lauantai 24. heinäkuuta 2010

Huh helteitä


Jopas on parikuukautinen vierähtänyt verrattain huomaamatta kesätunnelmissa, kun ei ole ehtinyt ajatuksiaan ylös kirjoittelemaan. On ollut menoa suuntaan jos toiseen ja loppuajat onkin omistettu sitten lomailulle itsessään, koko helteinen heinäkuu on nimittäin (paria työvuoroa lukuunottamatta) ollutkin yhtä lomaa!
Jos jonkinlaisia muitakin mullistuksia on tähän elämänjaksoon mahtunut, eikä niistä tässä sen enempää, ajatukset vain vielä jäljelläolevaan kesään ja aurinkoon. Kieltämättä tämä kesä on kiitettävän helteinen ollut, vähän liiankin. Vaikkei muka valittaa saisi, "kun Suomen kesä on niin lyhyt", niin kyllä itse ainakin saatan jonkin poikkipuolisen sanan sanoa jos olo alkaa käydä sietämättömäksi. Valoisat yöt, jolloin hiki on kuin saunan lauteilla vaikka et tee yhtään mitään, ei ole enää mikään nautittava olotila. Kotosalla vielä pärjää kun on pimennysverhot joilla huoneen saa kauttaaltaan pimennettyä, sekä kätevä tuuletin joka huutaa kuin hinaaja täydellä teholla yön läpeensä sängyn vieressä - mutta muualla yöpyessä tuleekin äitiä ja tammikuun pakkasia ikävä. Esimerkiksi vastikään hotellissa yöpyessä alkoi usko loppua kun verhot kiinni huoneessa oli valoisaa kuin keskellä kirkasta päivää ja edes usein toistettu kylmä suihku ei viilentänyt oloa kuin hetkeksi ja jo oli taas hiki kuin maratonin juosseella vaikka ei ollut kerinnyt kuin kylkeänsä sängyssä kääntää. Kumma, että Suomessa liian usein lämpötilat ovat joko -30 tai +30 astetta, kun voisi löytää jonkin kultaisen keskitienkin siltä väliltä. Itse olen enemmän kylmemmän kuin kuumemman ilmaston ihminen - en tietenkään mikään arktisten olosuhteiden ylin ystävä, mutta esimerkiksi alkusyksy on ilmastoltaan juuri ihanteellinen. Hieman viileä, mutta silti pääosin aurinkoinen säätila sopisi itselle kuin nyrkki silmään. Vaikken väkivaltaa välttävänä ihmisenä nyrkkiä monen silmään voikaan suositella. 
Onneksi tulee elo- ja syyskuu, vuoden paras ajankohta jota en ikinä jaksa lakata hehkuttamasta. On vain niin mukavaa, kun illat ja yöt pimenee, kuulas alkusyksyn ilma tekee tuloaan, uudet vaatemallistot rantautuvat kauppoihin täynnä toistaan upeampia villapaitoja, takkeja ja kaulaliinoja, luonto pukeutuu syksyn eri sävyihin ja kesän ajan hermoja koetelleet itikat ja muut ilkiöt katoavat jonnekin pois näkyviltä. On niin raikasta, kirpeää ja silti vielä aurinkoista.
Ensi viikolla koittaa reissu Tampereen suuntaan. Muutama päivä tuossa mustan makkaran kaupungissa tekee ihan hyvää tämän kohtalaisen tutun mutta silti turvallisen päivärytmin sekaan, juuri sopivasti ennenkuin arki taas elokuun alusta palaa kehiin. Enimmäkseen on tullut vietettyä loma ihan kotosalla, Kainuun rajojen sisäpuolella, vaikka onhan tuota nähty niin Seinäjoki Provinssirockineen, Oulu, Jyväskylä, Kalajoki kuin pienimuotoinen autoturnee Tuurin suunnalla, Keskisen kyläkaupan kautta pitkin Pohjanmaan paikkakuntia kiertoteitä takaisin Kainuuseen. Suomessakin on yllättävän paljon nähtävää ja koettavaa, kun ei turhaan aina haikaile merta edemmäs kalaan. Yleensä sitä ei vain näe metsää puilta - omakin kotiseutu voi avautua täysin eri tavalla kun siihen ottaa uuden näkökulman, vaikkapa ihan turistimielessä. Veikkaan, että aika monelle on mysteeri mitä kaikkea nähtävyyksiä omasta kotikaupungistakin löytyy ja millainen on seudun historia - sitä vain käy töissä, lähikaupassa ja pankissa asioilla eikä sen kummemmin ajattele muistomerkkien ja monumenttien merkityksiä. 
Omakohtaisesti haluaisin Suomessa kiertää läpi vielä monta kolkkaa, etupäässä mielessä on syksyinen Lappi erämaineen ja lohijokineen ja vastavuoroisesti myös monet etelä- ja kaakkois-Suomen kaupungit, varsinkin Porvoo kiinnostaa, sekä kaikki muut mistä löytyy vanhoja rakennuksia ja historiallisesti arvokkaita kohteita. Myös kehäkolmosen sisäpuoli on itselle aika vierasta, koko tähänastiseen elämään mahtuu kokonaista kolme Helsingissä vietettyä reissua ja se on ehdottomasti liian vähän. Vaikken koe kuuluvani siihen elämänmenoon alkuunkaan, on siellä paljon mielenkiintoisia käyntikohteita, unohtamatta tietenkään myös vähemmän kulttuurillisia seikkoja, kuten lukuisia merkkivaate- ja laukkuliikkeitä, joita ei tietenkään voi täysin sivuuttaa... ;)
 

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kesä tuli kerrasta


Vasta muutamia päiviä sitten oli koleaa ja keväisen karua maisemaa, nyt luonto vihertää ja tuoksuu kosteille kesäöille, koivunlehdille ja kesäautojen pakokaasulle. Lämpötilat ovat hiponeet useasti kolmeakymmentä ja aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta. Mahtavaa! On upeaa pitkän ja kylmän talven jälkeen keskellä yötä hengittää kostean raikasta ja lämmintä ilmaa ihaillen hivenen hämärää mutta varsin valoisaa kesäistä maisemaa, pukeutua rannalle bikineihin ja kesäisiin asuihin, grillata takapihalla maaten samalla pehmustetussa aurinkotuolissa kylmien juomien kanssa. Tekee kaikkien niiden purevien pakkasten ja korkeiden kinosten jälkeen enemmän kuin vain hyvää.

Luontoäiti muisti meikäläistä myös viime viikolla täyttäessäni neljännesvuosisadan verran, oli nimittäin aivan täydellinen keli täydentämään jo muutenkin täydellistä päivää. Oli ruokaa, juomaa, kavereita, aurinkoa ja loppuillasta baarireissu. Kakun tilasin tosiaan leipomosta ja hyvää oli, enää on jäljellä vain muisto. Tekaisin huomaamatta melkoisen Lappi-aiheiset ruuat, kun lakkakakun lisäksi ruokana oli mm. savuporo-rieskarullia ja juustoleipää lakkahilloineen. Lisäksi oli jauheliha-juustohyrriä ja ranskalaista quiche lorraine -piirakkaa, joihin molempiin olen kovin rakastunut ja tekaisin jälkimmäisen eilen uusiksi kun aiempi pellillinen hupeni huomaamatta. Suklaakakkukin oli sekä tuorejuusto-omenapiirakkaa, joten syömisistä ei tullut pulaa. Grillissä tehtiin vielä illasta perisuomalaiseen tapaan hienostelematta ja kainostelematta kunnon B-luokan makkaraa (ei se lihan määrä, vaan se maku) ja sisäfilepihvejä. Juomana oli mansikkaboolia ja kuohuviiniä. Kertakaikkiaan hieno päivä! 





Huono päivä ei ollut lauantaikaan, silloin kokoontui Kajaaniin taas kymmenittäin tuunailtuja menopelejä Backwoods Cruisingin nimissä. Pitihän sitä käydä taas autonlaittajien kätten jälkeä käydä ihailemassa, ja olihan siellä kaikenlaisia kaaroja joiden penkillä allekirjoittanutkin saattaisi ilman hirveitä vastalauseita mutkan käväistä... 




Ohjelmaa on kiitettävästi riittänyt joka päivälle vähän liikaakin välillä. On monenlaista työtä, harrastusta ja muuta aktiviteettia, jotka kyllä pitävät kiireisenä mutta liiallinen kiirekään ei ole hyvästä. Nykymaailmassa kun kiireestä on tullut trendikästä, joskus tuntuu ettei ihminen voi rehellisesti sanoa vetävänsä lonkkaa perseellään tai ettei olisi kalenteriin buukattu lähipäivät menoja puolilleen, koska pohjalla on pelko siitä ettei voisi tuntea itseään enää tärkeäksi. Ei näin. Ihmiset ovat toki erilaisia, mutta tuskin kukaan on voittamaton, siksi täytyy osata välillä ihan hyvällä omallatunnolla myös laiskotella.


Paltaniemen upeaakin upeammissa kulttuurihistoriallisestikin arvokkaissa perinnemaisemissa, jossa vanhempanikin asuvat, kävin päivällä ottamassa aurinkoa. Paltaniemi sijoittuu 10 km päähän Kajaanin keskustasta mutta on täydellisen idyllistä maalaismaisemaa laiduntavine hevosineen ja lehmineen. Sen törmien rantoja huuhtoo Kainuun meri eli Oulujärvi, jonka laineiden sointuja kuunnellen on upeaa maata hiekkarannalla kuuman auringon alla, aivan kuten itsekin tuossa päivällä tein. Enkä ollut ainoa, myös moni muu oli havainnut kelin olevan passeli kyseiseen tarkoitukseen ja nurmikko sekä hiekkaranta alkoi kerätä puoleesta auringosta nauttivia ihmisiä. 

Nyt nukkumaan ja keräämään voimia uuteen päivään, paljon lämmintä keliä ja auringonpaistetta itse kullekin!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Juhlaa kerrakseen







Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, nykyisille ja tuleville!

Hiljaa hyvä tulee pätee keväänkin tuloon. Vähitellen on kesä tulossa koko ajan lähemmäksi ja kelitkin vaikuttaisi meteorologien ennustusten mukaan olevan lämpenemään päin, juuri sopivasti synttäreille tulevalle viikonlopulle. Kävin juhlistamassa äitiäkin viemällä lämpimät tossut ja hierontalaitteen lahjaksi. Kyllä äiti on juhlansa ansainnut - kaikki kunnia omalle äidille joka onnistui varsin kivuttomasti kasvattamaan meikäläisestäkin ihan kohtuukelvollisen kansalaisen, toki isälläkin oli osuutensa mutta äidin kanssa on kyllä aina tullut aivan erityisen hyvin toimeen.

Tuli tuossa otettua/otatettua muutama uusi valokuvakin lisää, esimerkkinä ylläoleva otos jossa on allekirjoittanut ihailemassa Oulujärven kaunista selkää ilta-auringossa, sekä pari muuta kuvaa Kajaaninjoen Ämmäkosken liepeiltä. Kuvaajana toimi Asko Kemppainen, kuten edellisissäkin otoksissa jotka ovat nähtävillä vain Facebookin kautta harvoille ja valituille. Kelien lämmetessä on luvassa lisää visuaalista taidetta kuvien muodossa, niistä lisää asian ollessa ajankohtainen.

Kumma juttu, miten meikäläisen luova mieli puskee extempore jostain syvistä syövereistä ilmoille toistaan villimpiä ideoita, hyvänä esimerkkinä eilinen kun ajelin Audilla maantietä ilta-auringossa musiikkia kuunnellen ja mieleen juolahti alkaa suunnitella omia häitä. Muuten ihan jees, mutta kun en kyllä ole naimisiin menossa ihan heti enkä tiedä menenkö ikinä. Yhdet häät kokeneena ja alusta asti itse järjestäneenä jonkinlaista kokemusta moisesta juhlapäivästä kyllä on, mutta en tiedä mistä ihmeestä moinen ajatus noin varoittamatta mieleen putkahti.

No, uppouduin kuitenkin miettimään asiaa kun se kerta mielessä sattui käymään, ja kuin jostain tyhjästä tuli samantien liki valmis visio teemoineen, väreineen ja yksityiskohtineen kaikkineen. Varsinkin puku on jo liki loppuun asti mietitty. Niistä ei sen enempää, ne toteutuu jos ja kun joskus kyseinen juhla sattuu olemaan ajankohtainen. Ei voi muuta kuin todeta, että tätä se impulsiivinen ja luova persoonallisuus teettää! Mutta eipähän käy elämä tylsäksi, kun mieli suoltaa jatkuvalla syötöllä uusia ideoita ja aiheita esille...

Samaan syssyyn mietin, että entä jos häitä ei omalle kohdalle koskaan tulekaan? Jääkö visiot toteutumatta ja juhlat juhlimatta? Helkkari sentään, ulkomaillahan juhlitaan jatkuvasti jos jonkinlaisia kissanristiäisiä, kun Suomessa sukulaiset kokoontuu pitkin hampain yhteen vain häissä ja hautajaisissa. Onhan elämässä muutakin juhlimisen arvoista! Pelkästään jokainen uusi päivä on pienen juhlan aihe. Ei rakkauttaan toisilleen myötä- ja vastoinkäymisissä vannovat pariskunnat (joista puolet kuitenkin eroaa) ole ainoita, jotka ansaitsevat juhlia osakseen. Miksei tänne kylmään pohjolaankin voisi saada aavistuksen enemmän sitä vieraanvaraista, sosiaalista ja iloista ilmapiiriä lämpimimmistä maista, sen sijaan että kyräillään toisia kulman takaa, piilotellaan pimeät päivät neljän seinän sisällä ja puhutaan vain perskännissä ja silloinkin puutaheinää?

Sama tuli mieleeni eräästä Sinkkuelämien jaksosta, jossa Carrie sai tuttavan luona kyläillessään turmeltuneet korkkarinsa korvattua entistä ehommilla, kun laittoi postiste perään ilmoituksen tilaisuuden emännälle jossa aikoi mennä itsensä kanssa naimisiin - yksinäinen sinkku kun uhkaa jäädä ilman minkäänlaisia äitienpäivä-, ristiäis-, vuosipäivä- ja häälahjoja. Lapseton ja sinkku saa tyytyä juhlistamaan korkeintaan synttäreitään, mikä on ainakin omasta mielestä huutava vääryys. Ehdottomasti lisää juhlia harmaan arjen keskelle - tuntuu se tavallinen ja rutiininomainen arkikin paremmalle kun sopivin väliajoin on jotain mitä juhlia. Tarvitseeko sille aina mitään erikoisempaa syytä että voi järjestää pirskeet - elämä itsessään on varsin mukavaa kun sen oikein oivaltaa.

