Pitkästä aikaa pitää päivittää tätä "omaakin" blogia. Kiireiden keskellä olen viime aikoina keskittynyt lähinnä maalaispuodin blogiin. Kello on taas mitä on, eli melko paljon, joten aika pikapäivitys tulee, mutta laitetaan nyt jotain...tämän hetken ajankohtaisia ajatuksia löydät uusimmasta maalaispuodin blogikirjoituksesta.
Niiden lisäksi elämä on viime aikoina koostunut esimerkiksi uudelleen virinneestä innostuksesta kuntosalitreeneihin. Hankin kortin Kajaanin Balance -kuntokeskukselle, ennenhän kävin tiiviisti Lady Linellä, mutta meininki ei ollut ihan sitä mitä toivoin, vaikka kiva paikka olikin. Balance tuntuu näin ensikokemusten jälkeen todella hyvältä ja motivoivalta paikalta treenaamiseen! Mitään näkyvää lihaksistoa en ole lähdössä hakemaan, vaan ihan vain hyvää oloa, kiinteytymistä ja parempaa kuntoa. Miehestäni sain vähän kuin oman personal trainerin, aikoinaan paljonkin salilla kulkeneena hänellä on hyvä näkemys niihin touhuihin, ja on kiitettävästi jaksanut kannustaa ja patistaa salille, jos joskus (kuten tänä sunnuntaiaamuna...) vähän tuntui siltä, että kehtaako käydä salilla..miehen innoittamana sitten kävin, ja kannatti, koko loppupäivän on ollut todella pirteä olo.
Pariisissa tuli käytyä tuossa välillä (kooste täällä), reissulta jäi paljon käteen lähinnä henkistä pääomaa, vaikka toki jotain materiaakin mukaan tarttui...mutta se, mitä käynnistä jäi mieleen pyörimään, millaisia ajatuksia se herätti, se oli paljon suurempi juttu se...saa nähdä, aiheuttaako ajatukset tulevaisuudessa mitään muutoksia omassa toiminnassa, ehkä...sanotaan, että täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle, ja tämä kyllä pitää paikkansa. Se, millaisena se lähellä oleva sitten näyttäytyy kaukana käymisen jälkeen, onkin toinen juttu. Ehkä sitä jollain tapaa oivalsi, miten paljon eri tavalla tämän elämän voi ottaa, miten eri tavalla tätä kaikkea voi elää, kun ei kangistu kaavoihin kuten täällä koti-Kainuussa on helposti tapana. Olen aina ollut hieman kapinallinen ja tykänyt tehdä asioita toisin, mutta tuo reissu herätti ajatuksia, että tekisi mieli repäistä ronskimmin...mutta ei siitä nyt sen enempää.
Maalaispuodin toiminta kulkee tahtiaan, ja kuvitustöitäkin teen aina kun muilta töiltä ehdin...kiinnostaisi hirveästi panostaa siihen puoleen (taiteellisempaan puoleen) enemmän, ideoita olisi vaikka muille jakaa mutta aikaa ei...no, aika näyttää miten tilanne tästä etenee, josko siihen irtaantuisi jossain vaiheessa enemmän aikaa sitten. Kuvitustöillähän on omat sivunsa, http://www.minelladesign.fi/, käykää kurkkaamassa :-)
p.s. Käykää osallistumassa Viivulla -blogissa kivaan arvontaan, jossa palkintona pieni maalaispuodin tuotepaketti!
Nyt nukkumaan...kaunista syksyn jatkoa ja talven odotusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti