Masunkasvatuksen mietteitä

Ihanaa kun viimeinkin maa kunnolla valkeana eikä pelkästään vähäsen koristeena, nyt on jo aurauskalustoille ja lumilapioille tarvista kun ei syksyn piiskaama maa enää paista lumen alta. Toivottavasti kehitys sään suhteen menee samaan suuntaan eikä nouse lämpöasteiden puolelle, sillä vaikka lumeenkin toki ehtii Suomen talven aikana kyllästyä niin on se monin verroin mukavampi katsella valkean peitteen valaisemaa maailmaa näin pimeimpään aikaan vuodesta, kun syksyn väritkin ovat jo varastoituneet pois talven alta ja jäljellä on vain tuulen riipimät, paljaat puut.

Vuosi lähenee siis loppuaan ja uusi tekee tuloaan, masukin pyöristyy viikko viikolta enemmän, niin se vaan huhtikuu ja laskettu aika lähenee. Alussa sitä laski päiviä viikkojen vaihtumiseen ja tuntui ettei aika kulu millään eteenpäin, nyt taas huomaa yhtäkkiä taas uuden raskausviikon pyörähtäneen käyntiin ja ajan kuluvan kuin siivillä. Toki takaraivossa on aina pieni pelko ja huoli siitä, että jos sattuu jotain jos käykin niin tai näin...mutta ei ne asiat stressaamalla ainakaan parempaan suuntaan mene, ja vastaan otetaan mitä annetaan ja sillä mennään. Toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja kahdesta tulee keväällä kolme. Se ajatus mielessä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta! Sitä ennen olisi kuitenkin vielä (omasta mielestä) vuoden paras ajankohta eli joulu juhlittavana, joten odotetaan ja iloitaan ensin siitä.

Raskaus on näin esikoista odottavalle hämmentävää ja mullistavaa aikaa, mutta ehdottomasti kaiken sen arvoista, vaikka monen monta viikkoa verrattain kovasta, ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista kärsinkin. Nyt ne oireet näyttää jääneen taakse ja tilalla on selkäkipua ja ajoittaista pääkipua, mutta nekin kestää kun muistaa minkä takia. Mielialanvaihtelut ovat tulleet matkan varrella tutuiksi ja jonkin sortin mielihalujakin on ilmennyt. Välillä tekee mieli rynnätä grillille roskaruokaa kiskomaan ja joskus ei muuta haluaisikaan syödä kuin hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Joskus tulee syötyä valitettavan yksipuolisesti ja joskus taas kaikkien mahdollisten ravintosuositusten mukaan, ainakin melkein. Korvatakseni tästä mahdollisesti aiheutuvaa ajoittaista tärkeiden vitamiinien ja ravintoaineiden puutosta syön joka päivä sekä kalkkitabletteja että monivitamiinivalmistetta. Tupakointia en ole koskaan harrastanut enkä juuri alkoholia käytä muulloinkaan joten oikeastaan radikaali liikunnan määrän väheneminen on ainoa mikä ei mene ihan suositusten mukaan, ja sekin johtuu siitä pelosta että alkuvaiheessa kun keskenmenoriski on vielä suurempi ei ole uskaltanut heittäytyä samanlaisiin urheilusuorituksiin kuin ennen raskautta. Lisäksi alaselkäsärky on estänyt suurimmat kuntoiluvimmat, mutta pikkuhiljaa olen koittanut alkaa ottaa takaisin edes murto-osaa siitä liikunnan määrästä mihin aiemmin olen tottunut. Isukki saakin sitten kesemmällä alkaa harjoitella vaipanvaihtoja joka mielihaluun kun äiskä aloittaa taas salilla käynnin ja lenkkeilyn muiden kiireiden sallimassa aikataulussa :-)

Farkut eivät ole mahtuneet jalkaan enää ikuisuuksiin, se onkin raskauden mukanaantuomia harmillisia juttuja koska farkkuja kovasti tykkään käyttää ja kaapit niitä pursuilevat muiden ohessa. Mutta eiköhän ne ennenpitkää taas päälle mahdu, siihen asti käytetään muita vaatteita mitkä masun kohdalta myöten antaa. Napakorukin alkoi puristaa siihen malliin että piti tilata uusi, raskautta varten suunniteltu versio, saa nähdä toimisiko se nykyistä paremmin.