Voihan se olla, että niistä minun kaavailemista häistä tuleekin vaikkapa aurinkoisen kesäpäivän kunniaksi järjestetyt juhlat, jossa tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia, syödään, juodaan ja saunotaan ja otetaan elämästä ilo irti siihenastista elämää, koettuja kokemuksia ja tehtyjä virheitä muistellen. Ei se juhliminen sen kummempaa tekosyytä vaadi

Seuraava juhlimisetappi on tosiaan tuleva perjantai, jolloin tulee neljännesvuosisata elettyjä vuosia täyteen. Lakkakakku on tilattu Pekka Heikkisen leipomosta, boolireseptejä on katseltu ja kuohariakin ostettu, ruokapuoltakin on jo suunniteltu. Ilta päättyy arvatenkin Onnelaan ainakin näillä näkymin. Kuoharista puheenollen, suosittelen kaikille niille joille moinen juoma ei yleensä maistu, kuohuviiniä nimeltä Gancia Asti, makea viini jota jopa MINÄ voin irvistelemättä juoda. Ja minähän en normaalisti viiniä siedä!

Asiasta taas seuraavaan. Täytyy mainita tässä välissä, että hommasin upouuden ja ikioman virvelin, avokelalla ja punotulla siimalla varustettuna. Kyllä nyt passaa suomukylkiä narrata ja grillata vaikka taimenta makkaran sijaan, sillä oletuksella että jokunen kala vedestä ylöskin asti nousisi. Kohtahan se alkaa olla ottikelit tuloillaan kun keli ja sitä myötä vesi alkaa lämmetä!

Paljon tuppaa yleensä tulemaan haukea, mille taas monesti ei ole kamalasti käyttöä. Hyvä vinkki saada nämä luupäät hyötykäyttöön on omistaa lihamylly ja jauhaa hauet massaksi ja sitä kautta paistaa niistä kalapihvejä. Näin äitienpäivän kunniaksi täytyy mainostaa, että äitihän se ne parhaat kalapihvitkin tekee, ja eipä muuten uskoisi että on hauesta tehtyjä kun oikein osaa ne valmistaa. Ohessa yksi loistava ohje pihvien tekoon, alkuperäisessä ohjeessa on käytetty kuhaa, mutta haukikin käy vallan mainiosti.

KALAPIHVIT

n. 500 g kalaa jauhettuna (kuha, hauki)
1 sipuli
1-2 tl suolaa
valko- ja sitruunapippuria
1 dl korppujauhoja
3 dl ruokakermaa
2-3 kananmunaa
(50 g sulatettua voita)
halutessaan taikinaan voi laittaa hieman smetanaa ja tuoretta, silputtua tilliä tai ruohosipulia

Sekoita kulhossa korppujauho ja ruokakerma, anna turvota hetken. Laita sekaan jauhettu kala, pieneksi pilkottu sipuli (+ tilli/ruohosipuli & smetana) ja mausteet. Vatkaa kananmunia erillisessä astiassa kevyesti ja lisää taikinaan, sekoita takaiseksi. Alkuperäisessä ohjeessa, jonka lähde on tuntematon ja jonka löysin vanhojen reseptieni joukosta on mainittu myös sulatettu voi, jonka voi lisätä taikinan joukkoon halutessaan.

Muotoile massasta pihvejä (jauhoita halutessasi) ja paista oikeassa voissa. Lisäksi ei tarvitse muuta kuin keitettyjä perunoita/perunamuusia ja vaikka sitruunakastiketta.

Ja ainahan ne maistuu paremmalta kun kala on itse pyydetty, joten ei muuta kuin vapa käteen ja vesille! Kyllä itsetehty ja mikä parasta, lähiruoka, voittaa einesruuat mennen, tullen ja palatessa.

Nyt sunnuntai-illan viettoon, huomenna taas paluu arkeen eli töihin ja salilla käymiseen & lenkkeilyyn!

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Klara vappen, hela natten bara vatten!

Keväinen Kajaani.


Se ois aikalailla vapun paikka tähän väliin vuodesta. Sää ei oikein suosi, mutta hyvä fiilis ja oikea seura korvaavat tehokkaasti auringonpaisteen puutosta. Kevään kehittyminen on kylmien säiden takia vähän toppuutellut tulemistaan, mutta luottavaisin mielin jäämme odottamaan valoa ja lämpöä joka jokainen vuosi ennenkin ennen pitkää on saanut luonnon kukoistamaan, linnut laulamaan ja järvivedet lämpenemään. Seuraava etappi onkin sitten juhannus vajaan parin kuukauden päästä, silloin voinen kertoa jo huomattavasti kesäisemmistä tunnelmista jos vanhat merkit paikkansa pitää.


Ja pitäähän ne. Kesä on tullut joka vuosi, niinkuin jokainen muukin neljästä vuodenajasta. Nyt kuitenkin keskitytään suosiolla meneillään olevaan vuodenaikaan ja otetaan siitä kaikki mahdollinen ilo irti.


Täällä on parhaillaan vappuaaton maltillinen juhlinta meneillään. Hiiligrilli pöhisee pihalla hiillosta kehitellen, ja sitä odotellessa tässä kirjoittelen muutaman sanasen tännekin, päivitettyäni aiemmin päivällä kotisivut kuosiinsa. Jos joku on ihmetellyt miksei ne ole viime päivinä toimineet, syy on tässä päässä - piti tehdä joitakin uudistuksia ja päivityksiä, nyt ne toimivat taas. Siellä on muuten viimein esillä muutama uusi piirrostyö, kannattaa tsekata. Läheskään kaikkia tehtyjä töitä ei sinne jaksa, ehdi eikä edes pysty laittamaan, sillä osaa töistä ei ole tarkoitettu julkisesti esiteltäväksi. Mutta on siellä vähän esimerkkejä tehdyistä töherryksistä.


Jääkaappi olisi täpötäynnä ruokaa, tuli varauduttua kunnolla siihen ettei ainakaan ruoka lopu kesken. On härän pihvejä, sisäfilettä, makkaroita, munkkeja, simaa, aineksia itsetehtyjä hampurilaisia varten, lisäksi illasta (tai huomenna jos aika loppuu kesken..) on tarkoitus tehdä vielä uudella lettupannulla iso kasa ohukaisia - ja tottakai kermavaahtoa ja mustaherukkahilloa..eipähän siis ainakaan pääse laihtumaan, mutta hyvä niin, koska se ei ole haaveenakaan. Ensi viikolla alkaa sitten salitreenit kunnolla, tullut sillä saralla vähän lipsuttua muiden kiireiden takia viime aikoina. Tavoitteena olisi, että joka toinen päivä viikossa olisi salipäivä ja joka toinen lenkkeilypäivä + 1 vapaapäivä viikossa. Tämä ei tietenkään ole mikään ehdottoman sitova linja, mutta suuntaa-antava sellainen, sillä ilman tavoitteita kehitystäkään tuskin tapahtuu.


Tällä hetkellä ei synny mitään syvällisempää pohdintaa, vaan jatkan vapun viettoa ihan ilman alkoholia mutta silti loistavissa fiiliksissä! Se joka sanoi, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä, oli todellakin väärässä, tai hänelle ei ole suotu syntymälahjana positiivista elämänasennetta. Sääli häntä, sillä ei tiedä mistä on jäänyt paitsi. Kaikki se sama ilo ja hyvä meininki, mutta ilman haittavaikutuksia eli krapulaa, rahanmenoa ja alkoholin vähemmän edullisia vaikutuksia kehoon. Absolutisti en minäkään ole - parin viikon päästä on synttärit ja silloin saatan minäkin vähän juhlan kunniaksi heittäytyä viihteen puolelle. Siitä puheenollen, tutut ja kaikki ketkä katsovat halukseen tulla tervehtimään silloin (tai muulloinkin), tervetuloa - ilmoitelkaa ihmeessä. Nyt grillin ääreen!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Mä joka päivä töitä teen...

...ainakin melkein.


Nimittäin totuttuun tapaan tiivis työnteko on pitänyt tehokkaasti pois piruudenteosta ja turhasta lorvinnasta, mukaanlukien myös tämän blogin päivityksestä, edelliskerrasta kun on kertynyt aikaa jo kuukauden päivät.


Kuukausi tästä hetkestä eteenpäin ulkona pitäisi kaiken järjen ja kalenterin mukaan näyttää huomattavasti tämänhetkistä keväisemmältä. Valtaisat lumimassat toki saattaa hivenen viivyttää hiirenkorvien ja vihertävien nurmien ilmestymistä maisemiin, mutta joka vuosi se kaikkeen kukkaansa puhkeava luonto on sieltä talven niskan taitettuaan esiin tullut.
Niinkuin ihan kaikessa muussakin, myös työnteon määrässä liika on liikaa. Nyky-yhteiskunta on kaikessa raadollisuudessaan sellainen, että vain vahvimmat pärjää ja työelämässä jos missä sen jäljet näkyvät selvästi. Työttömyys on erittäin vakava ongelma, ja töiden vähyyden vuoksi kaikista tarjolla olevista töistä taistellaan hampaat irvessä ja otetaan vastaan kaikki saatavilla olevat työt, mikä taas johtaa helposti työuupumukseen ja pahimmillaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja mielenterveysongelmiin. Toinen ääripää on jatkuvan työttömyyden aiheuttama syrjäytyminen ja masentuminen, mistä johtuen taas saattaa henkinen tasapaino pienellä ihmisellä järkkyä. Sillä minkä muun tekijän avulla rakennamme oman identiteettimme yhtä vahvasti, kuin työn? Työ, toimenkuva, ammatti, kaikkien kautta muodostuu kuva siitä, keitä olemme. Sitä kysytään kaikkialla, jokaisessa byrokratian ihanuuden mukanaantuomissa kaavakkeissa halutaan heti nimen ja sotun jälkeen tietää, mitä teet työksesi. Voidaksesi olla vakavastiotettava ihminen, jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella, sinulla on ensin oltava ammatti. Sen perusteella tuntematon ihminen muodostaa ensivaikutelmansa - on vissi ero sillä, onko uusi tuttavuus rakennusinsinööri, eläinlääkäri, rokkibändin rumpali, toimistovirkailija vaiko "vain" työtön. Ihmiset hakevat epätoivoisesti omaa paikkaansa tässä hektisessä ja vaativassa yhteiskunnassa, joskus maksaakseen siitä kohtuuttoman kovan hinnan. Fyysinen ja henkinen vahvuus on työelämässkin selvä etu, ja varsinkin psyykkeen horjumista helposti vähätellään ja siitä huolta kantava ihminen korvataan helposti uudella, nuorella ja innokkaalla, jonka usko ja voimat niska limassa raatamiseen eivät ole vielä peruuttamattomasti horjuneet ja jonka epävarmuutta ja sinisilmäisyyttä käytetään helposti hyväksi.Kukaan ei katso kieroon, jos olet sairaslomalla murtuneen nilkan tai influenssa-aallon takia. Mutta entäs sitten, kun otat saikkua työuupumukseen tai kaikenlaisiin henkisiin ongelmiin? Esimerkiksi unettomuuteen ja ruokahaluttomuuteen, jotka ovat usein selviä oireita alkavasta loppuunpalamisesta. Helposti silloin tulee leimatuksi laiskaksi turhastavalittajaksi, vaikka fyysiset vaivat on lähestulkoon aina parannettavissa, mutta kuinka korjataan se, kun päänupissa alkaa isopyörä heittää? 
On välttämätöntä, että osataan ottaa hyvällä omallatunnolla lisähappea jos työtahti alkaa ahdistaa, sillä vaikka ei työttömyyskään niin ei taatusti ylityöllistyminenkään tee hyvää kenenkään mielenterveydelle. Virkeä ja motivoitunut työntekijä on kaikkien etu, eikä itsensä pitäminen liian kiireisena tee kenestäkään sen tärkeämpää ihmistä. Kukaan kun ei ole korvaamaton.


Siinäpä taas suuria ja syvällisiä mietelmiä näin sunnuntai-illan tunnelmissa, seuraavaksi sujuvasti kevyempiin aiheisiin. 


Uusi laukku saapui omistajalleen onnellisesti, eli tämä vastikään esitelty Guessin Army Boot Camp -maastokuvioinen harvinaisuus. Muutenkin vaateostoksia on tässä kuussa tullut tehtyä sen verran runsaasti, että pitää koittaa hillitä pahempia shoppailuhimoja tovin aikaa, varsinkin kun ne ei ole ainoita menoja mitä eläminen vaatii. Pelkästään Audin puolitoistatuntinen käyttö Laakkosella tuli maksamaan liki 300 e! Ihanan kallista, mutta elämä on...nyt on ahtopaineensäätöventtiili uusittu ja kaukosäätimeen on lähetin vaihdettu tuliterään, niin toimii kaukosäätöinen keskuslukituskin taas niinkuin pitääkin. 
Listasin tuossa päivänä eräänä kauniina ylös paperille toimenpiteitä, mitä Audiin on viimeisen vajaan parin vuoden aikana tehty, ja ei siinä kyllä enää paljon vanhaa osaa ole! Konehuoneen puolellekin on pistetty tuliterää tavaraa vanhojen tilalle koko auton arvon edestä, joten autohan alkaa olla kohta uutta vastaava..siinä ei paljon 340 tkm mittarissa enää kerro edes puolta totuutta. 