Tämä lähtee nyt kokkailemaan illan päälle töistä kotiin tulevalle miehelle ja testaamaan eilen ostettua uutta voileipägrilli/vohvelirauta/parila -yhdistelmää. Ja jos tekaisis blenderillä vaikkapa mansikka-appelsiinismoothien kun vaihteeksi tekee taas terveellistä evästä mieli. Puolen tunnin päästä kun voi olla taas eri juttu :-)

Hyvä sydän hakusessa

Sanotaan, ettei ihminen koskaan osaa arvostaa sitä mitä on, ennenkuin sen menettää. Eikä niin ihan syyttä suotta sanota, vaan ihan syystä. Silloin kun saa viettää rauhallista ja tasapainoista elämää koti-iltoineen ja arkisine kauppareissuineen, sitä haikailee nuoruuden uutta ja tuntematonta tulvillaan olevien päivien ja extempore-reissujen ja kaiken ennalta-arvaamattoman seikkailun perään. Mutta silloin kun sitten sattuu jotain ei-niin-hyvässä mielessä ennalta-arvaamatonta ja elämä näyttää nurjan puolensa, tai jos syystä tai toisesta ajautuu hankaluuksiin, sitä antaisi koko omaisuutensa ja vähän enemmänkin saadakseen vain käpertyä rakkaan kainaloon kotisohvan nurkkaan, eläen tilipäivästä toiseen kauppalistan suunnittelun ja viikkosiivouksen ollessa elämän suurimpia murheita.

Kaikkea tätä puntaroineena ja elämän eri käänteitä kokeneena ja ehkä myös jotain niistä oppineena päätin kerrankin lopettaa eilisessä elämisen ja huomisen haikailun, ja pysähtyä kunnolla kerrankin olemaan tässä ja nyt. Miettimään oikein kunnolla, mitä kaikkea sellaista sitä omistaakaan, mistä niin moni tässä maailmassa vain haaveilee. Myös fyysistä mutta pääosin henkistä pääomaa. Materia on aina korvattavissa, mutta eniten merkitsee se mikä ei rahalla ole ostettavissa, kuten tärkeimpänä terveys. Kyky ja halu rakentaa elämästään menestyksekästä ei ole itsestäänselvyys, kaikilla ei ole tarvittavaa taitoa tai luonteenlujuutta mennä useammin aidan korkeammasta kuin siitä matalimmasta kohtaa. Haikailemalla aina vihreämpää nurmea ja menemällä oikopolkuja saavuttaa ehkä hetken huumaa, mutta pysyvämpää perustusta läpi elämän kestävälle onnelle sillä ei rakenneta.

Joku voi sanoa että onnella on osuutensa, ja ehkä sitä ei kaikille ole samalla kauhalla annettukaan, mutta se ei ole suinkaan este, ainoastaan hidaste. Lähtökohdat tähän elämään eivät ole kaikille tasaveroiset, ja toiset joutuvat tekemään rutkasti töitä saavuttaakseen sen mikä toisille tulee tarjottimella valmiina. Mutta se ei ole suinkaan huono seikka, päinvastoin se voi olla myös suuri etu, sillä sellaiselta ihmiseltä löytyy myös tarvittavaa yritteliäisyyttä ja nöyryyttä enemmän, ja sitä osaa arvostaa saavutuksia enemmän kuin ne on omaa verta, hikeä ja kyyneleitä käyttäen hankittu.