Otettiinpa tuossa valokuvasta harrastavan työkollegan kanssa sarja omasta mielestä varsin hienoja poseerauskuviakin, kun yhdistimme osaamiset samaan nippuun. Minä kuvattavana + toinen osapuoli kameran takana + kamerana Canon EOS 1000D = tuloksena kuvia, joita kehtaa esitellä, vaikka tämän itse sanonkin. En nyt sano sitä, että se ihastelun kohde olisin se minä siinä kuvassa, vaan kokonaisuus, jossa yhdistyy kaikki; harkitut kuvakulmat, valaistukset, kuvausympäristö ja esteettisyys. Kesän tullen olisi tarkoitus ottaa runsaasti erilaisia tyylikkäitä tilannekuvia luonnon helmassa, mutta vaikka niissä mitään lasten silmille kelpaamatonta ei olekaan, ei niitä ole alunperinkään tarkoitus laittaa kaiken kansan nähtäväksi, etupäässä omaksi iloksi omaan kuvakansioon vanhuuden päivien muisteloiden varalle. Hyvä maku on se ensimmäinen ja tärkein seikka, josta ei tingitä. Tällä hetkellä jo otetuista kuvista muutama on esillä omille kavereille Facebookin kautta, joten sieltä voi tuttavapiiri käydä kuvaajan työnjälkeä katselemassa.


Kevät on muuten kaiken muun kivan ohella siitä kivaa aikaa, että se tuo taakse jääneiden vuosien parhaat muistot mieleen. Tänäänkin aurinkoisessa säässä lenkkeillessäni muistin yhtä jos toista, jo unohdetuiksi luultuja seikkoja menneiltä vuosilta. Kävelin samojen Puistolan maisemien halki, jossa kuusi vuotta takaperin vietin ehkä tähänastisistä kesistä parhaan. Ensimmäinen oma asunto, kuuma kesä parhaimmillaan, kaikki ne uudet ja ihmeelliset kokemukset, ihmiset ja hetket kun oli yöttömät kesäyöt, Kajaanin kylänraiteilla oli vielä jonkinlaista elämää ja kuuma asfaltti poltteli varpaita. Kävelin tänään myös ajatuksiin uppoutuneena tienlaitaa, kun ohi hurahti häivähdys teinivuosilta, Wundereille tuoksahtava amisauto, josta muistin oitis vuoden 2002 ja ekan yhteisen auton silloisen poikakaverin kanssa, kyseessä oli legendaarinen Ford Taunus vm. -80. Eihän se kaunis ollut, ruma ja kömpelö rohjake, mutta siinä oli sitä jotain! Sen jälkeen seurasi vielä toinen samanlainen, jos mukaan lasketaan isän omistamat Taunukset, oli kyseessä jo neljäs samanlainen pihaamme koristava menopeli. Muistan kuin eilisen päivän, kun ajoimme Taunuksen Forssasta asti yötä myöten heinäkuisena ja kuumana päivänä Paltamoon saakka, Karjalanvaaran maalaismaisemiin ja heräsin aikaisin aamulla yökasteen peittämällä pihanurmella kävellen pesemään ja vahaamaan auton kaikkeen siihen komeuteensa, jonka siitä irti saattoi saada. Taustapeilissä riippui mikäs muu kuin keltainen vanilja-Wunderbaum ja sisustaa täydensi aito ja alkuperäinen nuppimankka, josta kuunneltiin C-kaseteilta Irwin Goodmania, Jonna Tervomaan lapsuusajan biisejä ja Kake Randelinin kultaisten nuoruusvuosien ikimuistoisimpia biisejä. Noina aikoina kävin Seppälän maatalousoppilaitosta ja Valtra 6400 oli allekirjoittaneen suosikkiajopeli, sittenkin kun upouusi Hi-Tech oli koulun uusin tulokas traktorien jatkeeksi ja kuumin puheenaihe hetken aikaa. Elämän täytti asuntolaelämä, maaseudun tuoksut pistävästä AIV-rehusta pihattoon levitettävän turpeen ja vihertävän kuivatun heinän aromiin, koneet traktoreista ja paalaimista 80-luvun amisautoihin joita parkkipaikka oli puolillaan 90-luvun auton ollessa vielä kova sana.


Näitä kaikkia ja paljon, paljon muuta tulvi tuossa lenkkeillessä mieleen auringon lämmittäessä ja ladatessa sisäisiä akkuja täyteen. Vaikka vuodet vaihtuu ja viikot seuraa toistaan, on onni että muistot säilyy! Ilman niitä koko elämä olisi hukkaanheitettyä. Vielä pitkien aikojen jälkeenkin voi elää nuo koetut hetket uudestaan ja uudestaan; tuoksujen, valokuvien, muistiin painuneiden kokemusten kautta. 


Jos jotain toivon niin sitä, että sitten kun olen "iso", omistan pienen omakotitalon taajaman ulkopuolella, pari hevosta ja elän työn ja siviilielämän kanssa sopusoinnussa, ajan edelleen joko Audilla tai 3-sarjan Bemarilla, osaan elää yhä hetkessä mukana niinkuin tähänkin asti, jotta sitten vanhana olisi rutkasti mieleenpainuvia muistoja jäljellä, eikä tarvitsisi katua mitään tekemättä jätettyä.
Voisinpa vaikka myös entisöidä autotalliin talteen 80-luvun vaihteen Taunuksen nuppimankkoineen ja Wundereineen kaikkineen.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Pakkaspäivien pohdintaa


Kuluvina viikkoina on keli ollut arktisen kylmä, mutta sitäkin kauniimpi. Henkeäsalpaavan upeat talviset maisemat ovat olleet kaikkien niiden ilona, jotka ovat uskaltaneet nenänsä pistää ulos kotiovea pidemmälle. Alustavia merkkejä auringon lämmittämisestäkin on jo havaittu sen säteiden sulattaessa pikkuhiljaa ikiroutaisten näköisten autojen kylkiä parkkipaikoilla.
Oheiset kuvat on otettu Paltamon, Kajaanin ja Vuokatin talvimaisemista, ja niistä voi neljän seinän sisällä lämpimässä viihtyneet aistia hieman sitä aurinkoisten pakkaspäivien tunnelmaa. Osa kuvista on otettu Oulujärven jäällä Paltaniemen ja Varisniemen välisellä jäätiellä. Olipa mahtavaa ajella jäälle auratulla tiellä Audilla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta! 









Eilen oli taas Kajaanin Hokin jääkiekkopeli, tosin miljöö vaihtui perinteisestä Kajaanin jäähallista lyhyellä varoitusajalla Vuokattiin, koska sattuneesta syystä peliä ei kotihallissa voitu järjestää. Mutta niin se vain peli saatiin käyntiin ja porukka oli kiitettävästi saapunut paikalle omaa joukkuettaan kannattamaan. Vastassa Hokilla oli Kiekko-Vantaa ja tiukan pelin jälkeen kajaanilaisjoukkue veti voiton kotiin niukasti mutta komeasti 5-4. Hieman meinasi vilpoinen tulla järjestystä koleassa hallissa valvoessa, mutta lämmin tunnelma kompensoi kylmiä pakkaslukemia juuri sopivasti, tarjotuista grillimakkaroista, kahveista ja pullista puhumattakaan. Seuraava kotipeli onkin jo heti keskiviikkona, jolloin vastassa on Mestiksen kärkipäässä viihtyvä Jokipojat.

Lähestyvän kevään kunniaksi piti tilata taas "pitkästä" aikaa uusi laukku - edellisen yksilön tapaan kyseessä on aito ja upea Guess. Rakastuin tähän valioyksilöön ensisilmäyksellä jo hyvän aikaa sitten, mutta nyt sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tilata tämän kaunokaisen kevääksi ja kesäksi käsipuolta koristamaan.



Investoin tässä myös uuteen hajuveteen. Kyseessä on Naomi Campbellin At Night, josta olen tykännyt aina mutta en ole koskaan ennen saanut aikaiseksi itselle hankkia. Toinen erittäin varteenotettava vaihtoehto oli Christina Aguileran uusin tuoksu, mutta tällä kertaa tämä veti pidemmän korren. Vielä kun se Escadan uusin tulee markkinoille, niin kyllä passaa kesän tulla!


Mietiskelin tässä päivinä eräinä syvällisiä ajatuksia liittyen siihen, kun aina ihmiset puhuvat mikä heistä tulee sitten isona. Saman kysymyksen äärellä tuntuvat olevan niin kouluikäiset, aikuiset kuin eläkeikäisetkin. Huomattavan monen muun ohella minusta piti ala-asteella tulla eläinlääkäri - sen jälkeen mitään ehdottoman selkeää uravalintaa ei ole ollutkaan. Eikä tarvitsekaan. Ihmiset stressaavat ihan liikaa siitä, mitä kaikkea heidän pitäisi elämänsä aikana saavuttaa ja että onko myöhäistä toteuttaa omia haaveitaan. Kaikkien ei tarvitse tietää jo taaperoikäisenä suuntautuvansa lääkäriksi, eikä siinä ole mitään pahaa, että kulkee elämänsä läpi ammatista toiseen jos se vain itsestä hyvältä tuntuu. Itse ainakin elän päivän kerrallaan ja teen kulloinkin sitä, missä hommassa itse vain viihtyy. Tällä hetkellä se on tätä, ehkä huomenna jotain muuta, kuka tietää? Eri ihmiset toimivat eri kaavan mukaan, ja kaikille ei kaavamaisuus sovi sitten millään ja silloin on parasta antaa tuulien kuljettaa mukanaan. Kyllä jokainen tässä elämän myrskyissä paikkansa hakee!

Isoksi kasvamisen lisäksi ihmisillä tuppaa olemaan huoli myös oman elämän rakentamisesta. Opetellaan tuntemaan omaa itseään, etsitään rinnalle kumppania ja arvotaan tehdyn valinnan ja muiden potentiaalisten elämänkumppaneiden välillä. Onko tämä varmasti nyt Se Oikea, vai onko sellaista edes olemassa? Onko elämä vain tehtyjä kompromisseja vai odottaako jossain joku, jonka kohtalo on minulle tarkoittanut? Onko ruoho oikeasti vihreämpää aidan takana vai enkö sittenkään vain näe metsää puilta sen ihanteellisen kanssaihmisen ollessa siinä vierellä? Odottaako salaman lailla iskevää tosirakkautta vaiko tyytyä tasaiseen mutta turvalliseen yhteiseloon ihmisen kanssa, joka ei ehkä herätä mitään huikeita tunnekuohuja mutta jonka kanssa on hyvä ja helppo elää? Näitä kysymyksiä ja paljon muutakin melko moni joko tietämättään tai tiedostaen pohtii ja joutuu tekemään myös ratkaisuja niiden välillä.

Tunnustan, että seuraan joskus huvin vuoksi ihmisten nettiin jättämiä seuranhakuilmoituksia. Kuten arvata saattaa, yksinäisiä miehiä on paljon naisia enemmän ja monet profiilit ovat olleet palvelussa hyvinkin pitkiä aikoja. Pistää miettimään, miten vaikeaa toisille elämänkumppanin löytäminen voi ollakaan. Itse en siinä kohtaa voi puhua kokemuksesta, sillä naisille yleensä miehistä on liikatarjontaa, mutta vähänkään epäsosiaalisemman ja massasta erottuvan miehen mahdollisuudet ovat huomattavasti heikommat. Monesta hiljaiseksi tunnetusta miehenköriläästä paljastuu netissä syvällisempi puoli, kun joutuu oikeasti erottumaan joukosta seuraa löytääkseen. Suomalaiselta mieheltä runollisuus tekee tunnetusti tiukkaa ja tunteilukin on tyypillisesti hieman turhaa touhua - autonmyynti-ilmoitukset sujuvat kyllä kuin rasvattu ja omaa ajokkia kyllä osataan kehua maasta taivaisiin - katsastettu on juuri moitteetta ja uudenkarheat renkaatkin on alla, loistoyksilö ikäisekseen - mutta entäs kun pitäisi markkinoida omaa itseään? Suomalaiselle itsekehu on vaikeaa, kainuulaiselle kahta kauheampaa ja miesten mielestä se vasta mahdotonta onkin. Tosimieshän toimii eikä puhu, vai miten se oli? Entäs kun kyseessä on sitten kainuulainen mies, jossa kulminoituu nämä kaikki piirteet?

Näiden suurten elämän kysymysten äärellä täällä nälkämaan korpimaiden keskellä taiteillaan päivästä toiseen, ja ihan varmasti samoja tilanteita on muuallakin Suomessa ja maailmassa. Täällä metsien keskellä sen vain varsin selvästi pistää merkille. Selvinpäin kituutetaan päivästä toiseen juuri puhua pukahtamatta ja humalassa annetaan tulla kaikki patoutumat julki. Taistelua työpaikoista, työttömyyttä, päättyneitä parisuhteita, itsemurhia, naapurikateutta, pahoja puheita, kosteita baari-iltoja niin iloon kuin suruun - siinäkö kiteytyy Kainuu koko komeudessaan? 

Onneksi ei sentään, sillä vaikka elämä täällä pohjantähden alla ei ole koskaan ollut helppoa, on se silti sen arvoista. Omat ongelmansa ja haasteensa on kaikkialla, ja täällä on myös paljon sellaista, mitä ei muualla ehkä olekaan. Täällä on aikalailla kaikki, mitä ihminen elääkseen tarvitsee, se vain täytyy jokaisen itse oivaltaa.

Jokaiselle meistä on annettu nippu avaimia, joista jokaisella avautuu jokin ovi - mitä niiden takaa löytyy, siitä on jokaisella itsellään otettava selvää.

torstai 7. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Kova pakkanen ja lumimyräkät ovat koetelleet meidän paksunahkaisten korpikansalaistenkin sisua viime päivinä, ja huumorintajukin on ollut testissä aika-ajoin kun auto on yön aikana hautautunut tunnistamattomaksi valkoisen peitteen alle, eikä sitä ole tutulta parkkipaikalta löytänyt muuten kuin ulkomuistin ja navigointikykyjen ansiosta. Mutta vaikka tuulilasinpyyhkijät ovat olleetkin jäisiä, tiet liukkaita kuin luistinradat, Audin perspuoli joka kauppareissun jäljiltä lumen ja jään sekoituksen peitossa, hiukset valkoisessa kuurassa ja posken- ja nenänpäät kohmeessa, on se ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viime vuosilta tutuksi tulleet loskaiset ja sohjoiset, leudot talvet. 
Talvi on myös muualla maailmassa, joskaan ei kaikkialla yhtä purevan kylminä. Esimerkkinä rapakon takainen manner, Amerikka, jonka yhden kansalaisen kanssa olen käynyt viime aikoina runsaasti keskustelua - erityinen kiitos tästä Facebookille, joka huomattavasti helpottaa ja yksinkertaistaa kiireisen ihmisen yhetydenpitoa tuttaviin kautta maailman. Kyseinen henkilö on samainen, josta olen joskus aiemminkin maininnut, aiemmin äärimmäisen suositun mutta nyttemmin jo kuopatun jenkkiläisen poikabändi *NSYNC:in yhden jäsenen, Chris Kirkpatrickin ystävä. Hän asuu Pennsylvaniassa, Pittsburghissa, jossa on myös valkoinen talvi, leudompi tosin, paraikaa meneillään. 
Hän on kysellyt kaikenlaista Suomeen liittyen ja on ollut kovin kiinnostunut kielestämme ja kulttuuristamme. Hän oli jopa hankkinut itselleen ohjelman, jonka avulla opetella lausumaan suomen kielen sanoja. Lähetin hänelle paljon erilaisia kuvia Suomesta, erityisesti Lapista, ja leiskuvat revontulet pohjoisen tummalla taivaalla, kesyt porot autoilijoiden riesana maanteillä, yöttömät kaamosajan yöt ja lumiset tunturit tekivät häneen suuren vaikutuksen. Hän on ihaillut Suomen kauniita maisemia, eläimiä, kylmien talvien ja helteisten kesien sekä villin luonnon ja korkealle kehittyneen teknologian välistä kontrastia.