En itsekään ole saanut mitään valmiina. No, lähtökohdat perushyvään elämään tietysti, rakastavan perheen ja katon pään päälle, mikä verrattain on enemmän kuin siltikään monella koskaan onkaan. Mutta muuten olen raivannut omaa tietäni ihan omin avuin, ja jokaisesta saavutetusta askeleesta osaa iloita monin verroin enemmän. Kovin kunnianhimoinen en myönnä olevani. Saavutuksista puhuttaessa moni mieltää ne työelämän saavutuksiksi, ja eihän se ole yhtään hullumpaa menestyä silläkään saralla. Minulle riittää perustoimeentulo ja työ, joka antaa minulle mieluummin henkisesti suhteessa enemmän kuin taloudellisesti. Toisinsanoen en tekisi mitään työtä vain hyvän palkan vuoksi, jos siinä muuten ei ole sisältöä, hyviä työkavereita ja jotain minkä avulla toteuttaa itseäni, mutta pienemmälläkin palkalla voin olla töissä jossa edellämainitut ehdot täyttyvät.

Mutta sitten niistä muista kuin työelämän saavutuksista.

Useimmille meistä se suurin onni löytyy sieltä kotoa. Vaikka miten antaisit työlle kaikkesi, ei se rakasta sinua takaisin niin pyyteettömästi ja ehdoitta kuin ihminen, jonka rinnalla kuljet ja jonka eteen teet joka päivä kaikkesi. Ei tarvitse tietoisesti omistaa koko elämäänsä toisen palvomiselle, vaan se vilpitön rakkaus tulee esiin ihan arkisissa tilanteissa. Tänään mies arvosti enemmän kuin montaa muuta asiaa sitä, että kävin tuomassa työpaikalle patongin, josta tiesin miehen kovasti tykkäävän. Rakkaus näkyy myös siinä, että antaa toiselle sen paremman tyynyn nukkumaanmennessä, jättää jääkaappiin viimeisen pizzanpalasen odottamaan toista vaikka itsellä tekisi mieli syödä se ja pihvejä paistaessa antaa miehen syödä sen isomman vaikka itsellekin se kelpaisi. Eikä tarvitse edes tuntea uhrautuneensa, vaan hyvä mieli tulee jo siitä kun saa tehdä toiselle hyvää - ja tietää että se on myös vastavuoroista.

Ehkä tätä "kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -teemaa on jauhettu kyllästymiseen asti, mutta valitettavan harvalle se loppujen lopuksi tuntuu selviö olevan, mikä on todella sääli.

Hyvää sydäntä ei kuitenkaan saa kaupan hyllyltä, vaan se joko on tai ei ole, ehkä tämän asian jauhaminen siis on kuin onkin ajanhukkaa. Paatunut pahantekijä tai itsekeskeinen onnenonkija ei ota opikseen minkään valtakunnan ohjeista, neuvoista eikä käskyistä, ja kaikenlainen järkipuhe menee niin kovaa ja korkealta yli että hirvittää.

Ihmisiä kun on junaan jos toiseenkin, eikä kaikista empaattisuutta löydy vaikka miten etsisi. Ehkä joskus pitäisi katsoa maailmaa ruusunpunaisten lasien ohi ja katsoa vierestä miten samat ihmiset sotkee elämäänsä kerrasta toiseen ja kolmanteen samoilla virheillä mitään koskaan oppimatta. Ja ehkä ihan vähän naurahtaa itsekseen ja käpertyä kotisohvan nurkkaan tuttuun ja turvalliseen kainaloon, seuraavan päivän ostoslistaa miettimään.

Poliitikkoa minusta tuskin koskaan tulee näillä lähtökohdilla ja tällä ajattelutavalla, mutta hyvän omantunnon kanssa voin iltaisin painaa pään tyynyyn, ja vaikka kodittomien kissojen ja asunnottomien suomalaisten kohtalo kovasti koskettaakin ja tekee kipeää, niin mieluummin sellaiset murheet kuin taakka omien valintojen kautta hukkaan heitetyistä onnen hetkistä.

Vilpitön ja puhdas sydän on kevyt kantaa.