Sain myös kutsun tulla vierailemaan jenkkeihin, hän kuulemma esittelisi minulle mielellään paikallisia erikoisuuksia ja kiertäisi mukana siellä missä Amerikassa haluaisin vierailla. Ikuisuusunelmana on ollut päästä joskus näkemään oikeasti New York ja sen kuuluisat kohteet kuten Central Park ja Times Square, läntisen rannikon kuumat hiekkarannat, paahtava aurinko ja Los Angelesin miljoonakaupunki, pienet paikalliset kylät ja maaseutu. Toivottavasti tämä haave joskus vielä toteutuu! Ja eihän sitä tiedä, mitä kaikkea siinä sivussa pääsisi kokemaan, kun kyseessä on saman poikabändin lähipiiri, johon myös Justin Timberlake kuului aikoinaan ;-) maailma on seikkailuja täynnä, on vain osattava tarttua hetkeen ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja tuntea oikeat ihmiset!

Chris Kirkpatrick
Kuva: RollingStone
Ei olekaan pitkiin aikoihin tullut kirjoiteltua Chrisin kanssa. Kuten jossain aiemmassa kirjoituksessa olenkin varmaan kertonut, yhteydenpito hänen kanssaan alkoi sattuman kaupalla vuonna 2000. Bändi oli niihin aikoihin suosionsa huipulla ja rikkoi ennätyksiä toisensa perään. Liekö bändillä vieläkin hallussaan voimassaoleva maailmanennätys koskien ensimmäisellä julkaisuviikolla myytyjen levyjen määrää? Joka tapauksessa, yhdessä vaiheessa, noin vuosina 2000-2003 pidin tiiviistikin yhteyttä hänen kanssaan. Lähettelin hänelle suomalaista musiikkia ja hän lähetti minulle kirjeitä ja piirroksia. Sain silloin monta kutsua tulla Amerikkaan, mutta monesta syystä en silloin lähtenyt. Vielä usean vuoden ajan kirjoiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia, sainpa joskus tilaisuuden kirjoitella Timberlakenkin kanssa, mutta viime aikoina yhteydenpito on jäänyt vähemmälle. Hänen ystävänsä Christinan kanssa sen sijaan kirjoittelen aina kun ehdin. 
Moni ei uskonut silloin eikä varmaan usko vieläkään, että kyseessä on oikeasti eikä vain leikisti tämä bändi, jonka kanssa kirjoittelin. Vaikea sitä oli itsekin uskoa alkuun, koska olin ihaillut tyypillisen teini-ikäisen sijaan tätä sen ajan kovinta poikabändiä (BSB:n ohella, tietenkin) äärettömän paljon ja hevosharrastuksen lisäksi omistin yhdessä vaiheessa elämäni heille. Äärimmäisen kiitollinen olen kuitenkin siitä, että olen saanut moisen ystävyyssuhteen elämääni ja voin sanoa olevani monta kokemusta rikkaampi.
Justin Timberlake
Kuva: newcelebritypics.com
Tässä vietellään varmaan viimeistä "vapaata" viikkoa pitkään aikaan, koska ensi viikolla alkaa olemaan kalenteri melkolailla täyteen buukattu kun narikkakissan nakki napsahtaa kahtena peräkkäisenä viikonloppuiltana Onnelassa ja maanantaina vedetään niskaan ISS:n vartiointifirman kamppeet ja lähdetään tekemään turvallisuusalan töitä. Sain tänään kouraan kahden seuraavan viikon työvuorolistan ja kasan työkamppeita, eli ei muuta kuin tukka taakse ja uusia haasteita kohti. Aikidoharjoituksissakin olisi tarkoitus ehtiä käymään, jotta saisi päätettyä että alkaako sitä tässä kaiken muun ohella harrastamaan. Ja jos ei tässä ollut tarpeeksi aktiviteettia, Lady Linelta sitä löytyy lisää - säännöllinen kuntoilurytmi pitää mielen virkeänä ja fyysisen kunnon kohdillaan. Eikä tässä vielä kaikki - piirustushommia riittäisi joka kädelle, sormelle ja varpaillekin, joten vapaa-ajankäyttöongelmia tuskin ihan heti ilmenee. Kunhan nämä raastavimmat pakkaset hellittää otettaan, tarkoitus olisi myös jatkaa erään kaverin kanssa lenkkeilyä kuntosalitreenin vastapainoksi. 


Jos joku ei muuten tähän mennessä ole uskonut horoskooppeihin - en minäkään ennen - niin kannattaa ainakin vilkaista aiheeseen liittyvää kirjaa vuodelta 1968. Sen nimi on Aurinkomerkit ja kirjoittajana Linda Goodman. Syvennyin siihen itse tarkemmin siskon kerrottua, miten hämmästyttävän tarkkaan se kuvailee eri horoskooppimerkkien syvimmän olemuksen. Vaikka omalla tapaa uskonkin henkimaailmaan ja muuhun vastaavaan, niin mihinkään höperyyteen en kuitenkaan koskaan ole hurahtanut - tämän kirjan luettuani en enää kuitenkaan voinut olla uskomatta jollain tapaa astrologian ihmeelliseen maailmaan. Seuraavassa listattuna pääpiirteet, mitä kirja sanoo härkänaisesta - minut paremmin tuntevat voivat varmasti yhtyä tähän kuvaukseen:


Härkänainen on sielultaan suuri nainen.
Hänessä esiintyvät useimmat niistä puhtaista piirteistä, joita jokainen mies etsii, mutta harvoin löytää.
Hän saattaa olla niin rajuluonteinen, että monet miehet pötkivät pakoon, mutta hän ei raivostu, ellei häntä härnätä kovasti. Hän ei koskaan käytä naisellisia trikkejä ja teeskenneltyjä kyyneleitä, vaan hänellä on moraalista ja emotionaalista rohkeutta runsaasti.
Hän hakee todellista miestä, sillä hän on todellinen nainen, ja on siitä ylpeä.
Hänelle naisen osa ei merkitse sitä, että koko ajan pitäisi flirttailla tai naukua kuin kissanpentu, joka teeskentelee heikkoa saadakseen tahtonsa läpi. Härkänainen arvostaa sitä, että ihmiset eivät teeskentele muuta kuin ovat. Tavatessaan epämiellyttävän henkilön hän ei käynnistä ajojahtia tuhotakseen tätä – hän vain välttelee häntä.
Hän voi olla erittäin kylmä ja välinpitämätön vihollisilleen, mutta jos hän laskee sinut ystäväkseen, hän pysyy myötä- ja vastoinkäymisissä uskollisina ja on loppuun asti lojaali.
Härkänaista ei kuitenkaan kannata suututtaa – ärsytettynä hänen vihansa on valtavaa. 
Härkänainen ei ole mustasukkainen – hän pysyy tyynenä vaikka mies katselisi muita tai flirttailisi heille.
Jos mies kuitenkin ylittää rajat, jotka on asetettu reilulle pelille, hän voi muuttua kammottavaksi, mutta rajoille on vedetty suurpiirteiset marginaalit. Hänet on pakko tavalla tai toisella asettaa seinää vasten, ennen kuin hän saa härälle ominaisen raivokohtauksen. 
Ellet ole nähnyt häntä raivoissaan, ole onnellinen – ja toivo että vältyt siltä myös vastedes.
Härkänainen on usein taiteellisesti lahjakas.
Hän rakastaa erilaisia tuoksuja kevätsateesta vastaleikattuun ruohoon, tuoreesta leivästä juuripainettuun sanomalehteen, ja reagoi niihin voimakkaasti. Hänen ruoanlaittotaitonsa on vertaansa vailla, ja härkänaisen keittiö onkin todellinen miehenansa.
Hänellä on hankala tapa olla sietämättä vastaväitteitä, varsinkaan julkisesti.
Äitinä hän on miellyttävä, mutta lasten varttuessa voi olla melko vaativa. Härkä-äiti suuttuu, ellei hänen sanansa tehoa. Hän ei siedä tottelemattomuutta tai uhmaa. Silloin herää härän raivo. Joka tapauksessa hän puolustaa lapsiaan voimakkaasti, ja opettaa heidät jäljittelemään omaa rehellistä rohkeuttaan. Hän ei ole koskaan nynny.
Hän valittaa ja itkee aniharvoin. Hän tekee kovasti töitä, kovemmin kuin moni mies, mutta tekee siitä harvoin suurta numeroa. Hän on melkein yliluonnollisen tunteeton kivulle ja rasitukselle, usein jopa tunteettomampi kuin skorpioninainen. Härkänainen ei koskaan odota miehen elättävän häntä. Mies, joka hänet nai, ei nai itkupussia eikä onnenonkijaa. Hänen sydämessään on aina tilaa ja rakkautta ystävien ja vieraden tulla, ja hänen kodissaan on aina lämmintä, kun tulet kylmästä.

Kirjassa oli toki paljon laajempikin selvitys, niin härästä yleensä kuin mies- ja naishärästäkin sekä lapsi-, johtaja- ja työntekijähärästä. Mukaanlukien tottakai kaikki 11 muuta tähtimerkkiä. Mikäli jollakulla ei tätä kirjaa ole saatavilla ja analyysi kiinnostaa, niin ilmoittaa minulle, voin lähettää tiivistelmän. Ehdottomasti kannattaa ainakin vilkaista ennen kuin tuomitsee suoralta kädeltä! Mitä luin muistakin horoskooppimerkeistä kuvauksia, täytyy sanoa että oman lähipiirin kohdalla ne harvinaisen hyvin pitävät paikkansa. Osa on jopa pelottavan tarkkaa tekstiä, sillä onhan se järjenvastaista, että pelkkä tähtimerkki voisi kertoa hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja ihmisestä. No, jätetään paikkansapitävyyden arviointi jokaisen itsensä tehtäväksi, itse jouduin kuitenkin pyörtämään monet ennakkoluulot ja epäilyt. Mihinkään lehtien päivähoroskooppeihin en kuitenkaan edelleenkään usko - luonnehoroskooppi on asia erikseen.

Kainuu on viimeisen viikon, pari ollut tehokkaasti itänaapurin kansalaisten valloittamana, johtuen sikäläisen kansan omasta joulun- ja uudenvuodenvietosta. Varsinkin Vuokatti on ollut heidän tukikohtaansa, ja myös Kajaanissa on ollut tuntuva määrä poikkeuksellisen rikkaita venäläisturisteja. Heissä on puolensa ja puolensa - tuleehan heidän kautta runsaasti lisätuloja nälkämaana tunnetulle Kainuulle kuten koko muullekin Suomelle, mutta tavallisen tallaajan vinkkelistä heidän vähintäänkin värikäs käytös ja toikkarointi liikenteessä koettelee välillä hermojen kestävyyttä. Pienenä vinkkinä muutaman vuoden takaisesta kokemuksesta oppineena muillekin: välttäkää viimeiseen asti kolarointia venäläisen osapuolen kanssa. Siinä menee vaan hermot, rahat, aikaa ja vaivaa, ja käteen jää herkästi vain tuulen huuhtoma perse.



Kävin tuossa iltana eräänä katsomassa ohiajaessa Vuokatin laskettelukeskuksen rinteitä, Audi parkkeerattiin pimeälle parkkipaikalle toisen miltei samanlaisen viereen. No, takaisintullessa huomattiin jo 100 metrin päästä, että joku porukka koettaa kiskoa Audin ovenkahvaa, ja pitihän siinä sitten ystävällisesti huomauttaa, että tämä ei nyt taida olla ihan oma auto. Kyseessä oli venäläinen perhe, ja isä painoi avaimen keskuslukitusnappia huuli pyöreänä ja kiskoi ripaa, eikä kukaan porukasta tajunnut että heidän oma autonsa napotti takana, vilkut välkyttäen kun keskuslukitus huusi leipää. Sanopa niille sitten mitään mikä menisi ymmärrykseen, kun kukaan ei tajunnut yhtään selvää suomen kielen sanaa. Viittomakieltä käyttäen sitten lopulta he tajusivat, että eihän tämä heidän kärry olekaan ja koko sakki meni venäjää pulputtaen ja nauraen oman autonsa kyytiin, eli loppu hyvin kaikki hyvin. 

Siinäpä olikin taas vuodatusta kerrakseen. Loppuhuipennuksena mainittakoon, että lähiaikoina olisi mahdollisuus päästä pitkästä aikaa moottorikelkkailemaan, kun lähipiirissä on henkilö joka järjestää yrittäjänä erilaisia ohjelmapalveluja ja joka omistaa kymmenittäin moottorikelkkoja ja kaikkea muuta kivaa perseestä perämoottoriin..ja ne kaikki kivat laitteet vapautuvat nyt venäläissesongin jälkeen käyttöön, joten ainakin meikäläinen on pää kolmantena jalkana ja duracellit latingissa kirmaamassa näiden rautahevosten ohjaksiin ja taittamaan matkaa halki lumisten maisemien. Siitä ja monesta muustakin tulevissa jatko-osissa lisää kertomusta, nyt tämä täti lähtee syömään vastaleivottua ja kotitekoista pizzaa ja pähkinäkorvapuusteja, ja ottaa rennosti vielä kun voi!